Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK:n asiantuntijalääkäri Auli Rytivaara: Alkoholitestin tulokset eivät mene työnantajalle

Jaa

Julkisuudessa eri tahojen kannanotoista voi saada väärän käsityksen, että työnantajalle menisi työterveydestä tieto työntekijän alkoholin käytöstä tai jopa uudenlaisen alkotestin tulos. Näinhän asia ei ole. Työnantaja saa vain tiedon siitä, onko hänen työntekijänsä sopiva työnantajan hänelle osoittamaan työhön. Arviossa alkotestit ovat vain osa työterveyslääkärin arviota työkyvystä. Työkykyarvio korostuu esim. lentokapteenin, linja-auto tai rekka-auton kuljettajan työssä.

Mikään ei ole varsinaisesti muuttunut uudenlaisen alkoholi-PEth -testin mukana. Uusi testi mittaa aiempaa spesifisemmin alkoholin pitkäaikaisen ja runsaan käytön. Runsas alkoholin käyttö taas voi aiheuttaa mm. valppauden ja vireystilan heikentymisen, vaikka ajohetkellä ei olisikaan alkoholia veressä. Alkoholin käyttöä on voitu ennenkin työterveyshuollossa testata vaikkakin epäspesifimmin. Ja väärinkäsitysten välttämiseksi: ennenkään ei ole laboratoriotuloksia tai edes diagnoosia terveystarkastuksen perusteella annettu työnantajalle, eikä tämä asia ole muuttunut.

Kaiken taustana on työturvallisuus: ammattikuljettajan työhön liittyy aina erityinen tapaturman vaara, jonka suuruuteen ja vakavuuteen vaikuttavat mm. kuljetettava kalusto, ajo-olosuhteet sekä terveydellinen sopivuus työtehtävään. Kuljettajalla saattaa olla terveydellinen haitta esim. päihderiippuvuus. Tämän testaamiseen PEth-alkoholitestaus on uusi ja erittäin hyvä sekä spesifinen mittari. Työkykyarviossa on nimenomaan kysymys turvallisuudesta eli työntekijän kyvystä tehdä työtehtäviään siten, että hän ei aiheuta vaaraa itselleen tai toisille. Ei todellakaan siitä, että työntekijä syyllistyisi johonkin rikkomukseen käyttäessään alkoholia vapaa-ajalla. Asia siis rinnastuu mihin tahansa muuhun sairaudesta aiheutuvaan työkyvyn alentumiseen ja työnantajan toimenpiteiden tulisi olla samanlaisia kuin muissa työkyvyn alentumistilanteissa.

Päihdeongelman varhainen tunnistaminen vaatii laboratoriotutkimusten käyttöä ja  terveystarkastuksia. Terveystarkastuksesta työterveyslääkäri tekee lausunnon terveydellisestä sopivuudesta kyseiseen työtehtävään. Tässä huomioidaan työn aiheuttamat terveydelliset vaatimukset ja tapaturmavaara.

Varhaisen välittämisen mukainen terveystarkastusmalli pyrkii ylläpitämään mm. ammattikuljettajien ja tapaturmavaarallisia töitä tekevien terveyttä ja työkykyä.

Kukaan ei varmaan haluaisi, että linja-autokuljettaja ajaa onnettomuuden, jossa menehtyy matkustajia ja muita tiellä liikkujia sen vuoksi, että kuljettaja ei ole terveydentilansa vuoksi työkykyinen.

Lisätietoja: asiantuntijalääkäri Auli Rytivaara p. 040 356 7594

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EU:n rahoitus 2028 - 2034: Euroopan on priorisoitava kasvua ja turvallisuutta16.7.2025 19:23:48 EEST | Tiedote

EU:n monivuotisen rahoituskehyksen (MFF) on tarjottava uskottavat panostukset Euroopan kasvukäänteen, kilpailukyvyn, investointien ja turvallisuuden vahvistamiseksi. Ukrainalle on varmistettava riittävä rahoitus sekä jälleenrakentamiseen että puolustustarvikkeiden hankintaan. Komissio julkisti 16.7. esityksensä EU:n seuraavaksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi vuosille 2028–2034 (Multiannual Financial Framework, MFF). EK odottaa uudelta rahoituskehykseltä sekä selkeitä painopisteitä että joustonvaraa kriisitilanteiden varalle. Ensivaikutelman mukaan painopisteet vaikuttavat EK:n arvion mukaan oikeilta, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies: ”EU-rahoitusta on ohjattava entistä vahvemmin vauhdittamaan kilpailukykyä ja talouskasvua sekä vahvistamaan turvallisuutta, mukaan lukien puolustusteollisuus. Euroopan on panostettava uskottavalla ja vaikuttavalla tavalla uusiin teknologioihin, innovaatiorahoitukseen, vihreään siirtymään ja turvallisuuden vahvistamiseen.”

EU:n ilmastotavoite vuodelle 2040 luo myönteistä näkymää puhtaille investoinneille2.7.2025 15:10:08 EEST | Tiedote

Komissio ehdottaa 90 prosentin päästövähennystavoitetta vuodelle 2040 ja tarjoaa samalla jäsenmaille uusia joustomahdollisuuksia sen saavuttamiseksi. Esitys istuu EK:n jo aiemmin liittojensa kanssa määrittelemään tavoitehaarukkaan. Puhtaan siirtymän investoinnit saavat tästä positiivista näkymää pitkälle eteenpäin. Komissio antoi tänään odotetun ehdotuksensa EU:n ilmastolain muuttamiseksi niin, että vuoden 2040 ilmastotavoite olisi 90 prosenttia verrattuna vuoden 1990 päästöihin. Näin EU edistää tavoitettaan saavuttaa ilmastoneutraalisuus vuoteen 2050 mennessä. Ehdotettu 2040-tavoite sisältäisi jäsenmaille tarjottuja joustoja. Maat voisivat esimerkiksi huomioida päästövähennyksissään myös EU:n ulkopuolella toteutettuja ilmastotoimia. Näiden kansainvälisten päästövähennysyksiköiden käyttöönotto on komission aiempaan ilmastopolitiikkaan verrattuna selkeä muutos, jossa on kuultu sekä jäsenmaiden että elinkeinoelämän toiveita kustannustehokkaampien päästövähennysten sallimisesta. EU:n 2040

MEDIAKUTSU 7.7. - Trumpin aikaraja umpeutuu; mitä EU:n ja USA:n tullidiililtä odotetaan?1.7.2025 10:31:00 EEST | Kutsu

MEDIAINFO: Trumpin aikaraja umpeutuu – mitä EU:n ja USA:n tullidiililtä odotetaan? Aika: ma 7.7. klo 14 – 14.30 Toteutus: Teams Hyvä toimittaja / toimitus USA:n ja EU:n tullineuvotteluissa odotetaan ratkaisua tai ainakin merkittävää välietappia, kun presidentti Trumpin asettama takaraja umpeutuu 8.7. Tervetuloa kuulemaan EK:n kansainvälisestä kaupasta ja kauppapolitiikasta vastaavan johtajan Timo Vuoren arvioita: Trump on uhannut asettaa EU:lle peräti 50 prosentin lisätullit, jos EU ei helpota amerikkalaisyritysten toimintaa sisämarkkinoillaan. Mitä voi päätellä neuvotteluiden etenemisestä? Syttyykö transatlanttinen kauppasota, jos diiliä ei synny? Mitkä ovat realistiset vaihtoehdot ja mitä ne tarkoittaisivat Euroopan taloudelle ja Suomen viennille? Maailmantilanne on saanut EU:n vauhdittamaan uusia kauppadiilejä myös muissa maanosissa. Kesän aikana toivotaan viimeistä sinettiä Mercosur-kauppasopimukselle, joka avaisi Suomenkin vientiyrityksille pääsyn Latinalaisen Amerikan jättimarkki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye