Pakolaisnuoria yli 30 vuotta kotouttaneen perheryhmäkodin toiminta loppuu
11.6.2025 10:57:02 EEST | Ensi- ja turvakotien liitto | Tiedote
Turun ensi- ja turvakoti ry:n perheryhmäkodissa on 33 vuoden aikana tuettu suomalaiseen yhteiskuntaan noin 200 ilman huoltajaa Suomeen saapunutta alaikäistä pakolaisnuorta. Toiminta päättyy heinäkuussa 2025, kun Varsinais-Suomen hyvinvointialueen kilpailutuksessa ei tullut jatkoa.
”Perheryhmäkodissamme on tehty ihmeitä, kun lähes kaikki nuoret ovat kotoutuneet Suomeen hyvin, vaikka ovat vasta maahan saapuneita. Toki nuoret tässä sen työn tekevät. He ovat jo valmiiksi motivoituneita kestämään suomalaisen yhteiskunnan tuomat haasteet”, sanoo perheryhmäkodin lähijohtaja Tatu Iisakkila.
Turun perheryhmäkodissa pyritään osallistamaan nuoret omaan kotoutumisprosessiinsa mahdollisimman hyvin. Perheryhmäkoti on yhteisönä turvallinen ja rauhallinen paikka tulla osaksi muuta yhteiskuntaa. Perheryhmäkotiin voidaan sijoittaa samaan aikaan seitsemän nuorta ja nuoret asuvat siellä, kunnes täyttävät 18 vuotta.
”Parhaiten onnistumistamme kuvaa se, että nuoret ovat alusta lähtien kokeneet perheryhmäkodin omaksi kodikseen ja osallistuneet toimintaamme myös asumisajan jälkeen. Viime vuosina etenkin nuorten vertaisryhmätoiminta ja kokemustoimijatoiminta on olleet suosittuja”, Iisakkila sanoo.
Hyvinvointialueiden kilpailutukset, palveluiden heikentyminen ja hallituksen maahanmuuttopoliittiset leikkaukset vaikuttavat erityisen vahvasti niihin, joiden asema on jo valmiiksi haavoittuva, kuten monikulttuurisiin perheisiin – ja erityisesti lapsiin.
Turun ensi- ja turvakoti ry:n perheryhmäkodin toiminnan lakkauttaminen tarkoittaa, että monelta nuorelta katoaa ainoa paikka mitä he ovat voineet kutsua kodikseen.
”Nuoret ovat kommentoineet lopettamispäätöstä suurella harmituksella. Perheryhmäkodissa tutut ohjaajat ovat olleet luomassa vakautta, jota nuorten elämässä on lähtökohtaisesti niin vähän.”
Iisakkila kertoo perheryhmäkodin kokemuksista Ensi- ja turvakotien liiton järjestämässä Kaikki lapset –maailman webinaarissa 11.6.
Webinaari vastaa ammattilaisten tarpeeseen auttaa monikulttuurisia lapsia paremmin
Ensi- ja turvakotien liitto järjestää Kaikki lapset maailman -webinaarin 11.–12. kesäkuuta. Maksuton webinaari tarjoaa tietoa ja konkreettisia työkaluja monikulttuuristen vauva- ja lapsiperheiden sekä nuorten hyvinvoinnin tukemiseen. Webinaariin on ilmoittautunut yli 330 osallistujaa.
Ohjelmassa käsitellään muun muassa kulttuurisensitiivistä kohtaamista, varhaisen tuen merkitystä sekä keinoja vahvistaa lapsiperheiden osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Tutustu ohjelmaan: Webinaari: Kaikki lapset maailman - Ensi- ja turvakotien liitto
"Kaikilla lapsilla on oikeus turvalliseen arkeen, nähdyksi tulemiseen ja yksilölliseen tukeen – riippumatta taustasta, kielestä tai kulttuurista. Webinaari kokoaa asiantuntemusta ja käytännön keinoja tämän tavoitteen edistämiseksi”, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton monikulttuurisuustyön asiantuntija Tiuku Pennola.
Ensi- ja turvakotien liitto on jo 80 vuotta tehnyt työtä vauvojen, lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin eteen. Liitto tarjoaa valtakunnallisesti tukea myös monikulttuurisille perheille esimerkiksi lähisuhdeväkivaltatyössä, vauvaperhetyössä sekä eroon liittyvissä haasteissa.
Yhteyshenkilöt
Tiuku PennolaMonikulttuurisuustyön asiantuntija, Ensi- ja turvakotien liitto
Puh:050 4066 235tiuku.pennola@etkl.fiTatu IisakkilaLähijohtaja, Turun ensi- ja turvakoti ry
Puh:050 309 7541tatu.iisakkila@tuentu.fiTietoja julkaisijasta
Ensi- ja turvakotien liitto - Olemme valtakunnallinen lapsi- ja perhejärjestö, joka auttaa vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ensi- ja turvakotien liitto
ETKL:n chatit tarjoavat apua turvattomiin ihmissuhteisiin myös kesällä25.6.2026 11:31:12 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton valtakunnalliset chat-palvelut tarjoavat tukea koko kesän ajan arkipäivisin klo 12–15. Chatissa voi keskustella nimettömästi ammattilaisen kanssa esimerkiksi ihmissuhteisiin, väkivaltaan, eroon tai vauvaperheen arkeen liittyvistä huolista.
Vaikeissa elämäntilanteissa ihminen on tekoälyä parempi keskustelukumppani5.6.2026 09:18:21 EEST | Tiedote
Moni hakee vastauksia pulmiin sosiaalisesta mediasta ja tekoälystä, mutta neuvojen arviointi jää usein yksin avunhakijan vastuulle. Ensi- ja turvakotien (ETKL) liiton valtakunnallisissa chateissa voi keskustella nimettömästi ihmissuhdeturvallisuuteen liittyvistä asioista ammattilaisen kanssa ja saada tukea luotettavalta asiantuntijalta. Chatissa kannattaa keskustella huolista jo ennen perheen yhteistä, tiivistä loma-aikaa.
Järjestöt tarjoavat merkittävän osan lähisuhdeväkivallan avusta - valmistelussa oleva ehdotus ei saa vaarantaa apua2.6.2026 12:58:20 EEST | Tiedote
Suomessa järjestöt auttavat vuosittain tuhansia ihmisiä lähisuhdeväkivallan eri tilanteissa. Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) jäsenyhdistysten tekemä työ on keskeinen osa väkivallan katkaisemista ja sen seurauksista selviämistä. THL:n seuraavaan hallitusohjelmaan ehdottama lainsäädäntömuutos voisi muuttaa merkittävästi järjestöjen rahoituspohjaa ja samalla ihmisten mahdollisuuksia saada apua.
Luonto lievittää vauvaperheiden stressiä – jo lyhyt ulkoilu parantaa jaksamista4.5.2026 11:29:45 EEST | Tiedote
Luonto on yksi merkittävimmistä vauvaperheiden hyvinvointia tukevista tekijöistä. Tutkimusten ja vanhempien omien kokemusten mukaan lyhytkin ulkoilu vauvan kanssa voi lievittää stressiä, tukea jaksamista ja vahvistaa vauvan ja vanhemman välistä vuorovaikutusta. Ensi‑ ja turvakotien liitto kehittää yhdessä jäsenyhdistystensä kanssa luontolähtöisiä menetelmiä vauvaperheiden tukemiseen.
Tarja Filatov jatkaa ETKL:n puheenjohtajana, hallitukseen uusia jäseniä27.4.2026 13:40:50 EEST | Tiedote
Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) puheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Tarja Filatov (Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry). Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Elias Janhunen (Lapsen kengissä ry), Hanna Hämäläinen (Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry) ja Marianna Roine (Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti ry).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme