
Työntekijöiden yhteydenotot häirinnästä ja työssä kuormittumisesta kasvoivat merkittävästi
12.6.2025 07:57:15 EEST | Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket | Tiedote
Vuonna 2024 työsuojeluviranomainen sai ennätysmäärän yhteydenottoja häirinnästä ja kuormituksesta. Yhteydenottoja tuli noin 2700, mikä on noin 500 enemmän kuin edellisvuonna.
Työsuojeluviranomainen vastaanotti 259 häirintään liittyvää kirjallista valvontapyyntöä. Työssä kuormittumiseen liittyviä valvontapyyntöjä vastaanotettiin yhteensä 47.
Valvontapyyntöjen perusteella työsuojeluviranomainen valvoi häirintää 79 tarkastuksella ja työssä kuormittumista 31 tarkastuksella. Tarkastuksilla kävi ilmi, että moni työnantaja ei puuttunut häirintään tai työssä kuormittumiseen riittävästi saatuaan niistä tiedon. Puutteita havaittiin erityisesti työnantajien toimien viivästymisessä tai riittämättömyydessä.
”Työnantajilla on lakisääteinen velvollisuus puuttua häirintään ja työssä kuormittumiseen heti, kun niistä tulee tieto. Työntekijöiden terveys ja turvallisuus edellyttävät jatkuvaa työolojen seurantaa ja ennakoivia toimia, ei vastaamista ongelmiin jälkikäteen”, muistuttaa ylitarkastaja Ulla Riikonen Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.
Tarkemmat tiedot löytyvät raportista Häirinnän ja työssä kuormittumisen asiakasaloitteinen valvonta vuonna 2024 (pdf). Raportti julkaistaan myöhemmin myös ruotsiksi.
Infoboksi: Keskeiset havainnot 2024
- Yhteensä 2700 yhteydenottoa (kasvua vuoteen 2023 verrattuna 23 %):
- 1900 häirintään liittyvää yhteydenottoa, joista 60 koski seksuaalista häirintää
- 1100 työssä kuormittumiseen liittyvää yhteydenottoa
- Osa yhteydenotoista koski sekä häirintää että työssä kuormittumista.
- Valvontapyynnöt:
- 259 häirintään liittyvää valvontapyyntöä
- 47 työssä kuormittumiseen liittyvää valvontapyyntöä
- Valvontapyyntöjen perusteella tehdyt työsuojelutarkastukset:
- 79 häirintään liittyvää tarkastusta (puutteita noin 30 %:ssa)
- 31 työssä kuormittumiseen liittyvää tarkastusta (puutteita yli 50 %:ssa)
- Neljä esitutkintailmoitusta epäillyistä työturvallisuusrikoksista
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Ulla Riikonen p. 0295 018 174, etunimi.sukunimi@avi.fi, Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Tarkastaja Katri Perttunen p. 0295 018 530, etunimi.sukunimi@avi.fi, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue
Linkit
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lainsäädäntö uudistui 21.12.2025: Miten asbestityöt pitää tehdä uudistuksen jälkeen?22.12.2025 07:41:37 EET | Tiedote
Asbestilainsäädäntö uudistui 21. joulukuuta. Uudistuneeseen lainsäädäntöön liittyen työsuojeluviranomainen on julkaissut päivitetyn soveltamisohjeen. Soveltamisohje kertoo, miten asbestityöt pitää käytännössä tehdä Suomessa uudistuksen jälkeen.
Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote
Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.
Tillsyn avslöjade brister i behörighetsvillkoren för personalen på privata daghem19.12.2025 11:45:39 EET | Pressmeddelande
År 2025 övervakade regionförvaltningsverken att behörighetsvillkoren enligt lagen om småbarnspedagogik uppfylldes för de privata daghemmens fostrings-, undervisnings- och vårdpersonal samt daghemsföreståndare. Som ett resultat av tillsynen gav regionförvaltningsverken över 200 tjänsteproducenter administrativ styrning.