Kööpenhamina on pohjoismaisista pääkaupungeista vetovoimaisin – turvallisuus on kaupunkien tärkein vetovoimatekijä
Pohjoismaisten kaupunkien Vetovoima&Pitovoima-tutkimuksessa selvitettiin Helsingin, Tukholman, Kööpenhaminan ja Oslon veto- ja pitovoimaisuutta. Kööpenhamina nousi vertailun parhaaksi pääkaupungiksi niin nykyisten kuin potentiaalisten asukkaiden keskuudessa.

Vertailussa Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan pääkaupunkien välillä Kööpenhamina osoittautui kirkkaasti kaikkein vetovoimaisimmaksi potentiaalisten asukkaiden keskuudessa. Kööpenhamina pärjäsi verrokkejaan paremmin lähes kaikissa vetovoiman osa-alueissa.
Potentiaalisten asukkaiden arviot

”Kööpenhamina on mittauksen paras viidellä eri sektorilla, taloudellisessa elinvoimassa, liikenneyhteyksissä, asumisen hinnassa, ihmisten viihtyvyydessä ja ennen kaikkea turvallisen elinympäristön osuudessa. Suhteessa muihin ero turvallisuusmielikuvissa on merkittävä – muut kaupungit jäivät tässä vetovoiman osa-alueessa heikolle tasolle”, tutkimuksen toteuttaneen Reputation and Trust Analyticsin toimitusjohtaja Harri Leinikka sanoo.
Tukholman vahvuuksina taas näyttäytyivät hyvät palvelut. Tukholma oli ainut hyvän arvion palveluistaan saanut pääkaupunki. Helsinki pärjäsi palvelumielikuvissa toiseksi parhaiten. Kaikkien tutkittujen pääkaupunkien vetovoimaa himmentää asumisen kalleus.
Tarkasteltaessa osa-alueiden vaikuttavuutta, tärkeimmäksi vetovoiman tekijäksi nousee kaikissa neljässä pääkaupungissa potentiaalisten asukkaiden keskuudessa mielikuva turvallisuudesta.
”Yleisen hyvinvoinnin ja yhteisöllisyyden lisäksi viihtyisyyden ja turvallisuuden tunteen merkitys on kasvanut viime vuosina. Kyse ei ole vain Tukholmaa kohdanneesta ampumisten ja räjäytysten kierteestä, katuväkivaltaa esiintyy muuallakin ja heikot turvallisuusmielikuvat painavat myös Helsingin ja Oslon vetovoimaa. Turvallisuus osoittautuu laajasti myös tärkeimmäksi pitovoimatekijäksi nykyisten pääkaupunkilaisten keskuudessa”, Leinikka sanoo.
Kööpenhaminalaiset ja oslolaiset arvostavat kotikaupunkejaan – myös Helsinki ja Tukholma ovat mainettaan parempia
Samat tutkimuskysymykset esitettiin myös nykyisille pääkaupunkien asukkaille. Kööpenhamina erottuu parhaiten arvioituna kaupunkina myös omien asukkaiden keskuudessa, mutta oslolaiset arvostavat omaa kaupunkiaan lähes yhtä paljon. Kööpenhaminalaisiin nähden oslolaiset antavat paremmat arvosanat kaupunkinsa yhteisöllisyydestä ja palveluista.
”Mielenkiintoista tässä on se, että oslolaiset kokevat kaupunkinsa turvalliseksi, kun taas ulkopaikkakuntalaiset eivät. Samansuuntainen ero on näkyvissä kaikkien kaupunkien tuloksissa, mutta Oslon kohdalla ero näkemyksissä on suurin.”
Asukkaiden arviot

Näin tutkimme
Tulokset pohjautuvat Reputation and Trust Analytics Oy:n (aikaisemmin T-Media) tammi-maaliskuussa 2025 toteuttamaan kaupunkien Vetovoima&Pitovoima-tutkimukseen.
Tutkimuksessa selvitettiin pohjoismaalaisten pääkaupunkien: Helsingin, Tukholman, Kööpenhaminan ja Oslon veto- ja pitovoimaa sekä potentiaalisten että kaupunkien omien asukkaiden joukossa. Kutakin pääkaupunkia arvioi noin 200 kaupunkien nykyistä ja potentiaalista asukasta.
Tutkimuksen kohderyhmänä olivat tutkittujen maiden 15–65-vuotiaat kansalaiset.
Vetovoima&Pitovoima-tutkimusmallissa kaupungin saama vetovoimapistemäärä muodostuu kuuden eri osa-alueen keskiarvona: taloudellinen elinvoima, yhteisö, turvallisuus, sijainti, palvelut ja kustannusrakenne.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri Leinikka, toimitusjohtaja, Reputation and Trust Analytics Oy
harri.leinikka@reputationandtrust.com, +358 40 505 5001
Alexander Widén, Senior Advisor, Reputation and Trust Analytics Sweden AB
alexander.widen@reputationandtrust.com, +46 (0) 70 471 23 32
Kuvat


Reputation and Trust Analytics (ent. T-Media)
Reputation and Trust Analytics (ent. T-Media Oy vuodesta 1997) on datalähtöiseen maineen ja luottamuksen analytiikkaan erikoistunut yritys. Mittaamme organisaatioiden luottamuksen ja maineen vertailukelpoisella tavalla. Autamme rakentamaan vahvempia sidosryhmäsuhteita dataan pohjautuvien oivallusten avulla. Toimimme kansainvälisesti ja pääkonttorimme sijaitsee Espoossa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta T-Media Oy
Pohjoismaissa toteutettu puolustusteollisuuden Luottamus&Maine-tutkimus: hyvät arvosanat innovaatioista, matalat hallinnon avoimuudesta17.6.2025 14:14:46 EEST | Uutinen
Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa toteutetun Luottamus&Maine-tutkimuksen mukaan puolustusteollisuustoimialalla toimivien yritysten maine suuren yleisön keskuudessa on enimmäkseen kohtalaisella tai hyvällä tasolla. Maineen eri ulottuvuuksista alan parhaat arvosanat liittyvät taloudelliseen suorituskykyyn ja innovatiivisuuteen, kun taas heikoimmin puolustusteollisuus arvioidaan toiminnan avoimuuden ja läpinäkyvyyden suhteen.
T-Media on nyt Reputation and Trust Analytics11.6.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
T-Median nopea kansainvälistyminen ja kasvu siirtyy seuraavaan vaiheeseen uuden nimen käyttöönotolla. Nimi kuvastaa yhtiön roolia Pohjoismaiden johtavana organisaatiomaineen mittaamiseen ja analysointiin erikoistuneena toimijana.
Sote-alan Luottamus&Maine 2025 -tutkimus: yksityisen sektorin maine vahvempi kuin julkisen27.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
T-Median toteuttama sote-alan Luottamus&Maine 2025 -tutkimus paljastaa, että yksityisen sektorin maine on lähes kaikilla osa-alueilla vahvempi kuin julkisen. Tutkimuksessa selvitettiin yhteensä 43 organisaation mainetta suomalaisten keskuudessa.
LUT ja Maanpuolustuskorkeakoulu ovat maineikkaimmat yliopistot 202522.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
[Korjaus tiedotteeseen: Arto Maanisen kommentin lisäys] T-Median toteuttamassa yliopistojen Luottamus&Maine 2025 -tutkimuksessa maineikkaimman yliopiston kärjen jakavat LUT ja Maanpuolustuskorkeakoulu. Oulun yliopisto teki suurimman mainenousun. Tutkimuksessa selvitettiin kaikkien suomalaisyliopistojen maine kansalaisten keskuudessa.
Ammattikorkeakoulutuksen maine on hyvällä tasolla – Oamk ja Polamk ovat maineikkaimmat6.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
T-Media tutki kaikkien suomalaisten ammattikorkeakoulujen mainetta helmi-maaliskuussa 2025. Parhaimmat mainearviot saivat Oulun ammattikorkeakoulu Oamk sekä Poliisiammattikorkeakoulu Polamk, joskin maine-erot korkeakoulujen arvioiden välillä ovat huomattavan pienet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme