Jyväskylän yliopisto

Oppilaskuntien toiminta vaatii kehittämistä – selvitys paljastaa kuilun ihanteiden ja arjen välillä

Jaa

Oppilaskunnat ovat osa koulujen demokratiakasvatusta, mutta niiden rooli jää usein pintapuoliseksi. Pohjoismainen selvitys nostaa esiin tarpeen kehittää osallistumisen rakenteita ja tukea lasten ja nuorten kasvua aktiivisiksi kansalaisiksi aikana, jolloin demokratia kohtaa yhä uusia haasteita.

Mostphotos

Hiljattain julkaistu pohjoismainen selvitys tarkastelee oppilaskuntien ja demokraattisen osallistumisen tilaa peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa. Vaikka useimmissa Pohjoismaissa, kuten Suomessa, oppilaskunnat ovat keskeinen ja lakisääteinen mekanismi, on niiden toimintaa tutkittu aiemmin varsin vähän. 

Selvityksen mukaan pohjoismaissa koulutuspolitiikan yhteiskunnallisen kasvatuksen ihanteet eroavat merkittävästi siitä, miten oppilaat kokevat vaikuttamismahdollisuutensa koulun arjen käytännössä. 

”Koulutusta ohjaavien asiakirjojen sekä oppilashaastatteluiden ja -kyselyiden avulla saimme selville, että vaikka esimerkiksi Suomessa oppilaskunnat ovat olleet pakollisia peruskouluissa jo vuodesta 2013 saakka, käytännössä oppilaskunnilla voi olla hyvin erilainen rooli eri kouluissa. Tämä ei tietenkään ole lähtökohtaisesti huono asia, mutta se herättää kysymyksiä oppilaiden yhdenvertaisista mahdollisuuksista vaikuttaa asioihinsa kouluissa”, toteavat selvitystä tehneessä hankkeessa mukana olleet Jyväskylän yliopiston tutkijat, apulaisprofessori Najat Ouakrim-Soivio Koulutuksen tutkimuslaitokselta ja yliopistonlehtori Marleena Mustola kasvatustieteiden laitokselta.

Demokratian arvostus ei näy osallistumisena 

Selvityksen mukaan oppilaskuntien toiminta keskittyy pääasiassa sosiaalisten tapahtumien järjestämiseen ja pieniin koulun parannuksiin sen sijaan, että ne käsittelisivät laajempia ajankohtaisia koulutuksellisia tai yhteiskunnallisia kysymyksiä. Toisaalta raportista nostetaan esiin se, että vaikka valtaosa oppilaista on tietoinen oppilaskunnasta ja sen toiminnasta, he eivät ole innokkaita osallistumaan oppilaskuntatoimintaan.  

”Jo aiemmista tutkimuksista tiedetään, että suomalaislapset ja -nuoret sinänsä arvostavat demokratiaa ja siihen liittyviä instituutioita, kuten oppilaskuntia ja niiden hallituksia kouluissa, mutta ovat haluttomia osallistumaan niiden toimintaan, eli sinänsä tulokset olivat odotettuja. Osaltaan osallistumishaluttomuus oletettavasti liittyy siihen, että oppilaskunnilla on pääasiassa vain vähän vaikutusmahdollisuuksia tärkeäksi koettujen asioiden ajamiseen koulussa”, toteaa yliopistonopettaja Mikko Hiljanen Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitokselta. 

Kaiken kaikkiaan tehty selvitys lisää tietoa oppilaskuntien toiminnasta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, mikä mahdollistaa oppilaskuntatoiminnan ja demokratiakasvatuksen kehittämisen. Tämän lisäksi hankkeen aikana kertynyttä laajaa aineistoa on mahdollista hyödyntää tarkempien analyysien tekemiseen, jotta olisi mahdollista ymmärtää, miten voidaan tukea lasten ja nuorten kasvua aktiivisiksi demokratiakansalaisiksi. Se on erityisen tärkeää aikana, jona demokratiaa uhkaavat monenlaiset globaalit tapahtumat ja liikehdinnät. 

Raportin on julkaissut Pohjoismaisen hyvinvointikeskuksen (NVC) rahoittama ja Islannin yliopiston johtama selvitys- ja tutkimushanke, jossa on mukana tutkijoita Jyväskylän yliopistosta. 

Raportti on mahdollista lukea kokonaisuudessaan verkossa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Najat Ouakrim-Soivio 
Apulaisprofessori
Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos
najat.n.ouakrimsoivio@jyu.fi 
puh. +358505966025 

Marleena Mustola 
Yliopistonlehtori
Jyväskylän yliopisto, kasvatustieteiden laitos 
marleena.mustola@jyu.fi 
puh. +358408054488 

Mikko Hiljanen 
Yliopistonopettaja
Jyväskylän yliopisto, opettajankoulutuslaitos 
mikko.hiljanen@jyu.fi 
puh. +358408054805 

Tutkimusryhmässä olivat mukana Jyväskylän yliopistosta myös Koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkijat Ilona Markkanen, Josephine Lau ja Kristof Fenyvesi.

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Kulttuuri on kasvavan kaupungin elinehto – Jyväskylän vahvuutena laaja ja keskusteleva kulttuuritoimijoiden verkosto, kertoo tuore tutkimusraportti17.6.2025 13:40:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän taide- ja kulttuurikenttä on laaja, monipuolinen ja elinvoimainen. Näin todetaan juuri julkaistussa Jyväskylän yliopiston tutkimusraportissa Elinvoimaa kulttuurista? Neljän toimijaryhmän näkemyksiä taiteen ja kulttuurin elinvoimaisuudesta Jyväskylässä, joka perustuu 27 asiantuntijahaastatteluun.

Suomen Akatemialta yli kolmen miljoonan euron rahoitus Jyväskylän yliopiston tutkijoille luonnontieteiden tutkimukseen17.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta (LT) on myöntänyt rahoitusta yhdelle akatemiatutkijalle ja neljälle akatemiahankkeelle, yhteensä yli 3,1 miljoonaa euroa. Uuden akatemiatutkijan tutkimus keskittyy lumipeitteen vähenemiseen ja kuinka se vaikuttaa paikallisilmastoihin, biodiversiteettiin ja ekosysteemien toimintaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye