Leila Rutanen aloittaa Humana Suomen toimitusjohtajana
19.6.2025 07:45:00 EEST | Humana Suomi Oy | Tiedote
Kokenut sosiaali- ja terveysalan ammattilainen Leila Rutanen on aloittanut Humana Suomen toimitusjohtajana 19. kesäkuuta 2025. Rutanen tuo mukanaan laaja-alaisen osaamisen niin käytännön asiakastyöstä kuin organisaatioiden johtamisesta ja kehittämisestä.

Ennen siirtymistään Humanalle Rutanen on tehnyt monipuolisen uran sosiaali- ja terveysalalla, johtotehtävissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Hän on työskennellyt muun muassa Aspa Palveluissa, Rinnekoti-Säätiössä ja Diakonissalaitoksella. Rutasen taustalla on myös sosiaaliohjaajan, sairaanhoitajan ja sosionomin tutkinnot, ja hän on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri.
Rutanen näkee Humanassa mahdollisuuden jatkaa palveluliiketoiminnan kehittämistä ja vahvistaa yhtiön asemaa sosiaalialan vaikuttavana toimijana.
– Olen aina arvostanut Humanaa kilpailijana sosiaali- ja terveysalalla. Humanan arvot ovat sellaiset, jotka vastaavat omiani, ja ne puhuttelivat, Rutanen kertoo.
Tulevassa työssään Rutanen korostaa yhdessä tekemisen merkitystä.
– Minun tehtävänäni on mahdollistaa, että kaikki voivat hyvinvaikuttaa ja olla itse yksi hyvinvaikuttaja muiden joukossa, uusi toimitusjohtaja toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiia SoininenViestintä- ja vaikuttavuusjohtajaHumana Suomi
Puh:0504084408tiia.soininen@humana.fiwww.humana.fiKuvat

Linkit
Humana Suomi
Humana on johtava pohjoismainen sosiaalialan toimija, joka tarjoaa yksilöllisiä sosiaalipalveluita lähellä ihmistä ja perheen arkea. Visiomme mukaisesti uskomme siihen, että jokaisella on oikeus hyvään elämään – ja tätä visiota toteutamme hyvinvaikuttamalla ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Humana Suomi Oy
Humana avaa 600 uutta asukaspaikkaa vuosina 2027–202917.6.2026 09:41:17 EEST | Tiedote
Humana vastaa suomalaisen väestön ja sosiaalipalveluiden tarpeisiin rakentamalla vahvaa orgaanista kasvua.
TTL:n tutkimus: Humanan vammaispalveluissa työtyytyväisyys ja palautuminen huippuluokkaa27.5.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Työterveyslaitoksen (TTL) tuore Mitä kuuluu? -tutkimus osoittaa, että sote-alan haastavasta yleistilanteesta huolimatta alalta löytyy myös vahvaa työhyvinvointia. Ensimmäistä kertaa tutkimukseen osallistuneen Humanan vammaispalveluiden tulokset erottuvat merkittävästi edukseen yksityisen sote-alan keskiarvoista.
Muutos parempaan on keskeinen mittari sosiaalipalveluiden vaikuttavuudelle23.3.2026 08:59:27 EET | Tiedote
Vuonna 2025 Humanan lastensuojelun laitospalveluista haettiin nuorille paikkaa ylivoimaisesti useimmin psyykkisen oireilun vuoksi. Saman vuoden aikana RAI-laatuindikaattori kertoo, että 26 %:lla palvelun piirissä olleista nuorista ahdistus on vähentynyt verrattuna edelliseen, kolme kuukautta aiemmin tehtyyn arviointiin. Muun muassa tätä vaikutusta mielen hyvinvointiin ja sitä kautta yhteiskunnan turvallisuuteen ja koko hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen Humana kuvaa tänään julkaistussa vaikuttavuusraportissaan.
Humana Suomi lähtee juhlavuoteen selkeämmällä yhtiörakenteella2.1.2026 08:16:21 EET | Tiedote
Humana on tehnyt yhtiöjärjestelyjä, joiden myötä sen palvelukokonaisuudet erottuvat jatkossa myös hallinnollisesti aiempaa selkeämmin. Emoyhtiönä toimii Humana Suomi Oy.
Kipinäkadun uusi asumispalveluyksikkö on koti vahvaa erityistä tukea tarvitseville kehitysvammaisille henkilöille11.12.2025 07:15:00 EET | Kutsu
Humana avaa vuodenvaihteessa uuden asumispalveluyksikön Kuopioon. Katuosoitteensa mukaisesti Kipinäksi nimetystä yksiköstä tulee koti 19 kehitysvammaiselle asukkaalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme