Turvallisesti löylyyn juhannuksena - saunassa sattuu valtaosa palovammoista
Saunat lämpenevät pian taas keskikesän juhlan kunniaksi ja tänä vuonna taustalla soi monella varmasti KAJ:n euroviisuhitti ”Bara bada bastu”. Saunaa ylistävä kappale muistuttaa osuvasti, että löylyistä kuuluu nauttia. Rentoutuessakin on tärkeä pitää mielessä turvallisuus, sillä sauna on keittiön ohella yksi yleisimmistä palovahinkojen syntypaikoista.

Kuumat olosuhteet ja punaisena hehkuva kiuas ovat selkeitä vaaranpaikkoja, jos saunassa oleillaan huolimattomasti. Ifin tilastoista selviää, että vuosien 2022–2024 henkilöpalovahingoista, joissa on vahinkopaikka tiedossa, saunassa on sattunut yli 40 prosenttia. Se on keittiön kanssa yleisin paikka, jossa palovahinkoja sattuu.
Horjahdus kiukaaseen tai kuuma vesihöyry yleisiä aiheuttajia
Palovammat saunassa johtuvat yleisimmin joko kiukaasta tai kuumasta vedestä.
- Kuumaa vettä voi kaatua tai roiskua päälle, tai joku kehonosa osuu kiukaaseen horjahduksen seurauksena. Lisäksi lämmittäessä käsi osuu helposti kiukaan luukkuun, kommentoi Ifin henkilövakuutusten tuotepäällikkö Piia Kononen.
Myös kiukaalta nouseva kuuma vesihöyry voi aiheuttaa palovammoja lauteilla istuville. Löylyä onkin syytä heittää varovasti ja vettä maltillisesti kerrallaan. Muut aineet kuin vesi eivät kuulu kiukaalle lainkaan.
Varovaisuutta lauteilla ja ei koskaan löylyyn päihtyneenä
Lapsille sattuu suuri osa saunan palovammavahingoista. He eivät aina osaa varoa saunan kuumia osia tai kiehuvaa vettä.
- Lauteille noustessa on syytä olla varovainen joka ikäisen saunojan. Saunassa käytössä olevien portaiden ja jakkaroiden, joiden päälle noustaan, kunto on syytä varmistaa, etteivät ne keiku tai petä alta, Kononen huomauttaa.
Yleensä saunassa sattuvat palovammat ovat lieviä, mutta Ifin vahinkotilastoista myös toisen ja kolmannen asteen palovammoja.
Humalatilassa harkintakyky alenee ja tasapaino heikentyy. Erityisesti nyt juhannuksen aikaan on hyvä muistaa, ettei saunaa lämmitetä eikä löylyihin ole syytä mennä päihtyneenä.
Vinkit turvalliseen juhannussaunaan:
- Heitä löylyä kohtuudella
- Kiukaalle ei saa heittää muuta kuin vettä
- Sauno vain selvinpäin
- Pidä lapsia silmällä
- Liiku saunassa varovasti
- Varmista lauteiden ja portaiden kunto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna NikkariHead of Press
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiIf vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 7 900 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,9 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Kyselytutkimus: Suomessa jäädään herkemmin sairauslomalle kuin muissa Pohjoismaissa12.6.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Ifin Nordic Health Report -tutkimuksesta selviää, että suomalaisista vain joka kymmenes menee työpaikalle, jos tuntee itsensä sairaaksi. Norjassa työpaikalle menee joka kolmas ja Ruotsissakin melkein joka viides.
Kyselytutkimus: Nuoret naiset stressaavat säännöllisesti lähes kaksi kertaa useammin kuin miehet2.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Ifin tuoreesta Nordic Health Report -terveystutkimuksesta selviää, että säännöllinen stressi on yleistä nuorissa aikuisissa. Erityisesti nuoret naiset kokevat säännöllistä stressiä selvästi muuta väestöä useammin, ja psyykkinen kuormitus vaikuttaa vahvasti myös heidän työkykyynsä.
Jopa 200 000 euroa ylimääräistä korvausta kestävistä valinnoista vahingonkorjauksessa – If lanseerasi ainutlaatuisen konseptin Suomessa27.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
If toi yritysasiakkaille suunnatun vastuullinen rakennus -palvelun Suomeen viime viikolla. Sen tarkoituksena on tukea vastuullista korjausrakentamista suurvahingon jälkeen.
Kyselytutkimus: Varkaudet ja autoilijoiden käytös pyöräilijöiden suurimpia huolenaiheita20.5.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Peräti 39 prosenttia pyöräilijöistä on huolissaan autoilijoiden käytöksestä tai heidän aiheuttamistaan vaaratilanteista, selviää Ifin kyselytutkimuksesta aktiivipyöräilijöille. Jalankulkijoiden käytöksestä on huolissaan 20 prosenttia ja toisten pyöräilijöiden 15 prosenttia vastaajista.
Kyselytutkimus: Kyberhyökkäykset huolettavat pienyrityksiä – 37 % ei kuitenkaan ole parantanut tietoturvaansa13.5.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
29 prosenttia suomalaisista pienyrityksistä pitää kyberhyökkäyksiä, tietojenkalastelua ja hakkerointia yhtenä suurimmista uhkista yritystoiminnalleen. Tästä huolimatta 37 prosenttia yrityksistä kertoo, ettei ole ryhtynyt toimiin tietoturvansa vahvistamiseksi viimeisten kahden vuoden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme