Vaasan kaupungin metsäsuunnitelma palautettava uudelleen valmisteluun (Pohjanmaa)
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on 16.6.2025 toimittanut Vaasan kaupungin pyynnöstä lausunnon koskien kaupungin metsäsuunnitelmaa 2020–2030.
ELY-keskus arvioi metsäsuunnitelmassa ehdotettujen runsaiden hakkuiden ja maanmuokkaustoimien olevan ristiriidassa monien metsien käyttöön sekä monimuotoisuuden, vesien ja ympäristön suojeluun liittyvien näkökohtien ja tavoitteiden kanssa. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan suunnitelma on palautettava uudelleen valmisteluun. Tavoitteena tulee olla ristiriidaton ja realistisesti toteutettavissa oleva, metsien erilaiset käyttötarkoitukset huomioiva ja ennakointia lisäävä suunnitelma.

Suunnitelman toteuttaminen nykyisenlaisena johtaisi monin paikoin luonnonsuojelulain vastaisesti liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittämiseen tai heikentämiseen. Asiaan liittyvä ELY-keskuksen kanssa yhteistyössä laadittu direktiivilajien toimintamalli, jota oli tarkoitus hyödyntää metsäsuunnitelman kaltaisissa suunnitelmissa lajisuojelun ennakoitavuuden parantamiseksi, on jätetty huomiotta. Hakkuilla hävitettäisiin suuri määrä silmälläpidettävien ja uhanalaisten lajien esiintymiä, ja hakkuita kohdistuisi lähes 300 hehtaarin laajuudella luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeisiin vanhoihin metsiin. Saaristossa tehtävät avohakkuut olisivat haitallisia kansainvälisesti ainutlaatuisille maankohoamisrannikon metsille.
ELY-keskus pitää metsäsuunnitelman ja kaavoituksen yhteensovittamista tärkeänä, jotta vältetään ristiriidat ja varmistetaan kestävä maankäyttö sekä turvataan asukkaiden elinympäristön viihtyisyys. Metsäsuunnitelmassa on esitetty esimerkiksi avo-, siemenpuu- ja harvennushakkuita yleiskaavan vastaisesti virkistysalueille. Virkistysalueet ovat kaavamääräyksen mukaan ensisijaisesti luonnonmukaisena säilytettäviä, ja hakkuut vaarantavat tämän tavoitteen. Ristiriitoja esiintyy esimerkiksi Gerbyssä, Melaniemellä, Korkeamäellä, Ristinummella ja Sundomissa. Pilvilammen ympäristössä on metsien käytössä huomioitava ulkoilun ohjaamistarve. Hakkuita on paikoin suunniteltu Pilvilammen ympäristössä myös luonnonsuojeluun varatuille alueille (SL), joiden suojeluarvoja ei saa vaarantaa.
Avohakkuita sekä kunnostusojituksia ja ojitusmätästyksiä on ehdotettu vedenhankintaa varten tärkeälle Sepänkylä-Kappelinmäen pohjavesialueelle, jolla tulee välttää maanmuokkaustoimia ja avohakkuita. Ojituksia ja ojitusmätästyksiä esitetään myös moniin eri lähi-, ulkoilu- ja virkistysmetsiin. Turvemaille suunnitellut kunnostusojitukset ja ojitusmätästykset lisäävät alapuolisiin vesiin kohdistuvaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta, kasvattavat tulvariskejä ja lisäävät hiilipäästöjä. Metsäsuunnitelmassa on esitetty kuivattavia toimenpiteitä myös happamien sulfaattimaiden alueille, joilla harjoitettava metsätalous aiheuttaa aina merkittävän riskin alapuolisille vesistöille.
Pilvilampi on Vaasan vesilaitoksen ainut merkittävä ja korvaamaton raakaveden lähde, eikä Pilvilammen ympäristön hakkuiden suunnittelussa vesistövaikutuksia ole todennäköisesti otettu lainkaan huomioon. Suunniteltuja toimenpiteitä Pilvilammen valuma-alueella ovat mm. avohakkuu, harvennus, mätästys ja istutus, jopa alle 10 m rantaviivasta. Vesistö on matala ja herkkä kuormitushuipuille ja kemikaalionnettomuuksille. Lisääntynyt kiintoainekuormitus voi vaikuttaa vedenottoon. Vesistön tilan muutokset vaikuttavat suoraan juomaveteen ja ne voivat uhata noin 60000 ihmisen juomaveden saantia.
Vaasan tavoitteena on olla hiilineutraali 2020-luvulla, eli päästöjen tulee vastata korkeintaan sitä hiilidioksidimäärää, jonka Vaasan hiilinielut sitovat. Hiilinielujen ja -varastojen menetykseen johtavat runsaat hakkuut eivät tue tavoitetta. Hakkuita on myös suunniteltu monessa paikassa runsaiden hiilivarastojen alueille sekä vanhoihin metsiin. Metsäsuunnitelmassa ei oteta kantaa ilmastonmuutokseen sopeutumiseen, kuten kasvupaikan mukaiseen puulajivalintaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
Ryhmäpäällikkö Johanna Kullas, puh. 0295 027 843, johanna.kullas@ely-keskus.fi
Ylitarkastaja Fanny Ahonen, puh. 0295 027 065, fanny.ahonen@ely-keskus.fi (vesihuoltoa koskevat kysymykset)
Ylitarkastaja Eevastiina Talvisto, puh. 0295 027 072, eevastiina.talvisto@ely-keskus.fi (ilmastonmuutosta koskevat kysymykset)
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Algläget i de österbottniska landskapen har lugnat sig31.7.2025 16:00:26 EEST | Pressmeddelande
Under vecka 31 har algläget speciellt i insjövattnen blivit lugnare i de österbottniska landskapen. Alguppföljningen på NTM-centralen i Södra Österbottens område genomförs med hjälp av sakkunniga på permanenta uppföljningsplatser runtom Södra Österbotten, Österbotten och Mellersta Österbotten. Som stöd vid uppföljningen används dessutom bland annat tjänsten vatten.fi, där medborgarna kan meddela sina observationer om blågröna alger. Observationerna i vatten.fi kontrolleras inte av sakkunniga.
Sinilevätilanne on tasaantunut pohjalaismaakunnissa31.7.2025 16:00:26 EEST | Tiedote
Viikolla 31 sinilevätilanne on rauhoittunut etenkin sisävesialueilla pohjalaismaakunnissa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella sinileväseurantaa toteutetaan asiantuntijoiden toimesta pysyvillä havaintopaikoilla ympäri Etelä-Pohjanmaata, Pohjanmaata ja Keski-Pohjanmaata. Lisäksi seurannan tukena on muun muassa vesi.fi-palvelu, jonne kansalaiset voivat ilmoittaa sinilevähavaintoja. Vesi.fi-palvelun havainnot eivät ole asiantuntijoiden tarkastamia.
Förändringar i turutbudet och resebiljetterna i kollektivtrafiken från och med 4.8.2025 (landskapen i Österbotten)31.7.2025 08:01:00 EEST | Pressmeddelande
Busstrafiken som upphandlats av NTM-centralen i Södra Österbotten övergår till vintertid i början av vecka 32. Turutbudet blir märkbart större än under sommaren och rutterna har biljettprodukter som är förmånligare än tidigare.
Muutoksia joukkoliikenteen vuorotarjonnassa ja matkalipuissa 4.8.2025 alkaen (Pohjalaismaakunnat)31.7.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen hankkima linja-autoliikenne siirtyy talviaikaan viikon 32 alusta. Vuorotarjonta laajenee kesäaikaan verrattuna runsaasti ja reiteillä on aikaisempaa edullisemmat lipputuotteet.
I vattendragen ser man nu skvattramrostens spormjöl i form av bruna, ibland omfattande bälten – fenomenet är naturligt och ofarligt (landskapen i Österbotten)30.7.2025 13:55:00 EEST | Pressmeddelande
Under de senaste dagarna har NTM-centralen i Södra Österbotten fått flera frågor om bruna bälten som observerats på vattenytan i vattendrag. Det är med största sannolikhet fråga om spormjöl från rostsvampen skvattramrost. Under torra och blåsiga dagar kan spormjölet spridas med vinden och lägga sig på vattenytan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme