
Pohjois-Karjalan hirviluvat myönnetty
Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Karjalaan 1254 hirvenpyyntilupaa tulevan syksyn metsästyskaudelle. Lupamäärässä ei ole tapahtunut muutosta edelliseen metsästyskauteen verrattuna. Yhdellä luvalla saa kaataa joko aikuisen eläimen tai kaksi vasaa.
Pohjois-Karjalan alueella hirvien metsästystä ohjaa monilajinen kannanhoito, jossa otetaan huomioon myös suurpetojen vaikutus. Metsästyksen tavoitteena on pitää hirvikanta kestävällä tasolla ja vahingot kohtuullisena.
Luonnonvarakeskus on arvioinut Pohjois-Karjalan hirvikannaksi edellisen metsästyskauden jälkeen 4920 hirveä. Arvio oli lähes sama kuin vuotta aiemmin. Koko maapinta-alaan suhteutettuna hirvitiheys oli 2,8 hirveä tuhannella hehtaarilla. Pohjois-Karjalan riistaneuvosto on asettanut hirvitalousaluekohtaiseksi tiheystavoitteeksi 2,5–3,1 hirveä tuhannella hehtaarilla.
Riistanhoitoyhdistyksittäin tarkasteltuna suhteellisesti eniten lupamäärä nousee Outokummun ja Tuupovaaran alueilla. Lupamäärä pienenee selkeimmin Tohmajärvi-Värtsilän ja Lieksan alueilla.
Aluetoimisto on antanut pyyntiluvansaajille suosituksen saaliin vasaosuudesta ja aikuissaaliin urososuudesta. Saaliin vasaosuudella säädellään hirvikannan ikärakennetta. Tavoitteena on, että vasoja on neljäsosa talvehtivasta hirvikannasta. Aikuissaaliin urososuudella säädellään hirvikannan lehmä/sonnisuhdetta. Tavoitteena Pohjois-Karjalassa on noin 1,6 naarasta yhtä urosta kohti metsästyksen jälkeisessä kannassa.
Hirvenmetsästyskausi alkaa lokakuun toisena lauantaina ja päättyy 15.1.2026.
Hirvenpyyntiluvanhakijoita oli Pohjois-Karjalassa tänä vuonna 197.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha KuittinenRiistapäällikkö, Pohjois-Karjala
Puh:029 431 2291juha.kuittinen@riista.fiLiitteet
Linkit
Suomen riistakeskus on itsenäinen julkisoikeudellinen laitos, joka edistää kestävää riistataloutta, tukee riistanhoitoyhdistysten toimintaa ja huolehtii riistapolitiikan toimeenpanosta sekä vastaa sille säädetyistä julkisista hallintotehtävistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen riistakeskus – Pohjois-Karjala
Pohjois-Karjalaan 998 hirvenpyyntilupaa19.6.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Karjalaan 998 hirvenpyyntilupaa tulevan syksyn metsästyskaudelle. Luvilla on mahdollista metsästää noin 1 300 hirveä. Lupamäärä on 16 prosenttia pienempi kuin edellisellä metsästyskaudella.
Pohjois-Karjalaan poikkeusluvat 42 karhun metsästämiseen2.6.2023 14:10:00 EEST | Tiedote
Suomen riistakeskus on myöntänyt Pohjois-Karjalaan poikkeusluvat 42 karhun metsästämiseen. Koko Suomeen myönnettiin 106 poikkeuslupaa. Lisäksi poronhoitoalueella saa metsästää 50 karhua. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukaan saaliiksi saatavien karhujen enimmäismäärä saa olla alkavana metsästysvuonna koko maassa 180 yksilöä.
Pohjois-Karjalassa metsästettiin 1367 hirveä2.2.2023 09:15:00 EET | Tiedote
Riistakeskus Pohjois-Karjalan alueella metsästettiin tammikuun puolivälissä päättyneellä metsästyskaudella 1367 hirveä. Kokonaismäärä on noin 200 hirveä suurempi kuin edellisellä metsästyskaudella. Kaadetuista hirvistä vasoja oli 36 %. Aikuissaaliista urosten osuus oli 61 %.
Joutomaista kosteikkokeitaita vesilinnuille itäisessä Suomessa – uusia kohteita etsitään31.1.2023 09:00:00 EET | Tiedote
Keväällä vesilintuja odottaa 43 kunnostettua kosteikkoa ympäri Suomen. SOTKA-kosteikot-hankkeen jatkon myötä elinympäristötyö laajenee. Nyt etsitään suunnitteluun uusia kunnostettavia kohteita.
Ilmoita suurpetohavainnosta petoyhdyshenkilölle7.12.2022 10:30:00 EET | Tiedote
Suomen suurpetokantojen kehitystä seurataan petoyhdyshenkilöverkoston avulla. Verkoston varmentamat havainnot muodostavat suurpetokantojen arvioinnin perustan. Ilmoittamalla oman havaintosi alueesi petoyhdyshenkilölle autat tarkentamaan kannanarviointia.