Jyväskylän yliopiston tutkimukselle merkittävä tuki – yli 3,2 miljoonaa euroa biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimukseen
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt rahoitusta Jyväskylän yliopistoon kahdelle akatemiatutkijalle ja kolmelle akatemiahankkeelle. Rahoitusta tuli yhteensä yli 3,2 miljoonaa euroa.

Yhteensä Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) myönsi rahoitusta 38 akatemiatutkijalle, 12 kliiniselle tutkijalle ja 76 akatemiahankkeelle. Akatemiahankkeista 10 on osahankkeista koostuvia konsortioita. Yhteensä rahoitusta myönnettiin hieman yli 78 miljoonaa euroa.
Akatemiatutkijat
Francesco Cenni, 1 113 000 €
"Lihas-skeletaalisten ominaisuuksien kartoittaminen ja mallintaminen lapsilla ja nuorilla aikuisilla, joilla on CP-oireyhtymä"
Liikuntatieteellinen tiedekunta
CP-oireyhtymä (engl. cerebral palsy) on yleisin lapsuuden ajan vamma. Oireyhtymä aiheuttaa vakavia kävelykyvyn muutoksia, minkä vuoksi sillä on merkittävä vaikutus elämänlaatuun. CP-oireyhtymään ei ole parannuskeinoa, joten vamma säilyy koko eliniän johtaen pysyviin puutteisiin motorisissa toiminnoissa. Motoristen toimintojen heikkoudet ovat myös seurausta heikoista luurankolihaksista. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata ja mallintaa lihasten kehitystä lapsilla, joilla on CP-vamma. Tutkimuksessa analysoidaan lihasten rakennetta ja koostumusta lasten kehityksen alkuvaiheessa. Tutkimuksessa mitataan myös lihassupistuksen perusyksikköjä, sarkomeereja. Tämän tutkimuksen avulla lisätään ymmärrystä tahdonalaisen voimantuoton puutteiden taustalla olevasta mekanismista. Ymmärrys lihasrakenteen muutosten seurauksista yhdistetään yleiseen toimintakykyyn (kävelyyn), minkä ansiosta tutkimuksen tulokset ovat suoraan sovellettavissa käytäntöön CP-vamman hoidon yksilöllisessä suunnittelussa.
Tutkijatohtori Salla Mattola, 623 000€
"DNA:n sijainnin ja vuorovaikutusten roolin selvittäminen herpesviruksen reaktivaatiossa"
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
Herpesviruksen reaktivoinnin ja sen vaikutusten isännän kromatiinirakenteeseen ja dynamiikkaan ymmärtäminen on olennaista perustutkimukselle sekä onkolyyttisten virusterapioiden ja uusien virusreaktivointia estävien viruslääkkeiden kehittämiselle. Tämän projektin tavoitteena on tarkentaa viruksen reaktivoinnin mekanismeja sekä kromatiinin järjestäytymisen ja faasiseparaation rooleja tässä prosessissa. Tutkimus toteutetaan Jyväskylän yliopistossa, ja siinä käytetään monitieteistä lähestymistapaa, joka yhdistää solubiologian ja biofysiikan edistyneisiin kuvantamistekniikoihin, proteiinirakenteen ennustusalgoritmeihin ja biofysikaaliseen mallinnukseen.
Akatemiahankkeet
Partnerinvalinnan toiminnalliset syyt ja seuraukset kasvi-mikrobi vuorovaikutusverkostoissa, 599 000 €
Hanketta johtaa apulaisprofessori Nerea Abrego Antia matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta
Kasvi-mikrobiverkostoilla on keskeinen rooli monissa kriittisen tärkeissä ekosysteemiprosesseissa, kuten ruoantuotannossa, ravinteiden ja hiilen kierrossa sekä biologisen monimuotoisuuden ylläpitämisessä. On hyvin tunnettua, että mikrobit edistävät kasvien elinvoimaisuutta parantamalla kasvua, stressinsietokykyä ja taudinkestävyyttä. Kasvi-mikrobi-vuorovaikutusverkostojen toiminnalliset syyt ja seuraukset ovat kuitenkin edelleen huonosti ymmärrettyjä. Näistä syistä ja seurauksista tarvittaisiin parempaa ymmärrystä, jotta voitaisiin vastata kasvavaan tarpeeseen tehdä tarkkoja ennusteita biologisen monimuotoisuuden muutoksista globaalin muutoksen yhteydessä. Tällaisen ymmärryksen saavuttamiseksi tämä projekti yhdistää kenttä- ja kasvihuonekokeita DNA- ja RNA-molekyylianalyyseihin. Hanke kehittää uuden mallinnusmenetelmän, joka kytkee tosiinsa lajien esiintymisen, lajien runsauden, geenien ilmentymisen ja lajien ominaisuuksien dynamiikan.
Mekanismit fysiologisesti välttämättömien rasvahappojen tuotantoon makeanveden eläinplanktonissa ja kaloissa, 600 000 €
Hanketta johtaa apulaisprofessori Sami Taipale matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta
Hankkeen tavoitteena on määrittää ensimmäistä kertaa fysiologisesti välttämättömien rasvahappojen biosynteesireittejä makeanveden selkärangattomilla ja selvittää, onko jollakin tutkituista selkärangattomista taksoneista täydet valmiudet välttämättömien rasvahappojen biosynteesiin. Lisäksi rasvahappojen vetyisotooppien avulla voidaan ensimmäistä kertaa selvittää, kuinka suuren osan välttämättömistä rasvahapoista eläinplankton ja planktivoriset kalat ovat valmistetaan itse. Tämä on ratkaisevan tärkeää, kun halutaan ymmärtää, miten ne voivat sopeutua ympäristömuutoksiin, esimerkiksi rehevöitymiseen ja lämpenemiseen, jotka johtavat syanobakteerien lisääntyneeseen kukintaan. Tässä hankkeessa tutkimme tuntemattomia mekanismeja siitä, miten eläinplankton ja kalat kompensoivat järviekosysteemien alentunutta ravinnon laatua. Tämä voi olla ratkaiseva mekanismi, joka määrittää, miten ekosysteemit voivat sopeutua globaaliin ympäristömuutokseen.
Ruskettumisen vaikutukset järvien dynamiikkaan: Kuka voittaa ja kuka häviää?
Konsortiota johtaa Suomen ympäristökeskus, mukana Helsingin ja Jyväskylän yliopistot. Jyväskylän yliopistossa tutkimusta johtaa yliopistonlehtori Katja Pulkkinen matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta. JYU:n osuus noin 1 miljoonan euron rahoituksesta on 300 000 euroa.
Dark LaDy -konsortio tutkii liuenneen orgaanisen hiilen laatua ja siirtymistä järvissä, joiden ruskettumisaste vaihtelee. Boreaalinen vyöhyke on erityisen altis vesien ruskettumiselle, ja ihmistoiminnan vaikutuksesta järvet muuttuvat yhä tummemmiksi. Järvien ruskettuminen johtuu pääasiassa liuenneen orgaanisen aineksen ja raudan huuhtoutumisesta valuma-alueilta. Orgaaninen aines sisältää myös ravinteita ja muita yhdisteitä, joiden vaikutukset vesieliöille riippuvat kuormituksen määrästä ja laadusta. Järvet ovat merkittäviä juomaveden, virkistystoiminnan ja ihmisravinnon lähteitä, ja ne vaikuttavat myös globaaliin hiilenkiertoon. Dark LaDy-konsortio tutkii kokonaisvaltaisesti eri menetelmin ruskettumisen vaikutuksia järviekosysteemien toimintaan ja vesieliöiden monimuotoisuuteen ja tärkeiden biomolekyylien ja alkuaineiden kiertoon kaikilla ekosysteemin tasoilla.
Yhteyshenkilöt
Tutkijatohtori Salla Mattola, salla.m.mattola@jyu.fi, puh. +358404137871
Apulaisprofessori Nerea Abrego Antia, nerea.n.abrego-antia@jyu.fi, puh. +358505052640
Apulaisprofessori Sami Taipale, sami.taipale@jyu.fi, puh. +358408054121
Yliopistonlehtori Katja Pulkkinen, katja.pulkkinen@jyu.fi, puh. +358408469359
Katri LehtovaaraViestinnän asiantuntija, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Puh:+358504750815katri.lehtovaara@jyu.fiKirke HassinenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 462 1525kirke.m.hassinen@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto mukana kestävän kehityksen arvioinnissa 2025: Työ ilmaston hyväksi huomioitiin18.6.2025 08:54:46 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto sijoittui juuri julkaistussa yliopistojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta, kestävyyttä ja vastuullisuutta mittaavassa kansainvälisessä THE Impact -arvioinnissa välille 401-600. Vuonna 2024 sijoitus oli välillä 301–400.
Parisuhde voi kukoistaa myös pikkulapsiperheissä: "Avoin keskustelu ja konkreettiset teot tärkeitä"18.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Puolison näkeminen vanhempana herättää myönteisiä tunteita, jotka voivat vahvistaa parisuhdetta, selviää tuoreesta suomalaistutkimuksesta. Esikoislapsen vanhemmat hoitavat suhdettaan avoimen keskustelun ja konkreettisten tekojen avulla. Myös yhteiset tulevaisuudensuunnitelmat tukivat uusien vanhempien hyvinvointia.
Kulttuuri on kasvavan kaupungin elinehto – Jyväskylän vahvuutena laaja ja keskusteleva kulttuuritoimijoiden verkosto, kertoo tuore tutkimusraportti17.6.2025 13:40:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän taide- ja kulttuurikenttä on laaja, monipuolinen ja elinvoimainen. Näin todetaan juuri julkaistussa Jyväskylän yliopiston tutkimusraportissa Elinvoimaa kulttuurista? Neljän toimijaryhmän näkemyksiä taiteen ja kulttuurin elinvoimaisuudesta Jyväskylässä, joka perustuu 27 asiantuntijahaastatteluun.
Oppilaskuntien toiminta vaatii kehittämistä – selvitys paljastaa kuilun ihanteiden ja arjen välillä17.6.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Oppilaskunnat ovat osa koulujen demokratiakasvatusta, mutta niiden rooli jää usein pintapuoliseksi. Pohjoismainen selvitys nostaa esiin tarpeen kehittää osallistumisen rakenteita ja tukea lasten ja nuorten kasvua aktiivisiksi kansalaisiksi aikana, jolloin demokratia kohtaa yhä uusia haasteita.
Suomen Akatemialta yli kolmen miljoonan euron rahoitus Jyväskylän yliopiston tutkijoille luonnontieteiden tutkimukseen17.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta (LT) on myöntänyt rahoitusta yhdelle akatemiatutkijalle ja neljälle akatemiahankkeelle, yhteensä yli 3,1 miljoonaa euroa. Uuden akatemiatutkijan tutkimus keskittyy lumipeitteen vähenemiseen ja kuinka se vaikuttaa paikallisilmastoihin, biodiversiteettiin ja ekosysteemien toimintaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme