DNA Oyj

Toimi näin, jos epäilet tietojesi vuotaneen käyttämäsi palvelun tietomurrossa – lähes jokaisen palvelun kohdalla riskejä

Jaa

Nykyään voi olla vaikea itse vaikuttaa tietomurron uhriksi joutumiseen, sillä tietoja on niin monessa paikassa. DNA:n kuluttajaliiketoiminnan lisäarvopalveluista vastaava Heidi Havastila kertoo mitä asioita kannattaa tehdä, jos epäilee omien tietojensa vuotaneen palvelun tietomurron yhteydessä, miten voi yrittää tunnistaa epäluotettavat palvelut jo ennen tietojen luovuttamista, ja mitä kaikkea rikolliset varastetuilla tiedoilla pystyvät tekemään.

Vaikka tietojaan antaisi luotettavaankin palveluun, voivat myös luotettavilta tuntuvat palvelut jossain vaiheessa joutua tietomurron kohteeksi. On kuitenkin asioita, joita voi tehdä omien tietojensa suojaamiseksi. Jokainen voi myös itse vaikuttaa siihen, mitä tietoja eri palveluihin antaa.

”Erilaisia tietoja luovuttaessa kannattaa miettiä tarvitseeko palvelu oikeasti kaikki sen pyytämät tiedot. Ihan jokaiseen paikkaan ei kannata antaa esimerkiksi omaa syntymäaikaansa, vaan on hyvä käyttää maalaisjärkeä sen suhteen, mikä on kyseiselle palvelulle oikeasti tarpeen. Anna palveluille vain välttämättömät tiedot ja ole erityisen varovainen jakaessasi arkaluontoisia tietoja kuten henkilötunnusta tai pankkitietoja”, Havastila ohjeistaa ensimmäiseksi.

Myös sovellusten kysymiä käyttöoikeuksia kannattaa suhteuttaa sovelluksen käyttötarkoitukseen.

”Jos esimerkiksi taskulamppusovellus pyytää lupaa päästä puhelimessa oleviin kuviisi, yhteystietoihisi tai viesteihisi, tulisi hälytyskellojen soida”, Havastila toteaa.

Näin tunnistat epäilyttävän palvelun

Internet on pullollaan erilaisia palveluita, jotka pyytävät käyttäjältä erilaista dataa ja tietoja. Mistä sitten tietää millainen on turvallinen palvelu?

Havastila neuvoo vilkaisemaan ensimmäiseksi sen, että palvelun nettisivuilta löytyvät riittävät tiedot yrityksestä – kuten y-tunnus ja ajantasaiset yhteystiedot.

”Kunnollisilta palveluilta löytyy tietoa myös tietoturvasta sekä tietosuojakäytänteistä. Kaikilla yrityksillä, jotka käsittelevät henkilötietoja, on oltava tietosuojaseloste. Voit tutustua palvelun tietosuojakäytänteisiin, jotta tiedät miten palvelu kerää, käyttää ja jakaa tietojasi kolmansille osapuolille. Palvelun pitää kertoa, miten voit hallita tai poistaa tietojasi myöhemmin.”

”Verkkosivujen kohdalla kannattaa varmistaa, että sivu käyttää salattua yhteyttä, eli osoitteen alussa on https ja lukon kuva, ja että se tarjoaa muun muassa kaksivaiheisen tunnistautumisen. Varsinkin verkko-ostoksia tehdessä tai käyttäessä muita palveluita, joihin liittyy raha, kannattaa käyttää vain tunnettuja palveluita ja välttää niihin siirtymistä linkkien kautta. Lisäksi sovellukset kannattaa ladata vain tunnetuista sovelluskaupoista ja käyttää virustorjuntaohjelmaa”, Havastila jatkaa.

Mikäli epäilet tietojesi vuotamista, tee varmuudeksi nämä

Jos jälkeenpäin herää epäilys, että omia tietoja on vuotanut, Havastila neuvoo toimimaan nopeasti.

”Palvelun salasananvaihto on ensimmäinen suositeltava toimenpide, joka tulee tehdä matalalla kynnyksellä. Jos kyse on pankki- tai luottokorttitiedoista, niin soita ensimmäiseksi pankkiisi. Palveluissa on usein mahdollisuus kirjautua ulos kaikilta laitteilta ja tämä on hyvä tehdä salasanan vaihdon yhteydessä. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa ottaa käyttöön kaksivaiheinen tunnistautuminen, mikäli sellainen on tarjolla.”

Havastila muistuttaa, että on hyvä ottaa käyttöön tietovuotohälytin, jolla voi seurata, ovatko tiedot vuotaneet ”pimeään verkkoon” myyntiin ja toimia nopeasti. Palvelusta saa ohjeet, miten toimia välttääkseen laajemmat vahingot.

Jos varmuudella tietää joutuneensa tietovuodon tai tietomurron kohteeksi, kannattaa silloin toimia välittömästi. Suomi.fi-sivustolla on julkaistu suomalaisille tarkoitettu virallinen opas tällaiseen tilanteeseen, ja se löytyy osoitteesta www.suomi.fi/oppaat/tietovuoto

Näihin rikolliset käyttävät tietoja

Mihin kaikkeen varastettu tieto voi päätyä? Havastila huomauttaa, että kaikki tieto on rahanarvoista pimeän verkon markkinoilla. Jopa harmittomalta tuntuva tieto voi muihin tietoihin yhdisteltynä olla vahingollista väärissä käsissä. Tietomurron motiivina on lähes aina taloudellisen hyödyn tavoittelu tai haitanteko.

Alla muutamia esimerkkejä tietojen käytöstä:

  • Pankkitunnusten joutumisella vääriin käsiin on usein kohtalokkaat seuraukset, jos rikollinen ehtii siirtämään rahat tililtä. Tällöin niitä on hyvin vaikea saada enää takaisin.
  • Luottokorttitiedoilla voi pystyä tekemään verkko-ostoksia uhrin nimissä. Joskus tähän riittää myös ainoastaan osoite, henkilötunnus ja nimi.
  • Pankkitiedoilla ja henkilötunnuksella voi myös ottaa esimerkiksi pikavippejä tai lainoja uhrin nimiin.
  • Henkilökohtaisilla tiedoilla kuten valokuvilla ja terveystiedoilla voidaan kiristää uhria maksamaan lunnaita.
  • Salasanoilla voidaan kirjautua palveluihin ja sieltä saada varastettua arkaluontoista tietoa tai kaapata tili ja kiristää sen palauttamisella tai tehdä harmia uhrin nimissä.

Lisätietoja medialle:

Heidi Havastila, kuluttajaliiketoiminnan lisäarvopalvelut, DNA Oyj, p. 044 044 3224, heidi.havastila@dna.fi

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Kuvat

Heidi Havastila vastaa DNA:n kuluttajaliiketoiminnan lisäarvopalveluista
Heidi Havastila vastaa DNA:n kuluttajaliiketoiminnan lisäarvopalveluista
Lataa

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 100 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Asiantuntija listaa 7 vähemmän tunnettua kyberansaa – ”Moni osaa jo varoa huijausviestejä, mutta…”12.6.2025 08:55:00 EEST | Tiedote

Kyberrikolliset kehittävät jatkuvasti uusia, ovelampia tapoja huijata. Moni kansalainen on jo vuosien mittaan oppinut tunnistamaan helpostikin erilaiset huijausviestit ja -puhelut sekä esimerkiksi välttelemään julkisia WiFi-verkkoja. Samaan aikaan ympärillämme on entistä enemmän erikoisempia, mutta kasvavassa käytössä olevia kyberansoja, jotka on hyvä oppia välttämään. DNA:n asiantuntija kertoo vastaan tulleista tapauksista.

Expert lists 7 lesser-known cyber traps – “Many already know to be wary of scam messages, but…”12.6.2025 08:55:00 EEST | Press release

Cybercriminals are constantly developing new, more cunning ways to deceive. Many citizens have already learned over the years to easily recognize various scam messages and calls, and for example, to avoid public WiFi networks. At the same time, there are more and more unusual but increasingly used cyber traps around us that are good to learn to avoid. DNA's expert shares examples of encountered cases.

DNA parantaa yritysasiakkaidensa kyberturvaa Suomessa Google Security Operations -ratkaisulla10.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

DNA vahvistaa asiakkaidensa kyberuhkien valvonta- ja reagointikykyä Suomessa laajentamalla tarjontaansa Google Security Operations -ratkaisuun. Google Cloudin mahdollistama DNA SOC (Security Operations Center) parantaa uhkiin reagointia ja alentaa samalla tietoturvan kokonaiskustannuksia, minkä ansiosta se soveltuu erinomaisesti myös pienille ja keskisuurille yrityksille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye