
Suomen kesä näkyy osteopaattien vastaanotoilla
Kesän tullessa suomalaiset siirtyvät puutarhoihin, pyöräteille ja festareille. Uudenlaiset liikeradat ja arjesta poikkeava aktiivisuus saattaa laittaa kehon koville. Kesä saa suomalaiset liikkumaan eri tavalla kuin talvella ja myös osteopaattien hoitopöydille ilmestyy tuttu kausipiikki.

Suomen osteopaattiliiton puheenjohtaja Tiina Lehmuskoski tunnistaa ilmiön: “Akuutteja hoitoaikoja pyydetään tavanomaista enemmän. Viimeksi eilen hoidin akuuttia niskakipua, joka oli aiheutunut mökin maalauksesta.”
Lääkäri Mia Eriksson yhtyy tähän: “Talven jälkeen suomalaiset haluavat usein saada kaiken irti valoisasta ja lämpimästä kaudesta. Ongelmia voi syntyä, kun ryhdytään innokkaasti käyttämään kehoa tavalla, johon se ei ole tottunut.”
Lihaskivut ja pienet krampit eivät sinäänsä ole vaarallisia. “Kun kehoon tulee rasitusta ja kipua, pyrimme ihmisinä usein kompensoimaan siirtämällä painoa esimerkiksi toiselle puolelle kehoa, jolle liike ei aiheuta kipua, tai välttämään kipua aiheuttavaa liikettä. Kun teemme tämän, kehomme liikeradat eivät toimi optimaalisesti. Pyrkiessämme välttämään rasitusta aiheutamme itse asiassa keholle lisää kuormitusta kompensoimalla. Tästä syystä on tärkeää ottaa huomioon, mitä kehomme meille kertoo,” muistuttaa Eriksson.
Jos kuulut niihin, jotka aloittivat kesän menemällä heti nollasta sataan ja nyt kärsit seurauksista, kannattaa huomioida kehon tarpeet. “Tällaisessa tilanteessa kuntoutusalan ammattilaiset, kuten osteopaatit, voivat auttaa”, Eriksson suosittelee.
Kevyet pihatyöt ovat hauskaa kesäpuuhaa, mutta tyypillisesti ennen terassin remontoimista ja mökin maalausta ei lämmitellä, ja usein töitä tehdään urakalla. “Useimmiten kipeytyneet lihakset palautuvat itsekseen levolla ja vaikka kevyellä venyttelyllä. On kuitenkin tilanteita, että nämä eivät auta”, kertoo Lehmuskoski.
Osteopaatti kartoittaa vaivan syyn, tutkii kudosten liikkuvuuden ja hoitaa käsin. Varhainen käynti voi katkaista kipukierteen, ennen kuin se vaatii laajempia hoitotoimia, kipulääkitystä tai sairauslomaa. Tarvittaessa potilas ohjataan jatkotutkimuksiin, mikä säästää turhia mutkia hoitopolulta.
Ammattilaisen ohjaus ja manuaalinen hoito voivat palauttaa kesäiselle lenkkipolulle tai puutarhatöihin nopeammin. “Osteopaatti on terveydenhuollon ammattilainen, joka on koulutettu auttamaan juuri esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinten vaivoissa,” kertoo Lehmuskoski.
Lisätietoja:
Suomen Osteopaattiliitto ry
puheenjohtaja Tiina Lehmuskoski 0505324653 puheenjohtaja@osteopaattiliitto.fi
Mia Eriksson viestinta@osteopaattiliitto.fi
Kesän yleiset tuki- ja liikuntaelinten vaivat osteopaatin vastaanotolla
1. Puutarhanhoito: kyykky- & kiertoasento
Ensimmäiset pihatalkoot tai mökin laiturin nosto tehdään usein talven jälkeen kylmiltään. Nostosuunta, kurottelu ja vaikkapa painava multasäkki rasittavat etenkin alaselkää. Yhdistelmä kumartelua ja painavien taakkojen nostelua on selälle rankka, ellei taukoihin ja nostotekniikkaan kiinnitä huomiota. Rikkaruohojen kitkeminen staattisessa asennossa rasittaa niskaa, hartijoita, sekä selkää, jos hyvään asentoon ja asennon vaihtamiseen ei panosteta.
2. Festivaali- ja talonmaalausniska
Telttamajoitus ohuella solumuovilla, keikat eturivissä ja kännykän tai talonmaalauksen yhteydessä maalausvälineiden pitely pään yläpuolella: yhdistelmä, joka tuntuu niska- ja hartia-seudun kipuna.
3. Pyöräily- ja juoksubuumi: ranteet, polvet ja lonkat testissä
Aktiivipyöräily on hyvästä, mutta yht’äkkinen aloitus pitkillä lenkeillä altistaa ranteet rasitukselle. Juoksijat, jotka lisäävät kilometrejä nopeasti, voivat kärsiä lonkan ja polven rasituskivuista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina LehmuskoskiSuomen osteopaattiliitto ry
Puh:0505324653puheenjohtaja@osteopaattiliitto.fiMia ErikssonSuomen osteopaattiliitto ry
viestinta@osteopaattiliitto.fiKuvat

Linkit
Suomen osteopaattiliitto on toiminut vuodesta 1988 lähtien ja jäseniä liitossa on noin kaksisataa. Liiton tavoitteena on edistää osteopatian säänneltyä asemaa osana terveydenhuoltoa ja kuntoutusta Suomessa. Lisäksi se edistää osteopatian tunnettuutta, valvoo jäsentensä ammattitaitoa ja etiikkaa, toimii jäsentensä yhdyssiteenä sekä järjestää vuosittain täydennyskoulutusta ammattitaidon ylläpitämiseksi ja täydentämiseksi. Olemme myös sitoutuneet edistämään osteopatian tutkimusta ja koulutusta Suomessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.