Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluntuottajan toiminta päättyy – hyvinvointialue turvaa asiakkaiden palvelut
18.6.2025 15:05:53 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Erilaisia kotona asumista tukevia palveluita tuottanut Matrocks Oy on asetettu konkurssiin, ja yhtiön toiminta päättyy tällä tietoa kesäkuun lopussa. Yhtiö on tuottanut palveluita Pirkanmaan hyvinvointialueen kolmelle palvelulinjalle: avopalveluihin, ikäihmisten ja vammaisten palveluihin sekä lasten, nuorten ja perheiden palveluihin.
Pirkanmaan hyvinvointialueella Matrocksin palveluita on käyttänyt noin 250 asiakasta, ja suurin asiakasryhmä ovat olleet aikuiset mielenterveys- ja päihdekuntoutujat.
Kaikkien hyvinvointialueen asiakkaiden palvelut turvataan, eikä asiakkailla ole syytä huoleen. Pirha järjestää asiakkaille korvaavat palvelut.
Matrocksin palveluita käyttäneisiin asiakkaisiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä korvaavien palveluiden järjestämisestä. Asiakkaiden ei tarvitse itse olla yhteydessä hyvinvointialueeseen. Tarvittaessa tilanteesta voi tiedustella seuraavan ohjeen mukaisesti.
Asiakkaiden tiedustelut:
- Työikäisten sosiaalipalvelujen asiakkaat: Tiedustelut ensisijaisesti omatyöntekijältä tai sosiaalipalvelujen neuvonnasta, p. 03 384 5700 tai Pirhan chatin kautta
- Vammaispalvelujen asiakkaat: Tiedustelut omatyöntekijältä
- Lasten, nuorten ja perheiden palvelujen asiakkaat: Tiedustelut omatyöntekijältä
- Omaishoidon tuen asiakkaat: Tiedustelut omatyöntekijältä tai pirkanmaanomaishoito@pirha.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kuosmanen TaruSosiaali- ja terveysjohtaja
Puh:040 704 7337taru.kuosmanen@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Aluevaltuusto keskusteli ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelmien etenemisestä21.9.2026 20:40:40 EEST | Tiedote
Aluevaltuusto keskusteli maanantaina ikäihmisten palvelujen seurantaraporteista ja merkitsi tiedoksi tammi-kesäkuun osavuosikatsauksen. Valtuusto merkitsi tiedoksi myös aluehallituksen vastaukset vuoden 2025 arviointikertomukseen ja hyväksyi muutoksia hallintosääntöön.
Puhelinpalvelun yhtenäistäminen jatkuu – Puhelinnumeroihin muutoksia useissa Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluissa21.9.2026 13:23:46 EEST | Tiedote
Uuden puhelinjärjestelmän käyttöönotto etenee Pirkanmaan hyvinvointialueella. Uudistuksella selkeytetään ja yhtenäistetään palvelujen puhelinnumeroita ja sujuvoitetaan yhteydenottamista.
Pirkanmaan mielenterveys- ja päihdepalveluja kehitetään kolmen merkittävän hankkeen voimin21.9.2026 11:26:27 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepalveluissa on käynnissä kolme hanketta, jotka vahvistavat päihteitä käyttävien henkilöiden tavoittamista, hoitoon pääsyä ja palvelujen vaikuttavuutta. Hepatiitti C:n eliminointihanke, TEHO-hanke ja SCOPE-hanke tuottavat tietoa sekä kehittävät uusia toimintamalleja yhteistyössä eri ammattilaisten ja toimijoiden kanssa. Hankkeissa työskentelee yhteensä kymmenen työntekijää osa- tai kokoaikaisesti.
Aluehallitus hyväksyi järjestöjen avustusten uudet periaatteet21.9.2026 11:02:39 EEST | Tiedote
Maanantaina kokoontunut aluehallitus hyväksyi järjestöjen avustustoiminnan yleiset periaatteet. Avustettavan toiminnan pitää jatkossa tukea alueellisen hyvinvointisuunnitelman tavoitteita, ja arvioinnin läpinäkyvyyttä ja yhdenmukaisuutta lisätään. Aluehallitus käynnisti myös Pitkäniemen isoimman rakennuskokonaisuuden myyntivalmistelut.
Ylöjärven hyvinvointikioski muuttaa sote-asemalle maaliskuussa 202718.9.2026 12:54:18 EEST | Tiedote
Elon kauppakeskuksessa sijaitseva Ylöjärven hyvinvointikioski muuttaa maaliskuussa 2027 Ylöjärven sote-asemalle osoitteeseen Mikkolankatu 10. Hyvinvointikioskin vuokrasopimus kauppakeskus Elossa päättyy helmikuun lopussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme