Suomen Akatemialta huomattava rahoitus uutta luovaan tutkimukseen
19.6.2025 08:56:58 EEST | Suomen Akatemia | Tiedote
Suomen Akatemia on päättänyt rahoitettavat tutkimushankkeet keskeisessä rahoitushaussaan. Rahoitusta myönnettiin talvihaussa 2025 yli 220 miljoonaa euroa kattavasti eri tieteenalojen tutkimuskokonaisuuksiin. Yhteensä Akatemia rahoittaa 121 uutta akatemiatutkijaa, 12 kliinistä tutkijaa ja 269 akatemiahanketta osahankkeet mukaan luettuna. Monipuoliset tutkimushankkeet edustavat omien tieteenalojensa kansainvälistä kärkeä. Rahoitettavalla uudella tutkimuksella luodaan osaamista koko yhteiskunnan käyttöön.
Tehdyt rahoituspäätökset perustuvat kansainväliseen vertaisarviointiin. Vertaisarviointi antaa kuvan tutkijoiden työn laadusta kansainväliseen tasoon verrattuna. Se mahdollistaa laadukkaimpien hankkeiden ja tutkijoiden tukemisen sekä auttaa tunnistamaan uudet tutkimusaiheet ja näkökulmat.
Rahoituspäätöksissä painotetaan tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta sekä tieteen uudistumista. Kovassa kilpailussa akatemiatutkijan tehtävää hakeneista sai rahoituksen alle 12 prosenttia hakijoista. Akatemiahankkeista rahoitettiin alle 14 prosenttia hakemuksista.
Akatemiatutkijan tehtävän rahoituskausi on nelivuotinen. Kliinisen tutkijan ja akatemiahankkeiden rahoitus myönnetään enintään neljäksi vuodeksi. Myönnettävä rahoitus ohjataan tutkimusorganisaatioille, jotka hallinnoivat rahoituksen käyttöä. Suomen Akatemia seuraa rahoittamansa tutkimuksen vaikuttavuutta.
Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen rahoitetuissa hankkeissa kehitetään muun muassa menetelmiä terveydenhuoltojärjestelmän vaikuttavuuden ja oikeudenmukaisuuden arviointiin. Luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen hankkeissa selvitetään esimerkiksi keinoja litiumioniakkujen käyttöiän pidentämiseen. Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen hankkeissa kehitetään muun muassa digitaalista tukea kognitiivisen heikentymisen varhaisessa vaiheessa oleville henkilöille arkipäivän keskustelujen tueksi.
Suomen Akatemia on keskeinen kilpailullisen tutkimusrahoituksen myöntäjä Suomessa, ja se rahoittaa pitkäjänteisesti rohkeita tutkimusideoita. Akatemia vahvistaa tutkijalähtöisellä tutkimusideoiden vapaalla kilpailulla uutta luovaa tutkimusta ja syventää tieteellistä osaamista Suomen ja maailman parhaaksi. Akatemian rahoittaman tutkimuksen tieteellinen vaikuttavuus on selkeästi korkeammalla tasolla kuin Suomessa tehtävän tutkimuksen keskimäärin.
Lisätietoja:
- Tutustu rahoituspäätöksiin tiedejatutkimus.fi:ssä
- Tietoa Suomen Akatemian tutkimusrahoituksesta ja sen vaikuttavuudesta: Suomen Akatemian tietokartat
- Suomen Akatemia: Tutustu rahoitukseemme
- Suomen Akatemia: Näin toimimme
- Suomen Akatemian strategia 2030
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pekka Rautioviestintäasiantuntija
Suomen Akatemia
www.aka.fi
Suomen Akatemia
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2025 rahoitamme tutkimusta lähes 515 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Suomen Akatemia edisti vaikuttavaa tutkimusta yli 590 miljoonalla eurolla vuonna 20254.3.2026 13:21:59 EET | Tiedote
Suomen Akatemia myönsi vuonna 2025 noin 592 miljoonaa euroa korkeatasoiseen tieteelliseen tutkimukseen, osaamisen vahvistamiseen ja tutkimusympäristöjen kehittämiseen. Akatemian myöntövaltuus kasvoi edellisestä vuodesta.
Suomen Akatemia ja Business Finland vahvistavat TKI-toiminnan strategisia valintoja yhteistyöllä ja rahoitusta suuntaamalla4.2.2026 09:02:37 EET | Tiedote
Entisestään tiivistyvä yhteistyö Suomen Akatemian ja Business Finlandin välillä vahvistaa TKI-työn vaikuttavuutta.
Suomen Akatemia myönsi kansainväliseen rahoitusyhteistyöhön noin 10 miljoonaa vuonna 202523.1.2026 12:24:14 EET | Tiedote
Suomen Akatemia on viimeisen vuoden aikana uudistanut kansainvälisen rahoitustoiminnan muotoja.
Suomen Akatemian rahoitus vahvistaa TKI-politiikan strategisia valintoja9.1.2026 09:38:32 EET | Tiedote
Tutkimus- ja innovaationeuvosto (TIN) on julkaissut kansalliset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) strategiset valinnat. Strategisilla valinnoilla vahvistetaan kestävää kasvua, uudistumista ja kokonaisturvallisuutta sekä rakennetaan Suomen tulevaisuuden menestystä.
Finländska universitet anställer internationella toppforskare med finansiering från Finlands Akademi8.1.2026 14:49:15 EET | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beviljat finländska universitet totalt 27,5 miljoner euro i finansiering för att rekrytera högt kvalificerade internationella forskare. Med hjälp av finansieringen flyttar elva internationella forskare till finländska universitet för att tillträda professurer och etablera sina egna forskargrupper.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme