Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Henriksson saamelaiskäräjälaista: Historiallinen työvoitto saamelaisten oikeuksien puolesta

Jaa

Työ saamelaiskäräjälain uudistamiseksi on tuntunut maratonilta, jossa on ollut paljon ylämäkiä. Yhdessä saamelaisten kanssa olemme kaatuneet, itkeneet, nousseet ylös ja ottaneet uusia askelia, emmekä ole luovuttaneet. Tänään iloitsen saamelaisten puolesta ja siitä, että yhdessä tekemämme kova työ on tuottanut tulosta, sanoo europarlamentaarikko, RKP:n entinen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson. 

Eduskunta hyväksyi tänään uuden saamelaiskäräjälain. 

– Minä ja RKP olemme pitkään ja väsymättömästi työskennelleet saamelaiskäräjälain puolesta. Ensimmäinen lakiesitys annettiin eduskunnalle jo vuonna 2014 ensimmäisellä oikeusministerikaudellani. Me varmistimme myös, että saamelaiskäräjälaki otettiin mukaan nykyiseen hallitusohjelmaan, sanoo Henriksson. 

Henriksson painottaa, että saamelaiset ovat Euroopan ainoa alkuperäiskansa, ja että heillä on oikeus omaan kulttuuriinsa, kieleensä ja perinteisiin elinkeinoihinsa. 

– Suomi on saanut toistuvasti huomautuksia YK:n eri elimiltä, jotka valvovat kansainvälisten ihmisoikeussopimusten noudattamista. Vihdoin aiemmat puutteet korjataan.

– Samalla on todettava, että työtä saamelaisten oikeuksien edistämiseksi on edelleen jatkettava. Jo ilmastonmuutos sinänsä vaatii uusia otteita, jotta saamelaisten edellytykset harjoittaa kulttuuriaan ja perinteisiä elinkeinojaan voidaan turvata ja edistää, jatkaa Henriksson.

Nyt on kuitenkin aika iloita historiallisesta päätöksestä. 

– Haluan kiittää kaikkia saamelaiskäräjälain eteen työskennelleitä erinomaisesta yhteistyöstä ja onnitella saamelaisia upeasta työvoitosta. Odotan innolla sitä, että pääsen juhlistamaan uutta saamelaiskäräjälakia yhdessä saamelaisten kanssa, päättää Henriksson.

Yhteyshenkilöt

Alexander Junellspecialmedarbetare, erityisavustaja (Anna-Maja Henriksson)

Puh:+358 40 019 2744

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye