Biaudet: Suomen on pidettävä kiinni Ottawan sopimuksen perusarvoista
Eduskunta äänesti tänään hallituksen esityksestä irtautua Ottawan sopimuksesta, joka on yksi merkittävimmistä kansainvälisistä aseidenriisuntasopimuksista. KansanedustajaEva Biaudet äänesti hallituksen esitystä vastaan.

– Kyse on kansainvälisesti erittäin poikkeuksellisesta ja nähdäkseni merkittävästä suunnanmuutoksesta verrattuna Suomen aiempaan linjaan aseidenriisunnan suhteen, Biaudet sanoo.
Suomen Punainen Risti on todennut, että esityksen perustelut ovat puutteellisia, eikä sen humanitaarisia ja oikeudellisia vaikutuksia ole arvioitu riittävästi.
Hallituksen esityksessä painotetaan ensisijaisesti puolustuspoliittisia näkökohtia, mutta ulkoasiainvaliokunnan käsittelyssä on käynyt ilmi, etteivät juuri jalkaväkimiinat ole ratkaisevan tärkeitä Suomen puolustuskyvylle. Myös hallitus myöntää, että kansainväliset seuraukset voivat olla merkittäviä ulko- ja turvallisuuspoliittisesti.
Ottawan sopimuksen voimaantulon jälkeen 25 vuotta sitten jalkaväkimiinojen aiheuttamat kuolemat ovat vähentyneet merkittävästi maailmanlaajuisesti. Sopimus on edistänyt rauhaa, turvallisuutta ja kestävää kehitystä. Suomen irtautuminen sopimuksesta heikentäisi paitsi kansainvälistä työtä miinojen kieltämiseksi myös Suomen uskottavuutta kansainvälisen oikeuden puolustajana, ja saattaa kannustaa muitakin maita vetäytymään sopimuksesta.
– Sopimuksen tarkoitus on vähentää aseellisten konfliktien aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä. Juuri tällaisina aikoina meidän tulisi puolustaa ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatteita ja humanitaarista oikeutta, Biaudet muistuttaa.
Valtaosa miinojen uhreista on siviilejä, miina ei tee eroa sotilaan ja lapsen välillä. Biaudet painottaa, että vaikka eduskunta on nyt päättänyt irtautua sopimuksesta, Suomen on silti pidettävä kiinni sen keskeisistä periaatteista.
– Meidän on tehtävä kaikkemme, ettei Suomen päätös johda aseviennin lisääntymiseen. Samalla on varmistettava, että kansainvälinen tukemme miinanraivaukseen kasvaa. Suomen ei pidä edistää kehitystä, jossa Ottawan sopimuksen periaatteita aletaan kyseenalaistaa globaalisti, Biaudet sanoo.
Yhteyshenkilöt
Eva BiaudetKansanedustaja
Puh:050 512 1846eva.biaudet@riksdagen.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Henriksson om sametingslagen: En historisk arbetsseger för samernas rättigheter19.6.2025 10:31:01 EEST | Pressmeddelande
– Arbetet med sametingslagen har känts som ett maratonlopp med många uppförsbackar. Tillsammans med samerna har vi har fallit, gråtit, rest oss upp igen och tagit nya steg framåt, utan att ge upp. Idag gläds jag för samernas skull och över att detta oerhört hårda arbete har lett till resultat, säger Europaparlamentariker, SFP:s tidigare partiordförande Anna-Maja Henriksson.
Henriksson saamelaiskäräjälaista: Historiallinen työvoitto saamelaisten oikeuksien puolesta19.6.2025 10:31:01 EEST | Tiedote
– Työ saamelaiskäräjälain uudistamiseksi on tuntunut maratonilta, jossa on ollut paljon ylämäkiä. Yhdessä saamelaisten kanssa olemme kaatuneet, itkeneet, nousseet ylös ja ottaneet uusia askelia, emmekä ole luovuttaneet. Tänään iloitsen saamelaisten puolesta ja siitä, että yhdessä tekemämme kova työ on tuottanut tulosta, sanoo europarlamentaarikko, RKP:n entinen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.
Adlercreutz: Sametingslagen godkändes – ett historiskt steg för de samiska rättigheterna19.6.2025 10:19:35 EEST | Pressmeddelande
– Det här är en historisk dag – sametingslagen är äntligen godkänd. Efter över ett decennium av arbete har vi nu nått i mål. SFP:s långsiktiga och målmedvetna arbete för samernas mänskliga rättigheter har gett resultat. Idag gläds vi tillsammans med samerna, säger SFP:s ordförande, undervisningsminister Anders Adlercreutz.
Saamelaiskäräjälaki hyväksytty – historiallinen askel saamelaisten oikeuksille19.6.2025 10:19:35 EEST | Tiedote
– Tämä on historiallinen päivä – saamelaiskäräjälaki on vihdoin hyväksytty. Yli vuosikymmenen työn jälkeen olemme maalissa. RKP:n pitkäjänteinen ja määrätietoinen työ saamelaisten ihmisoikeuksien puolesta on tuottanut tulosta. Tänään me iloitsemme yhdessä saamelaisten kanssa, sanoo RKP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz.
Blomqvist-Valtonen och Wickström representerar SFP i HUS styrelse18.6.2025 16:39:33 EEST | Pressmeddelande
Den nya HUS-sammanslutningens styrelse är utsedd idag. I HUS styrelse representeras SFP nu av Elin Blomqvist-Valtonen från Borgå och Henrik Wickström från Ingå. HUS-sammanslutningens styrelse består av representanter från Helsingfors stad och de nyländska välfärdsområdena.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme