Toimeentulotukiuudistus syventää köyhyyttä ja kasvattaa kustannuksia
24.6.2025 06:52:00 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Hallitus tavoittelee toimeentulotuen kokonaisuudistuksella työllisyyden parantamista ja säästöjä, mutta seuraukset voivat kuitenkin olla päinvastaiset: heikoimmassa asemassa olevien ahdinko syvenee ja yhteiskunnan kustannukset kasvavat, varoittaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
– Leikkaukset ja sanktiot eivät lisää työllisyyttä. Päinvastoin köyhyys yleistyy ja sosiaali- ja terveyspalvelut kuormittuvat entisestään, sanoo Talentian erityisasiantuntija Heidi Pekkarinen.
Lakiesityksen mukaan esimerkiksi yksinasuvien toimeentulotuen perusosaa leikattaisiin kolme prosenttia ja yksinhuoltajien noin kaksi prosenttia. Jos henkilö ei ole hakenut opintotuen ja työttömyysturvan kaltaisia ensisijaisia etuuksia, perusosaa voitaisiin leikata jopa 50 prosenttia – ilman, että Kelan tarvitsee ilmoittaa asiasta sosiaalihuoltoon.
– Suomessa perusturva on jo nyt liian matalalla tasolla. Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea on huomauttanut tästä toistuvasti. Uudet leikkaukset pahentaisivat tilannetta entisestään ja vaarantaisivat perustuslaissa turvatun oikeuden ihmisarvoiseen elämään, Pekkarinen painottaa.
Talentian jäsenkyselyn mukaan suuri osa toimeentulotuen asiakkaista tarvitsee laaja-alaista tukea arjessa selviytymiseen. Moni on työkyvytön, mutta ei saa työkyvyttömyyseläkettä eikä täytä vastikkeellisuuden ehtoja. He jäävät etuusjärjestelmän ulkopuolelle.
Sanktiot eivät paranna työkykyä, eivätkä poista mielenterveys- ja päihdeongelmia. Sen sijaan ne voivat syventää syrjäytymistä ja viivästyttää avunsaantia.
Lakiesityksen mukaan Kelan ei tarvitsisi ohjata velvoitteita laiminlyönyttä asiakasta sosiaalihuollon palvelutarpeen arviointiin. Ilman Kelan ilmoituksia monien tilanne ei tule sosiaalihuollon tietoon.
- Siinä vaiheessa, kun asiakas lopulta tulee sosiaalihuoltoon, voi hänen elämänsä olla jo vaikeassa solmussa. Ongelmien ratkominen on tällöin hankalampaa ja kalliimpaa, Pekkarinen sanoo.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen kuormitus kasvaa
Samaan aikaan hallitus suunnittelee 100 miljoonan euron vuosittaisia leikkauksia sosiaalihuollon palveluihin.
- Tilanne kuormittaa sosiaalialan ammattilaisia myös ammattieettisesti. Kun palveluja ei ole riittävästi, he eivät voi tarjota asiakkaiden tarvitsemaa apua. Lopputuloksena häädöt, asunnottomuus, lastensuojelun tarve ja mielenterveysongelmat lisääntyvät. Tämä horjuttaa yhteiskunnan vakautta, Pekkarinen varoittaa.
Talentia ehdottaa kannustavia työllistämispalveluja, yksilöllisiä tukimuotoja ja toimivia väyliä työelämään myös osatyökykyisille ja työkyvyttömille.
- Sosiaaliturvaan on palautettava suojaosat, jotka mahdollistavat osa-aikatyön tekemisen ilman tukien menettämistä. Se auttaisi pääsemään takaisin kiinni työelämään, Pekkarinen sanoo.
Yleistukea ei voi tarkastella irrallaan muusta sosiaaliturvasta
Talentia suhtautuu myönteisesti hallituksen suunnitelmaan yleistuesta, joka yhdistäisi työmarkkinatuen ja peruspäivärahan. Sosiaaliturvan yksinkertaistaminen saa kannatusta myös Talentian jäsenkyselyssä.
– Yleistuki on perusajatukseltaan hyvä, mutta sitä ei voi kuitenkaan tarkastella irrallaan muusta sosiaaliturvasta. Tarvitaan koko sosiaaliturvan kokonaisuudistus, Pekkarinen korostaa.
Hallituksen lakiesitys yleistuesta ei myöskään ota riittävästi huomioon perhemuotoa ja huoltovelvollisuutta. Tämä voi johtaa siihen, että entistä useampi perhe joutuu turvautumaan toimeentulotukeen.
– Hallitus haluaa vähentää toimeentulotuen tarvetta, mutta esitetty malli saattaa päinvastoin lisätä sitä, Pekkarinen huomauttaa.
>> Tutustu Talentian lausuntoon toimeentulotuen kokonaisuudistuksesta>> Tutustu Talentian lausuntoon yleistuesta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi PekkarinenErityisasiantuntija
Sosiaalihuollon ammatinharjoittaminen ja vaikuttamistoiminta ammatillisissa asioissa, erityisesti työhyvinvointi, työsuojelu ja työturvallisuus.
Tietoja julkaisijasta
Akavalainen 26 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentian selvitys: Sosiaalialan johtajan on tunnettava alansa erityispiirteet22.9.2026 16:15:44 EEST | Tiedote
Sosiaalialan johtamisessa on vetovoimaa, mutta tehtävään ei hakeuduta millä ehdoilla hyvänsä.
Talentia: Sosiaalihuoltoa ei vahvisteta vähentämällä satoja ammattilaisia21.9.2026 15:47:33 EEST | Tiedote
Hallitus on tänään 21.9.2026 antanut eduskunnalle esityksensä sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain uudistamisesta. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian ensiarvion mukaan esitysten tavoitteiden ja vaikutusarvioinnin välillä on räikeä ristiriita.
Sosiaalialan ammattilaisia irtisanotaan, vaikka palvelujen tarve kasvaa – Talentia varoittaa seurauksista16.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueet ovat ajautuneet kuluneen vuoden aikana syvenevään yt-kierteeseen, koska valtion rahoitus ei ole vastannut alueiden todellisia kuluja. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää tilannetta vakavana ja varoittaa, että kehitys uhkaa sosiaalihuollon palvelujen oikea-aikaista saatavuutta ja laatua.
Kun auttaja tarvitsee itse apua – tutkimus sosiaalialan ammattilaisista sosiaalipalvelujen asiakkaina sai Talentian etiikkapalkinnon11.9.2026 11:02:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan ammattilaisen oma kokemus sosiaalipalvelujen asiakkaana olemisesta voi parhaimmillaan vahvistaa ammatti-identiteettiä ja lisätä ymmärrystä asiakkaiden tilanteista.
Talentia: Hallitus jatkaa sosiaalihuollon säästöjä ja siirtää sosiaalihuoltolakiin sidottua tutkimusrahoitusta muualle2.9.2026 12:26:05 EEST | Tiedote
Orpon hallitus päätti budjettiriihessä siirtää vuonna 2026 käyttämättä jääneet neljä miljoonaa euroa sosiaalityön tutkimusrahoitusta Suomen Akatemialle. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää päätöstä vääränä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme