Talouden tabut julki SuomiAreenassa: Vaikuttajat ja asiantuntijat purkavat talouskasvun esteitä Finnveran ja Nasdaq Helsingin keskustelussa
24.6.2025 10:12:19 EEST | Finnvera Oyj | Tiedote
Pitkä talouden alavire on saanut yritykset ja sijoittajat epäilemään, kannattaako Suomeen investoida. Kasvu ruokkii kasvua, mutta mistä ideat, pääomat ja tahto käynnistämään Suomen talouden nousu? Finnvera ja Nasdaq Helsinki järjestävät Porin SuomiAreenassa keskustelun talouskasvun esteistä ja ratkaisuista torstaina 26.6.2025. Lavalle nousee joukko vaikuttajia ja asiantuntijoita talouden, sijoittamisen ja rahoittamisen sekä kasvuyritysten johtopaikoilta.

Talouden tabut julki – Kasvun myytinmurtajat -keskustelussa ovat mukana EVA:n johtaja Emilia Kullas, Laboren johtaja, Turun yliopiston professori Mika Maliranta, Summa Defencen toimitusjohtaja Jussi Holopainen, enkelisijoittaja ja sarjayrittäjä Jenni Kynnös, Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman sekä Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä. Keskustelun juontaa toimittaja Eeva Lehtimäki.
Suomen taloudesta puhuttaessa todetaan usein, ettei talous ole kasvanut kohta 20 vuoteen. Talouden positiivista käännettä on odotettu hartaasti, mutta ulkoinen shokki toisensa jälkeen tuntuu jarruttavan kasvua. Epävarmuuden rinnalla Suomen talouden näkymässä on myös paljon myönteistä, todetaan muun muassa valtiovarainministeriön tuoreessa uutisessa.
Lyhyen tähtäimen suhdannevaihtelujen sijaan on tärkeää katsoa pitkän aikavälin kehitystä, sanoo Finnveran Juuso Heinilä.
”Suomen talous itse asiassa jo kasvaa, mutta hieman hitaasti. Pitkällä aikavälillä kasvuvauhdin määrittää se, miten saamme osaajia Suomeen. Meidän täytyy kouluttaa enemmän ja paremmin meidän omat nuoret ja olla houkuttelevampi paikka työperäiselle maahanmuutolle”, Heinilä sanoo.
”Jotta talous voi kasvaa, niin yritysten täytyy voida kasvaa Suomessa myös suuriksi. Se edellyttää sitä, että meidän toimintaympäristömme tukee kasvua. Tämä mahdollistaa rahoituksen näkökulmasta isotkin kasvuaskeleet. Haluaisin nähdä esimerkiksi pörssiä ja listautumista hyödynnettävän selvästi enemmän, kun yritys skaalaa toimintaansa suureksi.”
Rahoituksen merkitys yritysten kasvussa on ratkaisevan tärkeä
Miten rohkaistaan suomalaisia yrityksiä kasvuharppauksiin, listautumaan, vahvoiksi ja houkutteleviksi sijoittajien silmissä Suomessa ja kansainvälisesti? Entä löytyykö kotimaasta riittävästi pääomia kasvulle?
"Listautumiset ovat suomalaisille kasvuyrityksille keskeinen väylä hankkia oman pääoman ehtoista rahoitusta kasvun tueksi. Suomessa listautumisiin liittyvä ekosysteemi toimii nykyisin varsin tehokkaasti ja tarjoaa vahvan alustan menestystarinoille. Epävarma taloustilanne on kuitenkin siirtänyt monien yhtiöiden listautumissuunnitelmia eteenpäin. On hienoa päästä SuomiAreenaan keskustelemaan eri sidosryhmien edustajien kanssa siitä, miten voimme yhdessä vauhdittaa talouskasvua ja vahvistaa pääomamarkkinoiden roolia sen mahdollistajana", sanoo Nasdaq Helsingin toimitusjohtaja Henrik Husman.
Keskustelu talouskasvun esteistä ja ratkaisuista käynnistyy torstaina 26. kesäkuuta klo 16.00 Raatihuoneenpuiston lavalla. Tilaisuus on katsottavissa myös suorana nettilähetyksenä MTV:n Katsomossa.
Lisätietoja:
Finnvera ja Nasdaq Helsinki: Talouden tabut julki – Kasvun myytinmurtajat, Raatihuoneenpuiston lava, Teatterikatu 7, Pori sekä MTV Katsomo -striimi torstai 26.6. klo 16.00-16.45.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tarja Svartström, viestintäjohtaja, Finnvera, p. 040 826 2006, tarja.svartstrom@finnvera.fi
Maarit Bystedt, viestintäjohtaja, Nasdaq Helsinki, p. 050 407 4448, maarit.bystedt@nasdaq.com
Tietoja julkaisijasta
Finnvera tarjoaa rahoitusta yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä viennin riskeiltä suojautumiseen. Vahvistamme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä tarjoamalla lainoja, takauksia ja vienninrahoituspalveluja. Finnvera jakaa rahoitukseen sisältyvää riskiä muiden rahoittajien kanssa. Finnvera on valtion omistama erityisrahoittaja ja Suomen vientitakuulaitos Export Credit Agency (ECA). www.finnvera.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnvera Oyj
Finnveran Mauri Kotamäki: Talous on kääntynyt, mutta käänne ei näy vielä kaikissa yrityksissä – nollakorkoja ei kannattaisi odotella17.9.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Suomen talouden näkymät ovat kirkastuneet, ja vienti vetää pk-yrityksiä kasvuun. Suomen Yrittäjien, työ- ja elinkeinoministeriön sekä Finnveran tuore syksyn Pk-yritysbarometri kertoo kuitenkin yrityskentän jakautumisesta: osa yrityksistä investoi ja kasvaa, osa taas kamppailee heikon kysynnän sekä rahoituksen saatavuuden kanssa. Myös rahoituksen hintaa pidetään korkeana, vaikka nollakorkojen aikaa ei kannattaisi odotella, toteaa Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki.
Aluekatsaus 1–6/2026: Investoinnit kasvoivat Pohjanmaan maakunnissa 62 prosenttia – Keski-Pohjanmaa nousi kasvuveturiksi8.9.2026 09:52:09 EEST | Uutinen
Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla näkyy elpymisen merkkejä pk- ja midcap-yritysten investointihalukkuudessa. Finnveran yhdessä muiden rahoittajien kanssa rahoittamat investoinnit tammi-kesäkuussa kasvoivat vertailukaudesta 62 prosenttia ja nousivat yhteensä lähes 39 miljoonaan euroon (24). Samalla Finnveran myöntämän rahoituksen kehitys eriytyi maakunnittain: Keski-Pohjanmaalla rahoitus kasvoi voimakkaasti, Pohjanmaalla maltillisesti ja Etelä-Pohjanmaalla laski viime vuoden korkealta tasolta.
Finnveran aluekatsaus 1-6/2026: Viennin rahoitus kasvoi, investoinnit jäivät vertailuvuotta pienemmiksi Uudellamaalla4.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Finnvera myönsi Uudenmaan yrityksille vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla rahoitusta 165 miljoonaa euroa. Uusimaa säilytti asemansa omistajanvaihdosten ykkösmaakuntana ja viennin rahoitus kasvoi, mutta investoinnit ja InvestEU-rahoitus jäivät viime vuoden tasosta. Uudenmaan pienissä yrityksissä riitti kysyntää mikroyritysten ja aloittavien yritysten lainalle. Vientitakuiden käytön tuntuva lisääntyminen kertoo, että pk-yritykset turvasivat vientikauppojaan aiempaa ahkerammin.
Finnveran aluekatsaus 1–6/2026: Rahoitus Kaakonkulmalle nousi vuodentakaisesta - Etelä-Karjalassa yrityskaupat lähes tuplaantuivat, Kymenlaaksossa teolliset investoinnit kasvussa4.9.2026 09:20:00 EEST | Tiedote
Finnvera myönsi Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson yrityksille tammi–kesäkuussa 2026 rahoitusta hieman vuodentakaista enemmän eli yhteensä 24 miljoonaa euroa (22). Valtaosa rahoituksesta kohdistui Etelä-Karjalaan, missä toimialojen veturina oli teollisuus. Etelä-Karjalassa myös rahoitettujen yrityskauppojen määrä lähes kaksinkertaistui. Teollisuuden veto oli vahvaa myös Kymenlaaksossa, ja teollisuuden investointien arvo nousi vuodentakaisesta. Kaakkois-Suomessa näkyy merkittäviä kasvumahdollisuuksia teollisuudessa, vihreän siirtymän hankkeissa ja niiden ympärille rakentuvissa alihankintaverkostoissa.
Aluekatsaus 1–6/2026: Teollisuuden investoinnit vahvistivat Keski-Suomen näkymiä, Etelä-Savossa vienti nousi kasvun veturiksi3.9.2026 09:34:59 EEST | Uutinen
Keski-Suomen ja Etelä-Savon yrityskentässä näkyi vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla kaksi erilaista kehityssuuntaa. Keski-Suomessa teollisuuden investoinnit ja vientiin liittyvä rahoitus vahvistuivat, kun taas Etelä-Savossa viennin voimakas kasvu toi myönteisiä signaaleja poikkeuksellisen vahvan investointivuoden jälkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme