Vuoden 2025 sähkösuunnittelija on Granlund oy
Vuoden sähkösuunnittelijan kunniakirjalla Helsingissä 11.9. palkittu Granlund oy on Suomen johtava talotekniikkasuunnittelija, toimialan aktiivinen kehittäjä ja energiatehokkuusajattelun edelläkävijä.

Yrityksen noin 1 600 työntekijää työskentelevät sähkö- ja talotekniikkasuunnittelun lisäksi esimerkiksi rakenne- ja arkkitehtisuunnittelijoina, energia-, vastuullisuus- ja kiinteistöalan konsultteina, rakennusprojektien johtajina ja valvojina sekä muissa vaativissa asiantuntijatehtävissä.
– Asiakkaamme arvostavat asiantuntemustamme, laatua ja vastuullisuutta. Aiomme pitää näistä vahvuuksistamme kiinni jatkossakin, sekä jatkaa uudenlaisten ja innovatiivisten ratkaisujen tarjoamista asiakkaillemme kaikilla palvelusektoreillamme, yrityksen toimitusjohtaja Pekka Metsi kertoo.
Innovaatio- ja kehitystoiminta onkin Granlundilla merkittävässä roolissa. Viime vuonna yritys investoi peräti yhdeksän miljoonaa euroa esimerkiksi digivihreän siirtymän, datanhallintapalveluiden ja energiasektorin ratkaisujen kehitys- ja innovaatiotoimintaan.
Yrityksen asiantuntijoiden kädenjälki näkyy esimerkiksi talotekniikka-alan tietomallien yhdenmukaistamishankkeissa, data- ja tuottavuusratkaisujen kehittämisessä ja koko toimialaa edistävän Talotekniikka 2030 -hankkeen projekteissa.
Viime vuonna Granlund onnistui kasvattavamaan liikevaihtoaan yhdeksän prosenttia 152,1 miljoonaan euroon. Samalla yrityksen liikevoitto nousi 14,4 miljoonaan euroon vuoden 2023 12,7 miljoonasta. Haastavassa markkinatilanteessa menestymisestä saadaan kiittää muun muassa datakeskusbuumia, mikä on tuonut yritykselle runsaasti uusia tilauksia niin sähkö- ja LVI-suunnittelun, projektinjohtopalveluiden kuin muidenkin konsultointipalveluiden puolelle.
- Yritys: Granlund oy
- Perustettu: Vuonna 1960.
- Toimialat: Suunnittelu, kiinteistöjohtamisen palvelut, energia-, vastuullisuus- ja kiinteistöalan konsultointi, rakennuttaminen ja valvonta sekä isännöinti.
- Henkilökuntaa: Noin 1 600 henkeä.
- Toimipaikat: Pääkonttori Helsingin Malmilla, lisäksi noin 30 toimipistettä Suomessa. Tytäryhtiöitä Ruotsissa ja Englannissa.
- Omistus: Noin 300 henkilöomistajaa ja ICG-sijoitusyhtiö.
- Liikevaihto 2024: 152,1 miljoonaa euroa.
- Liikevoitto: 14,4 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Vuoden sähkösuunnittelijan valinnasta:
– Toimitusjohtaja Marko Utriainen, STUL ry, puh. 050 335 4236, marko.utriainen@stul.fi
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry ja Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry valitsevat Vuoden sähkösuunnittelijan. Tunnustuksella nostetaan esiin esimerkillisesti toimivia sähkösuunnitteluyrityksiä ja sähkösuunnittelijoiden työn osaamisvaatimuksia.
Valittavalta yritykseltä edellytetään kannattavan liiketoiminnan lisäksi korkeaa ja monipuolista osaamista, asiakaslähtöisyyttä, tinkimätöntä laatua, kehittyneitä työskentelytapoja ja yhteiskuntavastuullisuutta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
Verkkoyhtiöille on julkaistu ohjeet hiilijalanjäljen laskentaan25.6.2025 09:08:24 EEST | Tiedote
Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry laati yhdessä Headpower oy:n kanssa kattavat ohjeet sähköverkkojen investointien hiilijalanjäljen laskentaan. Tutkimushanke paljasti, että kaapeleiden valmistus aiheuttaa jopa 60 prosenttia verkonrakennuksen päästöistä.
Omista akkuviritelmistä jo useampi tulipalo – ”Vakuutuskorvaus voi jäädä saamatta”10.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Itse rakennellut litiumioniakkujärjestelmät ovat aiheuttaneet Suomessa jo kolme vakavaa onnettomuutta lyhyen ajan sisällä. Pelastus-, sähkö- ja vakuutusalan asiantuntijat ja viranomaiset muistuttavat yhdessä vaaroista ja vastuista.
Opas aurinkosähköä harkitsevalle: asennustyöt kuuluvat ammattilaisille2.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:n ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin asiantuntijat antavat vinkkejä aurinkopaneelien asennuttamista harkitseville ja asennuksia tekeville. Oppaassa käsitellään myös akkuenergiavarastojen kannattavuutta ja niihin liittyviä huomioita.
Kädentaitoja ei opita etänä – osaajapula uhkaa sähköalaa28.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Opetusresurssien haasteet heikentävät sähköistysalalle valmistuvien osaamistasoa ja työelämävalmiuksia – ja voivat pahimmillaan vaarantaa myös sähköturvallisuuden.
Rakentamislain uudistus ei anna lupaa sähköasennusten tekemiseen6.5.2025 10:32:50 EEST | Tiedote
Alle 30 neliömetrin piharakennuksen saa nyt rakentaa ilman lupaa, mutta sähkötyöt eivät edelleenkään kuulu ”jokamiehenoikeuksiin”.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme