Sweco Finland Oy

Raportti: Biodiversiteettiä edistävien liiketoimintamallien mahdollisuudet jäävät hyödyntämättä, yritykset eivät tunnista biodiversiteettiä taloudelleen olennaiseksi

Jaa

Huolimatta luontokadon aiheuttamista kasvavista riskeistä vain 16 prosenttia 50 suurimmasta eurooppalaisesta valmistavan teollisuuden ja energia-alan yrityksestä tunnistaa tällä hetkellä biodiversiteetin taloudellisesti olennaiseksi. Swecon julkaisema raportti kehottaa yritysjohtajia sisällyttämään luonnon monimuotoisuuden yrityksen ydintoimintoihin – sekä riskien hallitsemiseksi että uusien kasvumahdollisuuksien avaamiseksi.

Merikontteja pinoissa aurinkoisessa satamassa.
Swecon analyysin mukaan 82 prosenttia 50 suurimmasta eurooppalaisesta valmistavan teollisuuden ja energia-alan yrityksestä piti toimintansa luontovaikutuksia olennaisina.

Maailman talousfoorumi luokittelee biodiversiteetin köyhtymisen yhdeksi suurimmista maailmanlaajuisista riskeistä seuraavan vuosikymmenen aikana*. Keskeiset teollisuudenalat – kaivos- ja metsätaloudesta infrastruktuuriin ja energiaan – ovat suoraan riippuvaisia terveistä ekosysteemeistä. Esimerkiksi kosteikot ja joet tukevat kriittisiä palveluja, kuten liikennettä, vesihuoltoa ja jäähdytystä.  

Swecon analyysin mukaan 82 prosenttia 50 suurimmasta eurooppalaisesta valmistavan teollisuuden ja energia-alan yrityksestä piti toimintansa luontovaikutuksia olennaisina. Vain 16 prosenttia samoista yrityksistä piti biodiversiteettiä taloudellisesti olennaisena vastuullisuusteemana. 

"Analyysimme osoittaa, että vaikka suurin osa yrityksistä tunnistaa luonnon monimuotoisuuden ympäristövaikutusten kannalta olennaiseksi kysymykseksi, vain pieni osa yhdistää sen suoraan taloudelliseen tulokseen. Kuitenkin on arvioitu, että luonnolle lisäarvoa tuottavat ratkaisut ja biodiversiteettiä tukeva liiketoiminta voivat tuottaa jopa 10 biljoonaa euroa uutta liiketoiminta-arvoa, ja auttaa luomaan 395 miljoonaa työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä**. Sweco suosittelee, että eurooppalaiset yritysjohtajat integroivat luonnon monimuotoisuuden liiketoimintaansa, aivan kuten monet ovat tehneet ilmaston kanssa", sanoo Piia Pessala, Executive Director ja Urban Insightin asiantuntijajohtaja Swecolta.  

Swecon raportti listaa yrityksille viisi toimenpide-ehdotusta tulevaisuudenkestävän liiketoiminnan rakentamiseen. Se suosittelee muun muassa arvoketjujen kartoittamista, luontovaikutusten ja riippuvuuksien tunnistamista, ja yhteistyötä eri alojen välillä.  

Suomessa yritykset tunnistavat biodiversiteetin taloudelliset vaikutukset useammin 

Suomalaiset energiasektorin ja valmistavan teollisuuden yritykset olivat huomattavasti useammin tunnistaneet biodiversiteetin taloudellisten vaikutusten merkityksen omalle toiminnalleen.  

"Urban Insight -raporttia varten tarkastelimme suurimpien eurooppalaisten teollisuus- ja energiayhtiöiden vastuullisuusraportteja ja vuosikertomuksia vuodelta 2024. Tämän jälkeen analysoimme samat tiedot myös suomalaisista yrityksistä. Suomalaiset yritykset pitävät luonnon monimuotoisuutta useammin taloudellisesti olennaisena ja merkittävänä liiketoiminnalleen kuin eurooppalaiset verrokit. Olemme kenties pidemmällä biodiversiteettiin liittyvissä strategisissa pohdinnoissamme, ja analysoitujen suomalaisten yritysten joukossa on eurooppalaisia verrokkeja enemmän metsäteollisuuden ja elintarvikealan yrityksiä, joille luonto ja luonnonvarat ovat suoraan liiketoiminnan kulmakivi. Eurooppalaisten teollisuusyritysten kärjessä on useammin muun muassa autoteollisuutta, joka ei kenties hahmota luontokadon taloudellisia vaikutuksia yhtä suoraviivaisesti", sanoo Piia Pessala.

 
* World Economic Forum. (2025). The Global Risks Report 2025. World Economic Forum 
**World Economic Forum (2020) New Nature Economy Report II The Future of Nature and Business

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Sweco suunnittelee huomisen kaupunkeja ja kestävämpää yhteiskuntaa. Yhdistämme 22 000 arkkitehtimme, insinöörimme ja muun asiantuntijamme osaamisen ja työskentelemme asiakkaidemme kanssa edistääksemme vihreää siirtymää, maksimoidaksemme digitalisaation mahdollisuudet ja vahvistaaksemme yhteiskunnan resilienssiä. Sweco on Euroopan johtava suunnittelun ja konsultoinnin asiantuntijayritys, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli noin 2,7 Mrd euroa. Yhtiö on listattu Tukholman pörssiin (Nasdaq). www.sweco.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sweco Finland Oy

Sweco selvitti hiilidioksidin poistomenetelmien mahdollisuuksia ja potenttiaalia ensimmäistä kertaa Suomessa27.11.2025 08:19:48 EET | Tiedote

Swecon vastuullisuuskonsultit ovat selvittäneet hiilidioksidin poiston potentiaalia Suomessa. Projektissa tarkasteltiin useita eri hiilen poistomenetelmää teknisen ja yhteiskunnallisen kontekstin näkökulmista uusinta tutkimustietoa hyödyntäen. Raportin lisäksi laadittiin myös tiekartta konkreettisista toimenpiteistä hiilidioksidin poistamiselle.

Sweco studied the possibilities and potential of carbon dioxide removal methods for the first time in Finland27.11.2025 08:19:48 EET | Press release

Sweco's sustainability consultants studied the potential of carbon dioxide removal in Finland. The project examined about fourteen different carbon removal methods from the perspectives of a technical and societal context, utilising the latest research data. In addition to the report, a roadmap was also drawn up on concrete measures for the removal of carbon dioxide.

Raportti: Käytännön esimerkit osoittavat, miten biodiversiteetti huomioidaan rakennetussa ympäristössä26.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote

Suomessa liikenneinfran korjausvelka on yli 4 miljardia euroa* ja rakennusten lähes sata miljardia**. Euroopassa tarvitaan arviolta 9 biljoonan euron investoinnit*** vuoteen 2040 mennessä infrastruktuurin päivittämiseen ja energiamurroksen tarpeisiin. Samaan aikaan luontokato etenee ja rakentamisen vaikutukset luontoon ovat merkittävät. Swecon raportti esittelee 14 hanketta Suomesta ja muualta Euroopasta, missä biodiversiteetin vahvistaminen on onnistuneesti nivottu osaksi hankkeen muita tavoitteita. Rakentamisessa on perinteisesti keskitytty hiilidioksidipäästöjen mittaamiseen ja vähentämiseen, mutta tarvitsemme myös muita luonnon monimuotoisuutta tukevia keinoja globaalin biodiversiteettikehyksen tavoitteiden**** saavuttamiseksi vuoteen 2030 mennessä. Swecon julkaisema raportti esittelee käytännön ratkaisuja, jotka yhdistävät rakentamishankkeet ja luonnon monimuotoisuuden tukemisen. "Perinteisesti rakennushankkeet on usein suunniteltu toiminnallisuuteen ja tehokkuuteen keskittyen, mu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye