Fira rakentaa lähes 200 metriä pitkän pysäköintitalon Hyvinkäälle
26.6.2025 07:48:24 EEST | Fira | Tiedote
Rakentamisen palveluyhtiö Fira on voittanut Hyvinkään Hangonsillan pysäköintilaitoksen urakan. Kipinätalon ja junanradan väliin rakentuvan pysäköintilaitoksen rakentaminen aloitetaan kesällä 2025.

Erikoiseksi pysäköintitalosta tekee sen muoto ja julkisivu. Talo on noin 200 metriä pitkä ja se sukeltaa rautatien ylittävän kevyenliikenteensillan ali. Pysäköintitalon julkisivussa taas käytetään pystyrimoituksena W-profiilin tiekaidetta, eli tienvarsilta tuttua törmäyskaidetta. Julkisivu saa myös näyttävän valaistuksen.
-Olemme rakentaneet hyvin erimuotoisia pysäköintitaloja, mutta emme koskaan lähellekään näin pitkää. Osaamisellamme ei ole rajoituksia muodon suhteen. Hangonsillan pysäköintitalosta tulee todella näyttävä varsinkin iltavalaistuksessa, kehuu Firan työpäällikkö Jyrki Latvala.
-Pysäköintitalo sijoittuu keskeiselle kaupunkialueelle, joten hankkeessa on huomioitu korkeat kaupunkikuvalliset vaatimukset. Sen käyttäjiä tulevat olemaan muun muassa viereen rakentuva monitoimiareena, Laurea-ammattikorkeakoulu sekä lukio Kipinä, kertoo Hyvinkään kaupungin rakennuttajapäällikkö Pasi Ratia.
Pysäköintilaitokseen tulee 221 autopaikkaa, joista kahdeksan on varattu liikuntaesteisille. Lisäksi toisessa kerroksessa on kuusi erillistä moottoripyöräpaikkaa. Sähköautoilijoille on tarjolla 20 latauspaikkaa ensimmäisessä kerroksessa.
Hangonsillan pysäköintilaitoksen rakennustyöt alkavat kesällä 2025. Hanke valmistuu syksyllä 2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Panu PohjolaLiiketoimintajohtaja, toimitilarakentaminenFira
Puh:0400 363 400panu.pohjola@fira.fiKuvat
Linkit
Fira lyhyesti
Fira on rakennusalan rohkea uudistaja. Maailma muuttuu koko ajan ja uskomme, että rakennusalan tulee muuttua sen mukana. Tavoitteenamme on tarjota ylivoimaista palvelurakentamista, jonka keskiössä on asiakas – sekä tietysti ihmiset, jotka tiloja käyttävät. Siksi kehitämme rakentamisen ja asumisen ratkaisuja, jotka huomioivat ympäristön sekä ilahduttavat ja auttavat asiakasta ylittämään tavoitteensa. Olemme merkittävä rakentaja pääkaupunkiseudulla, ja liikevaihtomme oli 248,9 miljoonaa euroa vuonna 2024. Palvelualueitamme ovat asuntorakentaminen, toimitilarakentaminen, modernisointi sekä putkiremontit ja asuntokorjaukset.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fira
Firalle uusi talousjohtaja18.8.2026 07:53:00 EEST | Tiedote
Rakentamisen palveluyhtiö Firan uudeksi talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty kauppatieteen maisteri Antti Viklund. Hän on aikaisemmin työskennellyt muun muassa Bonavan talousjohtajana.
Rakentamisen palveluyhtiö Fira valittu pääurakoitsijaksi yhteen Euroopan suurimmista tekoälydatakeskushankkeista11.8.2026 08:12:18 EEST | Tiedote
Fira on aloittanut laajan datakeskuskampuksen rakentamisen Lappeenrantaan. Hankkeen rakennuttajana toimii tekoälypilvi-infrastruktuuriin erikoistunut Nebius. Datakeskuksen ensimmäisen vaiheen on määrä valmistua vuonna 2027.
Fira vahvistaa asemaansa Turun seudulla – Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy osaksi Firaa17.7.2026 11:59:13 EEST | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira on sopinut Aura Rakennus Länsi-Suomi Oy:n koko osakekannan hankinnasta. Yrityskauppa vahvistaa Firan läsnäoloa Turun seudulla ja tukee yhtiön strategista tavoitetta kasvaa Suomen keskeisissä kasvukeskuksissa.
Fira vahvistaa suunnitteluosaamistaan hankkimalla enemmistöosuuden Insinööritoimisto Mäkeläinen Oy:stä10.7.2026 12:09:34 EEST | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira on sopinut hankkivansa enemmistöosuuden Insinööritoimisto Mäkeläinen Oy:stä. Yrityskaupan myötä Fira vahvistaa strategisesti keskeisiä kyvykkyyksiään rakennesuunnittelussa, tietomallinnuksessa (BIM), puu- ja betonirakentamisessa sekä rakennusfysiikassa.
Fira pääurakoitsijaksi Arena 3.3 -hankkeeseen – Firan historian suurin hanke toteutuu Vantaalle11.6.2026 09:01:04 EEST | Tiedote
Rakennusalan palveluyhtiö Fira toimii Vantaan Kivistöön rakennettavan Suomen suurimman tapahtuma-areenan pääurakoitsijana. Rakennettavaan kokonaisuuteen kuuluu monitoimiareena, hotelli sekä pysäköintitalo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


