Yrittäjät: Ansiotuloverotus kevenee – toiminimiyrittäjien veronkiristys peruttiin
Hallitus lähetti tänään lausunnoille veropaketin, joka keventää ansiotuloverotusta kaikissa tuloluokissa. Yrittäjien vaatimuksen mukaisesti hallitus perui aikeensa poistaa kaavamainen työhuonevähennys toiminimiyrittäjiltä. Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto olisi tarkoittanut verotuksen kiristymistä tuhansilla yksinyrittäjille ansiotuloveron kevennyksestä huolimatta. Lisäksi hallitus esittää, että eri järjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistetaan, mikä koskee myös Suomen Yrittäjien jäseniä.

Julkisessa keskustelussa on esitetty, että Suomen Yrittäjien jäsenten verokohtelun tulisi olla yhdenmukainen perinteisten työmarkkinaosapuolten kanssa. Esitysluonnos sisältää tämän tavoitteen. Tämän perusteella Yrittäjät katsovat, että järjestöllä tulee jatkossa olla mahdollisuus osallistua myös kaikkeen työntekijöiden eläke- ja sosiaalivakuutusjärjestelmiä koskevaan valmisteluun tasapuolisesti yhdessä perinteisten työmarkkinajärjestöjen kanssa.
”Nyt on syytä käydä läpi erityisesti sosiaalivakuutukseen liittyvät valmisteluelimet, joihin meitä ei ole vielä otettu mukaan. Emme tavoittele asemaa perinteisenä työmarkkinaosapuolena tai työehtosopimusneuvottelijana. Meidän tehtävämme on tuoda yrittäjien ääni kuuluviin”, puheenjohtaja Petri Salminen Suomen Yrittäjistä sanoo.
”Ymmärrämme järjestöjen verovähennysoikeuden poistamisen tässä julkisen talouden tilanteessa. Samalla on tunnistettava, että esitys voi käytännössä merkitä huomattavaa veronkorotusta monille yrittäjille esimerkiksi toimialajärjestöissämme”, sanoo Salminen.
Yksinyrittäjät huomioitiin: Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto peruttiin
Hallitus päätti huhtikuun kehysriihessä poistaa kaavamaisen työhuonevähennyksen. Tällöin Suomen Yrittäjät nosti näkyvästi esille, että kehysriihipäätös uhkaisi kiristää 4 000 toiminimiyrittäjän verotusta ansiotuloalesta huolimatta ja vaati että kaavamaista työhuonevähennystä ei tulisi poistaa.
”On hienoa, että hallitus näyttää korjanneen asian, sillä esitysluonnoksen mukaan muutoksella ei olisi vaikutusta elinkeinotoiminnan menoiksi katsottavien kulujen vähennyskelpoisuuteen”, veroasiantuntija Jukka-Pekka Hellman Suomen Yrittäjistä sanoo.
”Esitysluonnoksen perusteella työhuonevähennyksen poistaminen koskisi ainoastaan palkkatuloa. On myös hyvä muistaa, että toisaalta palkkatulosta myönnetään automaattisesti 750 euron tulonhankkimisvähennys”, Hellman jatkaa.
Työntekijöille jää jatkossa enemmän euroja käteen
Hallituksen esitysluonnos keventää verotusta kaikissa tuloluokissa. Se laskee ansiotulojen marginaaliverot korkeintaan 52 prosenttiin nykyisestä 59,3 prosentista.
”Tänä vuonna verottaja on korkeimmillaan vienyt liki 60 prosenttia lisätuloista. Verotuksen keveneminen vahvistaa työnteon kannustimia ja rohkaisee ottamaan vastaan lisätöitä, hakeutumaan koulutukseen tai tarttumaan mahdollisuuteen siirtyä riskialttiimpaan kasvuyritykseen”, Hellman Suomen Yrittäjistä sanoo.
Lisätietoja: puheenjohtaja Petri Salminen, 0400 608 812, petri.salminen@yrittajat.fi ja veroasiantuntija Jukka-Pekka Hellman, 040 845 0614, jukka-pekka.hellman@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät
Yhteyshenkilöt
Jukka-Pekka Hellmanveroasiantuntija
Puh:09 2292 2875jukka-pekka.hellman@yrittajat.fiPetri SalminenPuheenjohtaja
Puh:0400 608 812petri.salminen@yrittajat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Työelämägallup: Yhä useampi suhtautuu lakkoihin kielteisesti16.7.2025 07:18:00 EEST | Tiedote
Työelämässä olevien suhtautuminen lakkoihin on muuttunut. Nyt 38 prosenttia on sitä mieltä, että Suomessa on liikaa lakkoja. Osuus on noussut huomattavasti alkuvuodesta 2023, jolloin lukema oli 22 prosenttia. Eri mieltä on puolet. ”Ihmiset ymmärtävät, että lakot aiheuttavat taloudellisia menetyksiä ja haittaavat yrityksiä sekä koko taloutta”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä arvioi.
Työelämägallup: Suomalaiset kannattavat laajasti yleistä ansioturvaa11.7.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Työelämässä olevat antavat laajan tuen yleiselle ansioturvalle. Heistä 42 prosenttia pitää hyvänä asiana yleistä ansioturvaa, joka antaisi ansiosidonnaisen turvan myös niille, jotka eivät ole työttömyyskassojen jäseniä. Alle kolmannes (31 %) pitää ideaa huonona ja hieman useampi kuin joka neljännes (27 %) ei osaa arvioida ehdotusta.
Työelämägallup: Työ- ja perhe-elämän yhteensovitus onnistuu työpaikoilla9.7.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Työpaikoilla vallitsee vahva luottamuksen ilmapiiri ja mahdollisuus yhteensovittaa työ- ja perhe-elämä. Näin omasta tilanteestaan raportoi Työelämägallupissa työelämän selvä enemmistö. Erityisesti pienimmissä yrityksissä arvioidaan korkealle perhe-elämän yhteensovittaminen, tasapuolisuus ja luottamus. Hyvä työilmapiiri nousee rahapalkkaa tärkeämmäksi tekijäksi työssä viihtymiselle.
Työelämägallup: Ulkomainen työvoima saa enemmän tukea kuin vastustusta – suhdanteet muuttaneet asenteita7.7.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Työelämägallupin vastaajista 44 prosenttia katsoo, että Suomeen tarvitaan lisää ulkomaista työvoimaa, kun vastustajia on 38 prosenttia vastaajista. Kannattajien osuus on laskenut merkittävästi syyskuusta 2023, jolloin vastaava luku oli 58 prosenttia. – Kun talous hidastuu ja työllisyysnäkymät heikentyvät, ulkomainen työvoima aletaan nähdä ennemmin kilpailijana kuin tarpeellisena vahvistuksena, arvioi johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus Suomen Yrittäjistä.
Työelämägallup: Vain joka viides kannattaa jäsenmaksujen vähennysoikeuden poistoa5.7.2025 07:16:00 EEST | Tiedote
Työelämässä olevista 66 prosenttia vastustaa hallituksen esitystä poistaa työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus, kun taas 22 prosenttia kannattaa sitä. Vahvin kannatus löytyy yrittäjien joukosta, ja vähäisin tuki työntekijöiltä. Joka kymmenes arvioi, että muutos vaikuttaisi omaan jäsenyyteen liitossa, mutta 68 prosenttia uskoo, ettei vaikutusta olisi. Erityisesti nuoret kokevat vaikutusta. Heistä 14 prosenttia kertoo muutoksen vaikuttavan jäsenyyteensä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme