Rakli pitää kaavoitusjärjestelmään ehdotettuja muutoksia oikeansuuntaisina
27.6.2025 08:00:00 EEST | Rakli | Tiedote
Valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita ja kaavoitusjärjestelmää koskevat säännökset ovat juuri lausuntokierroksella. Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli on tyytyväinen esitettyihin muutoksiin, joiden avulla kaavoitukseen tuodaan ketteryyttä, kustannustietoisuutta sekä selkeät raamit kumppanuudelle.

Alueidenkäytön suunnittelua koskevat säännökset uudistetaan pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisesti. Kaavoitusjärjestelmän kokonaisuudistuksen sijaan hallituksen esitysluonnos sisältää useita yksittäisiä muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön. Kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustava Rakli näkee kaavoitusjärjestelmään ehdotetut muutokset oikeansuuntaisina.
”Voimassa olevaan alueidenkäyttölakiin nähden säännökset ovat säilymässä pääosin ennallaan. Pysyvyyttä tuo myös se, että kunnilla on edelleen keskeinen ja ratkaiseva rooli kaavoituksessa. Positiivista on, että kaavoitusmenettelyyn tuodaan ketteryyttä ja yksinkertaistusta. Esimerkiksi muutoksenhakuoikeus asemakaavan hyväksymistä koskevasta päätöksestä rajattaisiin vain niihin, joihin kaava välittömästi vaikuttaa”, toteaa Kimmo Kurunmäki Raklista.
Hallituksen esitysluonnoksessa on myös huomioitu kustannusvaikutusten selvittäminen asemakaavaa laadittaessa. Rakli pitää tätä lisäystä tärkeänä, sillä se parantaa kustannusten läpinäkyvyyttä ja vaihtoehtojen vertailtavuutta.
”Pelkästään yhden kaavaratkaisun kustannusten esittämisellä ei tunnisteta vaihtoehtoisia kustannuksia. Lisäksi on tärkeää huomioida yksittäisten kustannusten muodostama yhteisvaikutus”, jatkaa Kurunmäki.
Rakli on vaatinut vuosien ajan julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön selkeyttämistä lainsäädännöllä. Nyt lakiin ehdotetaan hallitusohjelman mukaisesti lisättäviksi pykälät asemakaavan ja yleiskaavan laatimisaloitteesta sekä asemakaavan ja yleiskaavan laatimisesta yhteistyössä maanomistajan kanssa. Monessa Euroopan maassa vastaava kumppanuusmenettely on jo vakiintunut osaksi lainsäädäntöä.
”Olemme ajaneet jo parin hallituskauden ajan kiinteistönomistajalle osoitettua mahdollisuutta toimia kaavaehdotuksen valmistelijana. Tavoitteena on ollut saada nimenomaan ammattitoimijoille käyttökelpoinen työkalu kaavahankkeiden käynnistämiseen ja edistämiseen tarkoituksenmukaisella aikataululla. Näiden hankkeiden on toki täytettävä kunnan strategiset maankäytön tavoitteet. Nyt tämä tavoite on toteutumassa uuden lain myötä, mitä tervehdimme ilolla”, sanoo Kurunmäki.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo KurunmäkiJohtaja, yhdyskunta ja infra
Puh:0503736144kimmo.kurunmaki@rakli.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakli
Rakli julkaisi hallitusohjelmatavoitteensa: Seuraavan hallituksen vahvistettava investointien edellytyksiä ja rakennetun ympäristön kilpailukykyä3.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Ammattimaisia kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustava Rakli on julkaissut hallitusohjelmatavoitteensa. Tavoitteissa korostuvat ennakoitava ja vakaa toimintaympäristö, investointien edellytysten vahvistaminen, sujuvat lupaprosessit sekä kiinteistö- ja rakentamisalan kilpailukyvyn turvaaminen.
Rakli: Rakentamisen kasvunäkymät parantuneet1.9.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Suomen talouskasvulla on edellytyksiä nousta kahteen prosenttiin kuluvana vuonna, mikä heijastuu myös rakentamisen sektorille. Rakentamiseen ennakoidaan kasvua tänä vuonna, vaikka asuntorakentamisen aloitukset ovat jäämässä miinukselle. Rakentamisen kasvua siivittävät muun muassa datakeskushankkeet, joiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti viime vuosien aikana. Datakeskushankkeita sekä muita vihreän siirtymän hankkeita rakentuu jatkossakin merkittäviä määriä, ja siksi niiden vaikutuksia tulisi tarkastella kokonaisvaltaisesti.
Helsinki Research Forum: Pääkaupunkiseudun toimistotilojen vajaakäyttö lievässä kasvussa1.7.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun keskeisillä toimistoalueilla oli kesäkuun 2026 lopussa tyhjää toimistotilaa noin 800 000 neliömetriä. Keskimääräinen vajaakäyttöaste oli 18,3 prosenttia. Vajaakäyttö väheni eniten Sörnäisissä ja nousi Hakaniemessä. Grade A -toimistojen keskimääräinen vajaakäyttöaste on noin 9,3 prosenttia.
Asuntojen hinnat jäämässä miinukselle tänä vuonna17.6.2026 09:45:00 EEST | Tiedote
Suomen talouskasvu on piristynyt ja kuluvan vuoden talousnäkymät ovat hieman odotettua paremmat. Kuluttajien asunnonostoaikeet ovat historiallisen matalalla ja asuntojen hinnat jäävät miinukselle kuluvana vuonna. Suurimmissa kaupungeissa omistus- ja vuokra-asunnoista on edelleen liikatarjontaa. Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrissa on lähes nollakasvua. Kasvukolmion kaupunkien alueelliset asuntomarkkinat kehittyvät eri tavoin.
Tiedostava työmaa laajenee koko KIRA-alan yhteiseksi vastuullisuusmalliksi15.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Hoasin kehittämä Tiedostava työmaa -konsepti ottaa seuraavan askeleen, kun sen hallinnointi siirtyy KIRAHubille. Tavoitteena on laajentaa konseptin käyttöä ja vahvistaa sen vaikuttavuutta kiinteistö- ja rakentamisalalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme