MEP Maria Ohisalo: Suomelle ei tule myöntää poikkeuslupaa minkkitarhauksen jatkamiseen
Euroopan komissio on lisännyt minkin EU:n vieraslajilistalle, mikä estää lajin tarhauksen EU-alueella. Sen sijaan, että Suomi lopettaisi tarhaamisen, se aikoo hakea poikkeuslupaa minkkitarhauksen jatkamiselle. Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo vaatii, että komissio ei myönnä poikkeuslupaa eläinten kärsimykseen perustuvan elinkeinon jatkamiselle ja että se etenee turkistarhauksen kieltämiseksi koko EU-alueella.

Valtaosa EU:n jäsenmaista on jo kieltänyt turkistarhauksen osittain tai kokonaan. Suomi on siis jäämässä yhdeksi viimeisistä Euroopan maista, joissa turkistarhausta enää harjoitetaan.
“Eettisestä näkökulmasta turkistarhaus on täysin kestämätöntä ja aiheuttaa eläimille tuskaa ja kärsimystä, sillä ahtaat häkit ja estävät lajityypillisen käyttäytymisen. Turkistarhaus on valtava riski myös kansanterveydelle ja ihmisten hyvinvoinnille, mm. THL on todennut, että turkistarhaus nykymuodossaan aiheuttaa jatkuvan pandemiariskin,” Maria Ohisalo sanoo.
“Jätin komissiolle kirjallisen kysymyksen, jossa vaadin selitystä sille, miksi komissio myöntää ongelmallisia poikkeuslupia jo valmiiksi tieteelliseen harkintaan perustuvaan vierasajiluetteloon. Lisäksi kysyin, milloin komissio esittää EU:n laajuista turkistarhauskieltoa,” Ohisalo kertoo.
Jotta poikkeusluvan voi saada, tulee osoittaa, että minkin turkistarhaukselle on pakottavia yleisiin etuihin liittyviä syitä.
“Mitä nämä edut ovat, kun turkistarhaus ei ole Suomessa edes taloudellisesti kannattavaa? Suomen tulisikin laatia viipymättä kansallinen suunnitelma turkistuotannon lakkauttamiseksi siirtymäajalla. Lisäksi alasta luopuville tarhaajille luotaisiin luopumistukijärjestelmä,” Ohisalo painottaa.
Ohisalo vaatii, että turkistarhaus tulee kieltää koko EU:n alueella. Aiheesta on vireillä myös Eurooppalainen Fur Free Europe -kansalaisaloite, joka on parhaillaan komission käsittelyssä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria OhisaloEuroopan parlamentin jäsen
maria.ohisalo@europarl.europa.euwww.mariaohisalo.fiMilja HenttonenErityisavustaja (viestintä)
Puh:+358505993094milja.henttonen@europarl.europa.euLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa
Vihreiden Ohisalo jyrähtää: Orpon hallitus rikkoo tietoisesti ilmastolakia25.9.2025 11:05:15 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikko ja entinen ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo syyttää Petteri Orpon hallitusta täydellisestä piittaamattomuudesta ilmastotoimia kohtaan ja ilmastolain tietoisesta rikkomisesta. Juuri julkaistun ministeriöiden alaisten tutkimuslaitosten tekemän selvityksen mukaan tällä tahdilla Suomi on hiilineutraali vasta vuoden 2050 jälkeen. Ilmastolaki naulaa tavoitteen vuoteen 2035.
Vihreiden Niinistö ja Ohisalo: Euroopan unionin on tehtävä enemmän Gazan ja kestävän tulevaisuuden puolesta10.9.2025 12:35:24 EEST | Tiedote
Vihreiden europarlamentaarikot Ville Niinistö ja Maria Ohisalo ovat tyytyväisiä siihen, että komission puhenjohtaja Ursula von der Leyen otti askeleita vihreiden esittämän kritiikin suuntaan Gazan kriisin ratkaisemiseksi ja Eurooppamyönteisen enemmistön yhteistyön puolesta Euroopan kestävän tulevaisuuden turvaamiseksi. Se ei kuitenkaan vielä riitä, sillä teot ratkaisevat. Monissa asioissa EU-komissio ja parlamentin oikeisto EPP-ryhmän johdolla on kuitenkin hakenut käytännössä yhteistyötä äärioikeiston kanssa.
Vihreiden entinen sisäministeri Ohisalo: Äärioikeistoa koskevan tiedon rajoittaminen Supon nettisivuilla on vaarallista9.9.2025 15:59:22 EEST | Tiedote
Vihreiden entinen sisäministeri Maria Ohisalo kritisoi Suojelupoliisin päätöstä poistaa ja muokata äärioikeistolaiseen väestönvaihtoteoriaan liittyvää tietoa nettisivuiltaan. Hän pitää kehitystä huolestuttavana, vaarallisena ja turvallisuusviranomaisen luotettavuutta nakertavana.
Ville Niinistö: EU-parlamentin on vietävä Venäjän kaasun tuontikielto kunnianhimoisesti maaliin – Suomen hallituksen tuettava vahvaa linjaa18.7.2025 10:00:52 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin pääneuvottelija, europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) painottaa, että EU:n kaavailtua lakia venäläisen kaasun tuonnin kieltämiseksi tulee vahvistaa neuvottelujen edetessä.
Vihreiden mepit Niinistö ja Ohisalo: EU-budjetin vastattava EU:n keskeisiin painopisteisiin16.7.2025 19:58:50 EEST | Tiedote
Euroopan komissio julkaisi tänään esityksensä seuraavasta monivuotisesta rahoituskehyksestä (MFF) vuosille 2028–2034. EU:n pitkän aikavälin budjettiesitys osuu myrskyiseen maailmantilanteeseen. Vihreiden europarlamentaarikot Ville Niinistö ja Maria Ohisalo painottavat, että EU tarvitsee monivuotisen rahoituskehyksen, joka vastaa EU:n keskeisiin painopisteisiin: ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuntaan, kokonaisvaltaisen turvallisuuden vahvistamiseen, oikeusvaltion puolustamiseen sekä ihmisten hyvinvointiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme