Kokoomuksen Valkonen: ”Kukaan yrittäjä ei tahdo irtisanoa ilman hyvää syytä”
1.7.2025 11:25:59 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkosen mukaan lakiesitys irtisanomisen helpottamisesta madaltaa työllistämisen kynnystä erityisesti pk-yrityksissä ja vahvistaa oikeudenmukaisuutta työpaikoilla. Valkonen muistuttaa alisuoriutumisen olevan jo nyt irtisanomisperuste, jonka kriteereitä esityksessä täsmennetään. ”Selkeät pelisäännöt hyödyttävät sekä työntekijöitä että työnantajia.”

Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen kummeksuu keskustelua hallituksen lakiesityksestä, jossa alisuoriutuminen määritellään nykyistä selkeämmin irtisanomisperusteeksi. Hän muistuttaa, että hallituksen tavoite on parantaa työnantajien mahdollisuuksia työllistää ja luoda ihmisille enemmän mahdollisuuksia päästä mukaan työelämään.
”Hallituksen tavoitteena on lisätä yritysten uskallusta palkata uusia työntekijöitä. Kun työnantaja voi luottaa siihen, että työsuhteen pelisäännöt ovat selkeät ja tasapuoliset, rekrytoiminen helpottuu ja työllisyys paranee. Kukaan yrittäjä ei tahdo irtisanoa, vaan työntekijät ovat yrityksen tärkein voimavara. Mutta työt on tietenkin hoidettava säntillisesti. Ihmettelen, miksi joku näkee ettei alisuoriutumisen pitäisi olla irtisanomisperusteena, kun se on jo sitä nyt”, Valkonen sanoo.
Valkonen oli yksi Kokoomuksen neuvottelijoista työelämälainsäädännöstä hallitusneuvotteluissa. Hän torppaa väitteet siitä, että kirjaus olisi laajentunut hallitusohjelmaneuvotteluissa sovitusta. Hallitusohjelmassa on sovittu, että irtisanomiseen riittäisi jatkossa asiallinen syy, nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijaan.
”Tässä toteutetaan hallitusohjelman tavoitetta, jolla helpotetaan erityisesti pk-yritysten työllistämisen kynnystä. Hallitusohjelmassa lukee, että jatkossa irtisanomiselle riittäisi asiallinen syy. Tässä esityksessä on pyritty maltillisesti madaltamaan irtisanomiskynnystä ja selkiyttämään sitä, mikä on jatkossa asiallinen syy. Lopputulos on selkeä ja johdonmukainen”, Valkonen sanoo.
Valkosen mukaan alisuoriutumisen selkiyttäminen irtisanomisperusteeksi on myös oikeudenmukaisuuskysymys.
”Esitys lisää työelämän oikeudenmukaisuutta lisäävä. Ei ole oikein, että henkilö voi jatkuvasti ja ehdoin tahdoin hoitaa töitään huonosti ilman seuraamuksia. Se kasautuu aina tunnollisten ja ahkerien työntekijöiden harteille, jotka joutuvat paikkailemaan muiden jälkiä. Työnantajan antamien määräysten noudattamatta jättäminen, töiden laiminlyönti, perusteeton poissaolo, epäasiallinen käytös tai ”hälläväliä” -asenne eivät kuulu työpaikoille”, Valkonen sanoo.
”Alisuoriutuminen kuormittaa koko työyhteisöä ja lisää taakkaa. Selkeä sääntely palvelee sekä työntekijöitä että työnantajia. Se vahvistaa luottamusta ja edistää reilua kohtelua työelämässä”, Valkonen korostaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville ValkonenKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Vuornos: Hieno uutinen Suomelle – talouskasvu näkyy jo työllisyydessä22.9.2026 09:52:25 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Henrik Vuornos iloitsee tuoreista työllisyysluvuista. Suomessa oli elokuussa 34 000 työllistä enemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan työttömien määrä väheni 5 000 henkilöllä.
Kokoomuksen Valtola: Saimme neuvoteltua merkittäviä helpotuksia naisten terveydenhuollon maksuihin22.9.2026 07:04:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Oskari Valtola pitää tärkeänä, että hallituksen neuvotteluissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista saatiin poistettua maksuja tilanteissa, jotka koskettavat suurta joukkoa naisia ja perheitä. Valtolan mukaan vaihtoehtona olisi ollut, ettei näitä helpotuksia olisi tehty lainkaan.
Kokoomuksen Castrén: Faktat eivät ole hidastaneet SDP:n mielikuvakampanjaa aborteista21.9.2026 16:12:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Maaret Castrén arvostelee SDP:tä harhaanjohtavan mielikuvan rakentamisesta aborttimaksuista. Yli 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä. Aborttioikeus säilyy ennallaan, eikä kirurgisenkaan keskeytyksen maksu nouse nollasta 257 euroon.
Kokoomuksen Kaunisto: Aborttioikeus kuuluu perustuslakiin21.9.2026 15:19:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto muistuttaa, että kokoomuksen puoluekokous linjasi kesäkuussa aborttioikeuden kirjaamisesta perustuslakiin. Kauniston mukaan asiakasmaksuista käytävä keskustelu ei saa hämärtää olennaista: kokoomus haluaa vahvistaa, ei kaventaa, naisen oikeutta päättää raskaudestaan.
Kokoomusministerit: Aborttien maksuista levitetään väärää tietoa - hallitus laajentaa maksuttomuutta, ei kavenna sitä21.9.2026 14:02:11 EEST | Tiedote
Julkisuudessa on syntynyt väärä kuva siitä, että hallitus olisi tekemässä aborteista 257 euroa maksavia tai heikentämässä aborttioikeutta. Näin ei ole. Noin 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään Suomessa lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä. Samalla hallitus laajentaa maksuttomuutta synnytyksissä, keskenmenoissa ja lasten palveluissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme