Suomen Vuokranantajat ry

Oulu nousi jo toiselle sijalle Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa

Jaa

Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Oulu oli kaksi vuotta peräkkäin sijalla neljä, mutta on nyt noussut jo toisella sijalle, mikä osoittaa Oulun houkuttelevuuden asuntosijoittajille.

”Oulu kuuluu aivan kärkeen vuokrakehityksessä, sijoittuu toiseksi kehitysnäkymissä ja kolmanneksi markkinaehtoisesti vuokralla asuvien osuudessa. Myös arvonnousussa, markkinointiajassa ja väestönkasvussa Oulu on vakaasti kahdeksan parhaan joukossa. Ainoastaan vuokratuotossa se jää hieman keskiarvon alle, mutta siltäkin osin Oulu päihittää selvästi muut suuret kaupungit. Näiden osatekijöiden summalla toinen sija on varsin perusteltu”, toteaa Karlsson.

Rankingissa pääkaupunkiseutu koki rajuimmat notkahdukset: Helsinki romahti 12 sijaa, Espoo ja Vantaa kumpikin kahdeksan. Nousijoiden kärjessä loistavat Hämeenlinna, Kokkola, Riihimäki ja Seinäjoki – kaikki nousivat seitsemän sijaa. Karlsson toteaa, että nousijoita kuvastaa Rovaniemen tavoin tasainen suorittaminen eri osa-alueilla, mutta erityisesti ne keräävät pisteitä markkinointiajoista eli asuntoihin löytyy hyvin vuokralaisia. Kun pääkaupunkiseutua rangaistaan haastavasta vuokraustoiminnasta, niin samaan aikaan erityisesti monia keskisuuria kaupunkeja nyt palkitaan siitä, että vuokranantajat välttävät tyhjät kuukaudet.

Keskisuuret kaupungit eivät ehkä ole markkinan kuuminta hottia, mutta niiden suoritus on vakaata ja vuokraustoiminta sujuvaa. Se palkitaan nyt rankingissa, Karlsson kommentoi.

Listan viimeisenä jatkaa Kouvola, jonka kehitysnäkymät ja väestökehitys ovat heikoimmat koko vertailussa. Rauma on toiseksi viimeinen ja pitää perää erityisesti sekä arvon- että vuokrakehityksessä. Espoo puolestaan on kolmanneksi viimeinen ja löytyy viiden heikoimman joukosta monella osa-alueella: vuokrakehityksessä ja -tuotossa, markkinointiajoissa ja markkinaehtoisesti vuokralla asuvien osuudessa.

Kaupunkiranking perustuu Pellervon taloustutkimuskeskuksen (PTT) laskelmiin kaupunkikohtaisesti asuntosijoittamisen tuottojen kehityksestä, asuntojen markkinointiajoista Vuokraovi.com-sivustolla sekä alueellisiin kehitystekijöihin, kuten Tilastokeskuksen väestöennusteeseen, vuokralla asuvien osuuteen ja Suomen Vuokranantajien Vuokranantaja-barometrin kaupunkikohtaisiin kehitysnäkymiin. Vertailussa on mukana yhteensä 27 kaupunkia, joille PTT on laskenut huoneistotyypeittäin muutokset vuosien 2020–2024 keskimääräiselle vuosittaiselle arvonnousulle ja vuokratuotolle ennen veroja.

Tiedotteen liitteistä löytyvät tarkemmat materiaalit Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingista. Tarkempia lisätietoja voi tiedustella ekonomisti Eemeli Karlssonilta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suomen Vuokranantajat ry on valtakunnallinen vuokranantajien edunvalvonta- ja palvelujärjestö. Teemme vuokraustoiminnasta palkitsevampaa, turvallisempaa ja helpompaa. Jäsenenämme on noin 34 000 vuokranantajaa. Järjestö edustaa Suomen yksityisiä vuokranantajia, jotka vuokraavat yhteensä noin 40 prosenttia kaikista vuokra-asunnoista. Yksityisiä vuokranantajia on Suomessa noin 360 000 ja yksittäinen vuokranantaja omistaa keskimäärin 1-3 asuntoa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Vuokranantajat ry

Rovaniemi syrjäytti Tampereen kärkipaikalta Suomen Vuokranantajien kaupunkirankingissa2.7.2025 06:05:00 EEST | Tiedote

Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Rovaniemi syrjäytti Tampereen Vuokranantajien kaupunkirankingissa – Oulu nousi kakkoseksi ja pääkaupunkiseutu vapaassa pudotuksessa25.6.2025 06:00:00 EEST | Tiedote

Rovaniemi on noussut Suomen Vuokranantajien tuoreessa kaupunkirankingissa ykköseksi syrjäyttäen Tampereen neljän vuoden valtakauden jälkeen. Oulu nappasi kakkossijan ja pitkäaikainen hopeamitalisti Turku on pudonnut neljänneksi Tampereen jälkeen. Pääkaupunkiseudun alamäki jatkuu: Vantaa löytyy sijalta 18, Helsinki 23 ja Espoo on kolmanneksi viimeinen. Kaupunkirankingissa arvioidaan 27 suurimman kaupungin houkuttelevuutta asuntosijoittajan näkökulmasta seitsemän eri mittarin avulla.

Asiantuntija muistuttaa: Asunnon luvaton jälleenvuokraus voi tulla kalliiksi19.5.2025 07:45:00 EEST | Tiedote

Oman kodin lyhytaikainen jälleenvuokraus voi olla monelle vuokralla asuvalle houkutteleva vaihtoehto etenkin kesällä, kun moni asunto jää muutoin tyhjäksi lomien ja kesätapahtumien aikana. Vuokralainen tarvitsee koko asunnon jälleenvuokraukseen kuitenkin aina vuokranantajan luvan, Suomen Vuokranantajat ry:n juristi Elina Vilponen ohjeistaa. Hyvin lyhytaikaisellakin luvattomalla jälleenvuokrauksella voi olla ikäviä seurauksia, mutta parhaimmillaan jälleenvuokraus voi hyödyttää sekä vuokralaista että vuokranantajaa.

Barometri: Asuntosijoittajat odottavat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan, suurimassa osassa kaupunkeja kiinnostavat alle 50 000 euron sijoitusasunnot14.5.2025 07:15:00 EEST | Tiedote

Yksityiset vuokranantajat uskovat vuokra-asuntojen kysynnän kasvavan seuraavan vuoden aikana eniten Vaasassa, Oulussa ja Tampereella. Asuntosijoittajien suurin kiinnostus kohdistuu alle 50 000 euron sijoitusasuntoihin, selviää Suomen Vuokranantajien huhtikuussa julkaisusta Vuokranantaja-barometrista. Barometriin vastasi yli 2000 asuntosijoittajaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye