Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Aalto-Setälä: Kiinalaiseen verkkokauppaan on puututtava välittömästi

3.7.2025 08:48:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä kaipaa EU:n komissiolta huomattavasti vahvempia toimia ulkomaalaisen verkkokaupan ongelmiin puuttumisessa. Parissa vuodessa räjähdysmäisesti kasvaneelle – erityisesti kiinalaiselle – ulkomaiselle verkkokaupalle on laadittava EU-tasoiset säännöt, sekä turvallisuuspuutteiden että vääristyneen kilpailun takia. 

Pauli Aalto-Setälä. Kuvaaja: Kimmo Falck.
Pauli Aalto-Setälä. Kuvaaja: Kimmo Falck.

Tullin alle 150 euron lähetyksiä koskevien tilastotietojen mukaan Suomeen tuli vuonna 2024 EU:n ulkopuolelta 28,2 miljoonaa lähetystä, kun vuotta aiemmin lukumäärä oli 3,6 miljoonaa lähetystä. Määrä kasvoi siis 678 prosenttia. Kasvun taustalla on ennen kaikkea kiinalaisten lähetysten määrän kasvu, joka oli huikeat 823 prosenttia.

”Meneillään on massiivinen tavarainvaasio aivan omilla säännöillään. EU:hun ja Suomeen EU:n ulkopuolelta tilattujen ja toimitettujen pienten verkkokauppaostosten määrä on monisatakertaistunut parissa vuodessa, ja tullin ennakkotiedot kertovat trendin kiihtyvän. Euroopan ja Suomen markkinat ovat jäämässä kiinalaisen verkkokauppavyöryn alle,” Aalto-Setälä sanoo.

Aalto-Setälä kantaa erityistä huolta nopeasti yleistyneen kiinalaisen verkkokaupan yritys-, kuluttaja- ja ympäristövaikutuksista. Halpatuonti lisää kulutusta ja pitkät toimitusmatkat ja halvat muovituotteet ympäristön kuormitusta.

”Epäreilut verkkomarkkinat syövät joka päivä entistä enemmän suomalaista ja eurooppalaista yrittäjyyttä, kun käytännössä kiinalaiset alustat korvaavat kotimaiset ja eurooppalaiset verkkokauppaekosysteemit. Samalla suomalaisten ja eurooppalaisten kuluttajien turvallisuus on vaarassa, sillä monet Kiinasta tilatut tuotteet eivät täytä EU:n turvallisuusvaatimuksia. Siksi sääntelyn kuntoon laittamista ei voi enää siirtää”, Aalto-Setälä katsoo.

EU-komissio esitti kuluvan vuoden helmikuussa tiedonannon, jossa esitettiin keinoja tilanteen parantamiseksi. Ne pitäis Aalto-Setälän mukaan saada käyttöön nopealla tahdilla ja kattavasti.

”Ensinnäkin jäsenvaltioiden tulisi poistaa tullivapaus alle 150 euron arvoisilta tavaraeriltä kuten EU:n komissio on esittänyt. Toiseksi kiinalaiskaupoille tulisi asettaa käsittelymaksut. Kolmanneksi alustayhtiöiden vastuuta tulisi lisätä ja tavara tarkastaa esimerkiksi yhteisellä varastoinnilla ennen kuluttajille toimittamista, sillä mikään maa ei pysty tuota määrää tavaraa omalla rajallaan enää valvomaan."

"Neljänneksi komission itsensä tulisi ottaa enemmän omistajuutta ja kokonaiskoordinaatiovastuuta itselleen. EU:n sisämarkkinoiden toimivuudesta vastaaminen on edelleen EU:n komission tärkeimpiä tehtäviä, mihin tehtävä on unohtunut?” Aalto-Setälä kysyy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kauma: SDP:n venkoilu velkajarrun kanssa kertoo eniten SDP:stä itsestään22.9.2026 15:51:33 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen uusimmat yritykset vierittää syytä velkajarrun uskottavuuskeskustelusta hallituksen niskoille ovat merkki puolueessa orastavasta epätoivosta. "SDP on puristuksissa kasvavan ja selkeälinjaisen Vasemmistoliiton sekä omien sitoumustensa välissä. Soraäänet kasvavat, mitä lähemmäs lupausten lunastamista tullaan", Kauma sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye