Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Haapajärven kunnostuksen viimeinen vaihe käynnistyy Vetelissä (Keski-Pohjanmaa)

Jaa

Räyringissä sijaitsevan Haapajärven kunnostus on edennyt loppusuoralle. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen johdolla toteutetun kunnostushankkeen viimeisessä vaiheessa rakennetaan pohjapato ja poistetaan veden alle jäävät puut sekä pensaat.

Kuvassa näkyy Haapajärven ruopattua osaa ja sen ympärillä olevia vehreitä saarekkeita.
Haapajärven vedenpinta on vielä tänä kesänä alhaalla, mutta ensi kesänä pinta on arviolta noin metrin nykyistä korkeammalla. Kaarle Kaistila

Umpeenkasvaneen Haapajärven kunnostushanke on edennyt päätösvaiheeseen, kun kolmannen ja viimeisen vaiheen eli pohjapadon rakentamisen urakkakilpailutus on saatu valmiiksi. Kilpailutuksen voitti Tuhkasaari Oy Kortesjärveltä.

Pohjapadon avulla järven vedenpintaa nostetaan suunnitellusti noin metrillä, minkä ansiosta järveen muodostuu pysyvä vedenpinta. Tämä tukee muun muassa luonnon monimuotoisuutta ja parantaa maisemaa.

– Pohjapato rakennetaan järven luusuaan siten, että se mahdollistaa kalojen liikkumisen. Vedenpinta nousee nykyisestä noin metrin, lukuun ottamatta tulva-aikoja, jolloin se voi tilapäisesti olla hieman korkeammalla. Rakennustöiden on määrä alkaa syyskuussa 2025, kertoo Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vesitalousasiantuntija Marko Aalto.

Samaan aikaan järvestä poistetaan veden alle jäävät puut ja pensaat. Työ teetetään urakkana, jonka kilpailutus on vielä kesken.

– Aluehallintoviraston (AVI) myöntämän vedenpinnan noston lupaehtoihin kuuluu puuston ja pensaikon poisto, joka toteutetaan valitun urakoitsijan menetelmin, Aalto sanoo.

Viime vuoden keväällä päättyneen ruoppausurakan viimeistelytyöt alkavat kesän jälkeen, kun läjitysalueet ovat riittävästi kuivuneet. Työt sisältävät muun muassa massojen tasoituksen ja muokkauksen viljelykäyttöön sopiviksi.

Vetelin kunta kehittää järven virkistyskäyttöä

Valtion kunnostushankkeen rinnalla Vetelin kunta on edistänyt Haapajärven maiseman, virkistyskäytön ja riistatalouden kehittämistä.

– Suunnitteilla on esimerkiksi uimarannan ja veneluiskan rakentaminen. Lisäksi kunta osallistuu uuden, talkoovoimin rakennettavan lintutornin materiaalikustannuksiin. Tavoitteena on lisätä alueen virkistysarvoa ja mahdollistaa monipuolinen luonto- ja vapaa-ajan käyttö myös tulevaisuudessa, kertoo kunnan tekninen johtaja Tero Uusitalo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Vesitalousasiantuntija Marko Aalto, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 027 971
Säännöstely- ja patoturvallisuusryhmän päällikkö Pekka Hyytiäinen, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 027 014
Tekninen johtaja Tero Uusitalo, Vetelin kunta, puh. 050 579 0180
Antti Pöyhönen, Vetelin Haapajärven pengerrysyhteisö, puh. 0400 993 554
Vesa Kaunisto, Vetelin Haapajärven kunnostuksen ohjausryhmä, puh. 050 398 78 89

Tietoa julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Solar Finland Oy:n Ruohoinenmäen tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Etelä-Pohjanmaa)14.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Solar Finland Oy suunnittelee Kurikkaan Ruohoinenmäen alueelle enintään 10 voimalan tuulivoimahanketta. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on 261 m ja yksikköteho 7,2 MW. Hankealue sijaitsee Kurikan kaupungin eteläosassa, Yli-Koskuen kylästä noin 4 km länteen, ja aivan Karvian kunnan sekä Parkanon kaupungin pohjoisrajoilla.

Invånare och andra aktörer i landskapen inkluderas i arbetet med att göra upp LUMO-programmet med hjälp av nätformulär (Södra Österbotten och Österbotten)13.8.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande

Ett LUMO-program utarbetas för landskapen Österbotten och Södra Österbotten. Programmet kommer att vara de regionala aktörernas gemensamma verktyg för att stävja förlusten av den biologiska mångfalden. LUMO-programmet kommer att innehålla både strategiska riktlinjer och konkreta åtgärder. NTM-centralen i Södra Österbotten ansvarar tillsammans med landskapsförbunden i Södra Österbotten och Österbotten för att göra upp LUMO-programmet.

Maakuntien asukkaita ja muita toimijoita osallistetaan LUMO-ohjelman laadintaan ajankohtaisilla nettikyselyillä (Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa)13.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnille laaditaan LUMO-ohjelma, josta tulee yhteinen työkalu alueen toimijoille luontokadon hillitsemiseksi. Ohjelma sisältää sekä strategisia linjauksia että konkreettisia toimenpiteitä. LUMO-ohjelman laadinnasta vastaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan liittojen kanssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye