Viherseinät ja -katot ihastuttavat kesällä Mannerheimintiellä ja Herttoniemen metroasemalla
Kaupunkiliikenne Oy on osana kahta eri viherkokeilupilottia, joissa toteutetaan viherratkaisuihin satsaavaa kaupunkiympäristöä. Toisessa hankkeista toteutetaan viherseinät ja pölyttäjäkatot Herttoniemen metroasemalle. Toinen hanke sijoittuu Mannerheimintien raitiovaunupysäkeille.

Oletko jo bongannut Herttoniemen metroaseman viherkatot? Entä Mannerheimintien viherseinät? Olet päässyt todistamaan viherkokeilupilotteja, joissa Kaupunkiliikenne Oy on mukana.
Aikaisemmin viherkattoja ja -seiniä on näkynyt katukuvassa muun muassa Kalasatamaa ja Pasilaa yhdistävän raitiolinja 13:sta varrella Hermannin rantatiellä.
– Viime kesänä viherkatot näyttivät todella upeilta ja ne ovat lisänneet alueen viihtyisyyttä. Palaute on ollut hyvää, joten halusimme lähteä toteuttamaan tätä uudestaan, kertoo Leo Hakkarainen, Kaupunkiliikenne Oy:n elinkaariasiantuntija.
Herttoniemen pölyttäjäkatto ja viherseinät houkuttelevat pörriäisiä
Herttoniemen metroasemaan lippuhallia ja ulkotiloja kunnostetaan vuoden 2025 aikana. Remontin yhteydessä K-Supermarket Hertan päädyn luona kokeillaan viihtyisyyttä ja luonnon monimuotoisuutta lisääviä ratkaisuja.
PilotGreen-hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja innovaatioyhtiö Forum Virium Helsingin koordinoimaa. Viherseinät ja katot tukevat paikallista biodiversiteettiä ja lisäävät kaupungin yleistä viihtyisyyttä.
Pölyttäjäkatto tuo metroasemalle niityn, niittykukkia ja kimalaispesiä. Työmailta kierrätetystä liimapuusta tehty pysäkki puolestaan testaa, miten kierrätysmateriaali toimii sadesuojana bussia odottaville. Metroaseman ulkopuolelle tuleva kasviseinä luo pystysuoran viherpinnan. Siinä kokeillaan ruiskutettavan kasvualustan ja suomalaisiin oloihin sopivan siemensekoituksen käyttöä sekä selvitetään, mitkä kasvilajit täällä viihtyvät.
Mannerheimintien viherseinäkkeet tuovat vehreyttä työmaalle
Viherseinät koristavat Mannerheimintin peruskorjausta elokuuhun asti kestävän pilottihankkeen ajan. Hankkeessa ovat mukana Helsingin kaupunki sekä seinäkkeistä ja kasveista vastaava InnoGreen ja muotoilun sekä teknisen suunnittelun tehnyt WSP in Finland.
Viherseinillä sekä myöhemmin asennettavilla pysäkkien viherkatoilla pyritään yhtä lailla tuomaan viihtyisyyttä ja tukemaan alueen biodiversiteettiä. Seinäkkeet myös ehkäisevät jonkin verran alueen pöly- ja meluhaittoja.
Seinäkkeisiin on istutettu erilaisia kasveja: Mukana on köynnöksiä kuten villiviini, alppikärhö ja kiinanlaikkuköynnös, ja muista kasveista peittopaju, mirrinminttu, isotähtiputki, mäkimeiramia, heinää, muratti sekä rönsytiarella. Seinäkkeissä kasvaa myös vielä näkymättömissä mullan alla mukuladaalia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leo HakkarainenKaupunkiliikenne Oy, elinkaariasiantuntija
Puh:040 5239314leo.hakkarainen@kaupunkiliikenne.fiSami PekuriYmpäristöasiantuntija
Puh:+358403526391sami.pekuri@kaupunkiliikenne.fiKuvat
Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Herttoniemen metroaseman kulkureitit muuttuvat 1.9. – liukuportaat eivät ole käytössä18.8.2025 10:26:07 EEST | Tiedote
Kaupunkiliikenne Oy kunnostaa Herttoniemen metroasemaa. Kunnostustyöt etenevät aseman A- ja B-sisäänkäyntien lippuhallissa, jossa työt siirtyvät lippuhallin toiselle puolelle maanantaina 1.9.2025. Lippuhallin molemmat liukuportaat ja hissi ovat pois käytöstä. C-sisäänkäynnillä K-Supermarket Hertan päädyssä sijaitseva hissi on käytössä normaalisti.
Vuosaaren metrosillan korjaustyöt etenevät aikataulussa15.8.2025 12:48:31 EEST | Tiedote
Vuosaaren metrosillan korjaustyöt sekä sen aiheuttaman metron liikennöintikatkon aikana tehtävät muut suuret ja pienemmät hankkeet ovat edenneet aikataulussa.
Vaaralan varikon rakennussuunnitelmat etenevät4.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Vaaralan varikon rakennesuunnittelusta on tehty sopimus A-Insinöörien kanssa. Varikko tulee palvelemaan Vantaalle suunniteltua raitiovaunuliikennettä. Aiemmin keväällä tehtiin myös allianssisopimus Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta.
Tapiolan metroaseman Itätuulenkujan kulkureitillä oviremontti 4.8. alkaen10.7.2025 08:07:34 EEST | Tiedote
Kulkureitti Tapiolan metroaseman sekä Itätuulenkujan ja bussilaiturien 10 ja 11 välillä muuttuu väliaikaisesti maanantaina 4.8.2025. Aseman itäisen lippuhallin ja bussiterminaalin välisen yhdyskäytävän palonkestävät teräs–lasiovet uusitaan, jonka vuoksi reitti joudutaan väliaikaisesti sulkemaan. Suljetun kohdan viereen rakennetaan väliaikainen kulkureitti aseman muiden tilojen läpi. Väliaikainen reitti ei ole täysin esteetön.
Kivenlahden aseman lasiseinää korjataan 7.7.–8.8. – aseman liukuportaat eivät ole käytössä korjaustöiden aikana2.7.2025 15:16:20 EEST | Tiedote
Kivenlahden metroaseman sisäänkäynnin liukuporraskuilun seinälasien korjaaminen alkaa maanantaina 7.7.2025. Seinälasien asennus valmistuu viimeistään 8.8. Korjaustöiden aikana kaikki metroaseman liukuportaat ovat poissa käytöstä. Matkustajien käytössä on aseman hissit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme