Tekova teki Q2/2025 aikana kymmenen urakkasopimusta – yhteisarvo noin 33,5 M€
Valtakunnallisesti toimiva toimitilarakentaja Tekova Oyj (”Tekova tai ”Yhtiö”) on tehnyt Q2/2025 aikana kymmenen uutta urakkasopimusta, joiden yhteisarvo on noin 33,5 M€. Uudet hankkeet sijaitsevat Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä, Varsinais-Suomessa, Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla. Tehtyihin urakkasopimuksiin sisältyy tavanomaisia rakennushankkeisiin liittyviä ehtoja ja epävarmuustekijöitä.

Uusien urakkasopimusten lisäksi Tekova on Q2/2025:n aikana myynyt omistuksessaan olleen KKOY Härkähaankuja 7:n koko osakekannan rakennushankkeen valmistuttua kesäkuussa 2025. Kiinteistökaupan velaton kauppahinta oli noin 8,4 M€.
”Vuoden toinen kvartaali jatkaa Tekovan vahvasti alkanutta vuotta. Tulokset kertovat asiakkaidemme luottamuksesta, mutta myös toimitilarakentamiseen keskittyneen fokuksemme onnistumisesta. Olemme lunastaneet asiakaslupauksemme, ja hyvä asiakaspalaute on auttanut meitä saamaan myös uusia hankkeita. On hienoa päästä rakentamaan lisää uusia, monikäyttöisiä ja moderneja toimitiloja yrityksille eri puolella maata”, kertoo Tekovan toimitusjohtaja Jaakko Heikkilä.
Tekovan toiminta perustuu yksinkertaiseen, mutta tehokkaaseen rakennuttamisprosessiin. Hankkeet räätälöidään asiakastarpeen mukaan, ja ne toteutetaan vakioidulla konseptilla, ammattimaisesti prosessoidulla toimintamallilla ja avaimet käteen -periaatteella (KVR). Tehokas tuotantoprosessi lyhentää rakennusaikaa, ja esivalmisteita hyödyntävä vakioitunut rakennustapa minimoi työmaalla syntyvää hukkaa. Tekovan asiakkaita ovat muun muassa valtakunnalliset kaupalliset ketjut ja kiinteistösijoittajat sekä yksittäisiin hankkeisiin investoivat yritykset.
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Jaakko Heikkilä, puh. 040 074 2994, jaakko.heikkila@tekova.fi
Liiketoimintajohtaja Jussi Lahtinen, puh. 050 340 3466, jussi.lahtinen@tekova.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko HeikkilätoimitusjohtajaTekova Oyj
Puh:040 074 2994jaakko.heikkila@tekova.fiJussi LahtinenliiketoimintajohtajaTekova Oyj
Puh:050 340 3466jussi.lahtinen@tekova.fiKuvat
Linkit
Tekova lyhyesti
Tekova Oyj on vuonna 2018 perustettu valtakunnallinen toimitilarakentaja, joka on erikoistunut liike-, toimi-, logistiikka-, tuotanto- ja urheilutilojen rakentamiseen. Yritys on toteuttanut reilut 100 toimitilahanketta, ja se työllistää noin 65 henkilöä. Tekova keskittyy asiakkaiden tarpeen mukaan räätälöityihin selkeisiin hallimaisiin hankkeisiin, jotka toteutetaan vakioiduilla konsepteilla, prosessoidulla toimintamallilla ja avaimet käteen -periaatteella (KVR). Konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 65,5 MEUR ja liikevoitto 6,0 MEUR (9,1 %). Tekova on listautunut Nasdaqin First North Growth Market Finland -markkinapaikalle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekova Oyj
Tekova ja Aktiivitilat yhteistyöhön – Vantaalle rakentuu tuotanto- ja varastotilaa merkittävälle vuokralaiselle22.8.2025 08:13:10 EEST | Uutinen
Tekova ja Aktiivitilat ovat solmineet urakkasopimuksen noin 1 450 m²:n tuotanto- ja varastotilojen rakentamisesta Vantaalle. Käyttäjäksi tiloihin sijoittuu globaalisti toimiva, teollisuutta palveleva yritys. Nimi julkistetaan myöhemmin. Kohteen rakentaminen alkaa loppuvuodesta 2025.
Tekova rakentaa JYSKin uudet liiketilat Järvenpäähän13.8.2025 08:40:51 EEST | Uutinen
Tekova rakentaa Järvenpäähän uuden, 1 400 m²:n liiketilan, johon sijoittuu huonekalu- ja sisustusketju JYSK. Liiketilan rakentaminen on aloitettu, ja se valmistuu tammikuun 2026 loppuun mennessä. Hankkeen tilaaja on KOY Pykälä Plaza.
Tekova toteuttaa jo kahdennentoista Puuilonsa – Uusi myymälä Hollolaan11.8.2025 09:45:20 EEST | Uutinen
Myymäläketju Puuilo laajentaa toimintaansa Lahden seudulla ja avaa uuden myymälän Hollolan Salpakankaalle vuoden 2026 alkupuolella. Tekova rakentaa liiketilan KVR-urakkana.
Hausjärvelle rakennetaan uusi monitoimihalli – Tekova valittu urakoitsijaksi9.7.2025 07:30:00 EEST | Uutinen
Tekova Oyj ja Hausjärven kunta ovat solmineet KVR-urakkasopimuksen noin 1 900 m²:n laajuisen monitoimihallin rakentamisesta uuden yhtenäiskoulun yhteyteen. Rakentaminen alkaa alkusyksystä 2025.
Tekova urakoi logistiikkatilat Williamsson Transportille Vaasaan25.6.2025 12:31:20 EEST | Tiedote
Tekova on solminut KVR-urakkasopimuksen pohjoismaiden laajuisesti toimivan Williamsson Transport -kuljetusyrityksen kanssa. Yrityksen käyttöön rakennetaan noin 1 970 brm²:n toimitilat, jotka käsittävät varaston, raskaankaluston korjaamo- ja pesutilat sekä toimistotilat piha-alueineen. Toimitila rakentuu Vaasaan, Runsorin alueelle, osoitteeseen Tarhaajantie 6.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme