SDP EDUSKUNTA

SDP:n Perholehto: Ajautuiko hallitus kriisiin ilmastokysymyksistä?

4.7.2025 10:09:24 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n kansanedustaja Pinja Perholehto kritisoi hallitusta voimakkaasti ilmastopolitiikan sekavuudesta ja päättämättömyydestä. Perholehdon mukaan ilmasto- ja energiastrategian jatkuva viivästyminen hallituspuolueiden kiistelyn vuoksi paitsi vaarantaa ilmastotavoitteet ja investointiympäristön, asettaa koko hallituksen toimintakyvyn kyseenalaiseksi.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

– Sen sijaan, että eduskunnassa keskusteltaisiin syksyllä siitä, ovatko hallituksen ilmasto- ja luontotoimet riittäviä tai oikeita, joudutaan nyt keskustelemaan siitä, tehdäänkö niitä ylipäätään. Huolestuttavan kuvaavaa on, että ministerit Sari Multala (kok.) ja Lulu Ranne (ps.) käyvät vääntöä ilmastositoumusten ja energia- ja ilmastostrategian valmistelun osalta nyt puhtaasti julkisuuden kautta, Perholehto toteaa.

Ministeri Ranteen arvion mukaan hallitus ei saa energia- ja ilmastostrategiaansa edes lausuntokierrokselle heinäkuun aikana. Luonnoksen piti valmistua jo keväällä – ja alkujaan ministeri Mykkänen lupasi sen jo syksyksi 2024. Ministeri Ranteen suulla perussuomalaiset myös irtautuivat EU:n 90 prosentin päästövähennystavoitteesta vuoteen 2040 – vain päivä sen jälkeen, kun Suomi ilmoitti siihen sitoutuvansa.

– Vastuullista politiikkaa olisi varmistaa, että Suomessa voidaan jatkossakin hiihtää talvella ja pulahtaa saunan jälkeen puhtaaseen järveen. Kokoomus antaa nyt perussuomalaisten vesittää Suomen ilmasto- ja luontopolitiikan. Sinivihreistä oikeistolaisista ei ole enää tietoakaan. Ilmastotoimien lykkääminen ja peruutukset ovat paitsi lyhytnäköistä politiikkaa myös kansantaloudellisesti lopulta kalliimpaa, Perholehto sanoo.

– Varmin tapa estää uudet investoinnit ja työn syntyminen Suomeen on olla passiivinen änkyrä, vetäytyä jo sovituista ilmastotoimista ja lisätä päästöjä entisestään. Tämä poliittinen nokkapokka käy Suomelle kalliiksi.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.

SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella21.9.2026 12:53:55 EEST | Tiedote

SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.

SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote

Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye