Uudet ylityspaikat sujuvoittavat raitiovaunujen liikennettä kantakaupungissa – jalankulkija väistää raitiovaunua
4.7.2025 08:43:15 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Uusien pikaraitioteiden varrelta tuttuja raitiotien ylityspaikkoja löytyy nyt myös muun muassa Jätkäsaaresta, Ruoholahdesta ja Pasilasta. Suojateitä on muutettu ylityspaikoiksi, jotta raitiovaunut pysyvät paremmin aikataulussa. Ylityspaikoilla jalankulkijan on väistettävä raitiovaunuja, mutta ajoradan kohdalla on edelleen suojatie. Nyt tehtyjen muutosten jälkeen kantakaupungin raitiotieverkolla on yhteensä noin 40 ylityspaikkaa.

Ylityspaikat parantavat raitioliikenteen täsmällisyyttä
Suojatien muuttaminen ylityspaikaksi tarkoittaa käytännössä sitä, että raitiotien yli ei ole suojatietä. Jalankulkija tunnistaa ylityspaikan siitä, että katuun ei ole maalattu suojatien raitoja. Tällöin jalankulkijan on väistettävä raitiovaunuja. Ajoratojen kohdalla suojatiet tiemerkintöineen säilyvät.
–Jalankulkijan näkökulmasta ylityspaikka on pääosan ajasta vapaana, ja viivästys raitiovaunun ohi päästämisestä on pieni. Raitiovaunujen kuljettajat noudattavat väistämisvelvollisuudesta riippumatta oikeaa tilannenopeutta ja varovaisuutta jalankulkijoita kohtaan. Ylityspaikoista on positiivisia kokemuksia pikaraitiolinja 15 varrelta, jossa kaupunkilaiset ovat tottuneet niiden turvalliseen käyttöön nopeasti, kertoo liikenneinsinööri Juho Björkman.
Muutosten jälkeen kantakaupungin raitiotieverkolla on yhteensä noin 40 raitiotien ylityspaikkaa. Yhteensä kantakaupungissa on vielä noin 40 raitiotien ylittävää suojatietä, jotka voidaan muuttaa ylityspaikaksi. Ylityspaikkoja toteutetaan erillisinä liikennejärjestelyinä ja isompien hankkeiden, kuten kadun peruskorjausten yhteydessä.
Ylityspaikat on merkitty selkeästi

Jätkäsaareen, Ruoholahteen ja Pasilaan toteutetuilla ylityspaikoilla on otettu käyttöön uusi täydentävä tapa ylityspaikan merkitsemisessä. Esimerkiksi pikaraitiolinja 15 reitiltä tuttujen tiemerkintöjen lisäksi ylityspaikat on varustettu raitiovaunusta varoittavilla liikennemerkeillä. Varoitusmerkillä varmistetaan, että järjestely on selkeä myös esimerkiksi silloin, kun tiemerkintä on lumen alla.
Ylitysmuutokset perustuvat Kaupunkiympäristölautakunnan 25.5.2021 tekemään raitioteiden pysäkkejä ja jalankulkijaylityksiä koskevaan periaatepäätökseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juho Björkman
liikenneinsinööri
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 31052627
juho.bjorkman@hel.fi
Kuvat
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Arkadiagatans nya bro är färdig – gatuarbetet fortsätter under resten av året22.9.2026 09:32:52 EEST | Pressmeddelande
Bron färdigställdes i slutet av sommaren. Nästa steg är att bygga gatans ytstrukturer och förnya spårvägsområdet. Arbetena beräknas i huvudsak vara klara före årets slut.
Arkadiankadun uusi silta on valmis – katutyöt jatkuvat vielä loppuvuoden22.9.2026 09:32:52 EEST | Tiedote
Silta valmistui loppukesällä. Seuraavaksi alueella alkaa kadun pintarakenteiden rakentaminen sekä raitiotiealueen uusiminen. Työt valmistuvat pääosin vuoden loppuun mennessä.
Riktlinjer för förnyelse av Partitorget utarbetas – invånarnas åsikter om planerna efterfrågas21.9.2026 15:34:29 EEST | Pressmeddelande
Betydande förnyelser planeras för området kring Partitorget. Planeringsprinciper har tagits fram som grund för de kommande förnyelserna. Principerna ska bidra till att bevara områdets industriella atmosfär och ange riktlinjer för den framtida utvecklingen. Invånarna kan framföra sina åsikter om planeringsprinciperna genom en webbenkät eller vid en invånarpromenad.
Tukkutorin uudistamiselle luodaan suuntaviivoja – asukkailta kaivataan mielipiteitä suunnitelmista21.9.2026 15:34:29 EEST | Tiedote
Tukkutorin alueelle suunnitellaan merkittäviä uudistuksia. Niiden pohjaksi on luotu suunnitteluperiaatteet, joiden tavoitteena on säilyttää alueen teollinen tunnelma ja luoda suuntaviivat tulevalle kehitykselle. Suunnitteluperiaatteista voi kertoa mielipiteensä verkkokyselyssä sekä asukaskävelyllä.
Träd fälls i den norra delen av Centralparken av säkerhetsskäl21.9.2026 13:30:21 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad fäller träd som är i dåligt skick eller på annat sätt farliga norr om Murmästarsvägen i Centralparken. Arbetet inleds under hösten 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

