Kannonkosken uusi paloasema on valmistunut – avoimet ovet 5.7.
Virallinen muuttopäivä on 12.7. Ennen virallista muuttoa yleisöllä on mahdollisuus tutustua tiloihin lauantaina 5.7.

Uusi asema sijaitsee Koulutiellä Kannonkosken keskustassa. Aseman on rakennuttanut Keski-Suomen hyvinvointialue ja rakennusprojekti valmistui muutaman kuukauden etuajassa. Uuden aseman myötä paranevat sekä pelastustoimen työolosuhteet että alueen toimintavarmuus.
Tiloja käyttävät Keski-Suomen pelastuslaitos, Kannonkosken sopimuspalokunta ja ensihoitoyksikkö. Asemalta löytyvät muun muassa henkilöstölle tarkoitetut sosiaalitilat, sauna ja kuntosali sekä tiloja koulutuskäyttöä varten. Kalustohallissa on paikat sammutusautolle, säiliöautolle ja miehistöautolle. Valmistuvassa ulkorakennuksessa on paikat veneelle, moottorikelkalle ja mönkijälle.
– Ajanmukaiset ja viihtyisät tilat tukevat osaltaan myös palokuntanuorten harrastustoimintaa ja voivat innostaa mukaan harrastuksen pariin, kertoo aluepalomestari Anssi Partanen Keski-Suomen pelastuslaitokselta.
Yleisöllä on mahdollisuus tutustua uuteen paloasemaan lauantaina 5.7., kun asemalla järjestetään avoimet ovet osana Kannonkoski-päivän ohjelmaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
4.7. asti: Anssi Partanen, aluepalomestari, p. 040 538 0725, anssi.partanen(at)pelastustoimi.fi
7.7. eteenpäin: Pertti Hänninen, aluepalomestari, p. 040 717 0096, pertti.hanninen(at)pelastustoimi.fi
Viestinnän yhteyshenkilö: Laura-Maija Suur-Askola, p. 040 357 5951, laura-maija.suur-askola(at)hyvaks.fi
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote20.7.2025 00:52:45 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos tiedottaa keskisuuresta liikenneonnettomuudesta Viitasaarella, jossa henkilöauto ja hirvi törmäsivät VT4:llä. Autossa olleet kolme henkilöä tarkastettiin paikan päällä, eikä onnettomuus aiheuttanut merkittävää liikennehaittaa.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote19.7.2025 11:04:37 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos tiedotti 19.7.2025 suuren kuorma-autopalon syttymisestä Keuruulla, Hautalantiellä. Palossa tuhoutui kuorma-auton lisäksi 20m3 risukasaa, mutta ei levinnyt maastoon sen laajemmin. Onnettomuudessa ei syntynyt henkilövahinkoja. Syttymissyystä ei ole vielä tietoa.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote18.7.2025 18:13:19 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen öljyonnettomuudesta Lutakon venesatamassa Jyväskylässä. Ilmoituksen mukaan vedessä oli öljylautta, mutta se osoittautui vähäiseksi veneestä peräisin olevaksi pilssivedeksi. Kaksi pelastusyksikköä osallistui, mutta torjuntatoimia ei tarvittu. Ympäristöön ei kohdistunut vaikutuksia.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote18.7.2025 16:07:52 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen Toivakkaan 18.7.2025 klo 15.43. Rekan perävaunu syttyi palamaan Leppälahdenväylällä, ja palo levisi läheiselle pellolle. Seitsemän yksikköä sammutti palon, eikä henkilövahinkoja syntynyt. Liikenne palautuu normaaliksi noin klo 17 mennessä. Lisätietoja saa päivystävältä palomestarilta.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote18.7.2025 12:48:37 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen suurenmoisesta rakennuspalosta Kyyjärvellä 18.7.2025. Palo sai alkunsa kipinästä Betsetin betonitehtaan puupölyn keräyslaitteessa, mutta saatiin rajattua nopeasti. Palossa ei aiheutunut henkilövahinkoja. Lisätietoja antaa päivystävä palomestari.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme