Työelämägallup: Ulkomainen työvoima saa enemmän tukea kuin vastustusta – suhdanteet muuttaneet asenteita
7.7.2025 09:30:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Työelämägallupin vastaajista 44 prosenttia katsoo, että Suomeen tarvitaan lisää ulkomaista työvoimaa, kun vastustajia on 38 prosenttia vastaajista. Kannattajien osuus on laskenut merkittävästi syyskuusta 2023, jolloin vastaava luku oli 58 prosenttia. – Kun talous hidastuu ja työllisyysnäkymät heikentyvät, ulkomainen työvoima aletaan nähdä ennemmin kilpailijana kuin tarpeellisena vahvistuksena, arvioi johtaja, pääekonomisti Juhana Brotherus Suomen Yrittäjistä.

Johtavassa asemassa olevat ja ylemmät toimihenkilöt (61 %) suhtautuvat ulkomaiseen työvoimaan muita myönteisemmin. Puolueiden kannattajista myönteisemmin suhtautuvat vihreiden, kokoomuksen sekä RKP:n äänestäjät ja kriittisimmin perussuomalaiset.
”Suomen talouden suhdannetilanne on jatkunut heikkona, ja samalla työllisyys on heikentynyt. Suhdannetyöttömiä on nyt noin 70 000, kun syyskuussa 2023 heitä oli 20 000. Ulkomaisen työvoiman tarve tulee korostumaan selkeämmin talouden kääntyessä kasvuun ja työttömyyden lähestyessä rakennetyöttömyyden tasoa”, Brotherus sanoo.
Asiaan positiivisesti suhtautuvia naisia ja miehiä on suunnilleen saman verran, mutta kielteisen kannan ottavia on miehissä enemmän kuin naisissa.
Työelämägallupiin vastasi yli tuhat työelämässä olevaa, jotka ovat mm. työntekijöitä, yrittäjiä ja työttömiä.
Hyvinvointialueilla kaivataan ulkomaista työvoimaa
Vain 17 prosenttia arvioi, että juuri omalla työpaikalla on tarvetta ulkomaiselle työvoimalle, ja 72 prosenttia on asiasta eri mieltä. Tilanne on pysynyt lähes muuttumattomana tammikuusta 2024.
Erityisesti hyvinvointialueen työntekijät ilmoittavat (28 prosenttia), että työpaikalla tarvitaan ulkomaista työvoimaa.
”Vaikka työvoimapula puhuttaa laajasti, kaikilla työpaikoilla ulkomaisen työvoiman tarve ei näyttäydy arjessa. Sosiaali- ja terveysalalla tilanne on toinen, sillä siellä työvoimapula on selvästi konkreettinen ja akuutti, ja ulkomaanlaiselle osaamiselle on todellista kysyntää”, Brotherus toteaa.
Vastaajien suosikit: Lisää opiskelupaikkoja ja uudistuksia oppisopimuksiin
Opiskelupaikkojen lisääminen työvoimapula-aloilla (41 %), oppisopimusjärjestelmän uudistaminen (36 %) ja palkan sivukulujen alentaminen (32 %) ovat vastaajien mielestä tärkeimmät sääntelymuutokset työvoimapulan helpottamiseksi.
”Työelämässä nähdään koulutus ja työnteon kannustavuus keskeisinä ratkaisuina työvoimapulaan. Opiskelupaikkojen lisääminen, oppisopimusten uudistaminen ja sivukulujen keventäminen nousevat selvästi tärkeimmiksi toimenpiteiksi”, Brotherus sanoo.
Työvoimapulan ratkaisukeinot saavat nyt vähemmän kannatusta kuin vielä syksyllä 2023 ja alkuvuodesta 2024.
Hallitus suunnittelee parhaillaan lukukausimaksuja EU:n ulkopuolisille opiskelijoille lukioihin ja ammattikouluihin.
“Maksujen taso ja aikataulu ovat epäselviä. Ennen päätöksiä olisi syytä selvittää ulkomaisten nuorten opintomenestystä ja polkua työmarkkinoilla”, Brotherus toteaa.
Vastaajien mielestä työpaikan omista keinoista työvoimapulan helpottamiseksi parhaita ovat palkkojen nostaminen (53 %), harjoittelupaikkojen tarjoaminen (49 %), johtamisen kehittäminen (38 %) ja oppilaitosyhteistyön lisääminen (38 %).
Vähiten suosittuja keinoja ovat vuokratyövoiman käyttö (7 %) sekä yrityksen brändiin panostaminen (15 %).
”Ihmiset uskovat konkreettisiin ja arjen tason toimiin, kuten palkankorotuksiin, harjoittelumahdollisuuksiin ja parempaan johtamiseen. Sen sijaan esimerkiksi vuokratyövoima tai brändityö eivät juuri herätä luottamusta ratkaisuina”, Brotherus kommentoi.
Näin kysyttiin:
Kyselyn toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 5. – 11.6.2025. Vastaajina oli 1 093 työelämässä mukana olevaa (palkansaajat, yrittäjät, työttömät ja lomautetut). Vastaajat olivat 18–69-vuotiaita suomalaisia. Aineisto edustaa kohderyhmän työelämässä mukana olevia suomalaisia. Tulosten luottamusväli kokonaistuloksen osalta on 3,0 prosenttiyksikköä suuntaansa 50 prosentin tulostasolla.
Tutustu tuloksiin paremmin tästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juhana Brotherusjohtaja, pääekonomisti
Puh:050 384 9479juhana.brotherus@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Työelämägallup: Joka kahdeksas ollut syyttä sairauslomalla24.7.2026 09:10:52 EEST | Tiedote
Työelämässä olevista suomalaisista 12 prosenttia arvioi olleensa työuransa aikana sairauslomalla ilman aihetta, ilmenee Työelämägallupista. Valtaosa, 86 prosenttia, kiistää toimineensa näin.
Yrittäjät: YEL‑uudistus ei ole perustumassa yrittäjän reaaliaikaisiin ansioihin – työtulolaskurin ongelmat on korjattava23.7.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Hallituksen esitysluonnoksen mukaan yrittäjä saisi jatkossa itse valita, perustaako eläkevakuutuksensa nykyiseen työtulomalliin vai todellisiin, veronalaisiin ansiotuloihin. Yrittäjän ansiotulona käytettäisiin viimeksi vahvistetun verotuksen ansiotulotietoa. Mallin ongelma on, että ansiotuloja vakuutettaessa työtulo perustuisi menneisiin tuloihin. ”Valinnanvapaus on oikea suunta, mutta ansiotulomalli ei perustu reaaliaikaisiin tuloihin vaan vanhaan verotustietoon. Lisäksi työtulolaskurin ongelmat on uudistuksessa ratkaistava”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrityslähestymiskielto tarvitaan17.7.2026 07:33:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää tervetulleena oikeusministeriön valmistelemaa lakiehdotusta yrityslähestymiskiellosta. Siinä Suomessa otettaisiin käyttöön tuomioistuimen määräämä pääsykielto. – Kaupan alan työntekijät, kauppiaat ja asiakkaat joutuvat kohtaamaan väkivaltaa, uhkauksia ja häirintää myymälöissä. Kaupan alan työnantajat tarvitsevat keinon suojata henkilökuntaansa toistuvalta ja vakavalta häirinnältä, Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.
Yrittäjät: Alustatyötä on voitava tehdä myös yrittäjänä8.7.2026 20:43:49 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön kolmikantaisessa työryhmässä valmisteltu luonnos alustatyölaiksi on lähetetty lausuntokierrokselle tänään. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Direktiivi ei tee alustatyöstä automaattisesti työsuhteista. Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossakin yrittäjänä, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Työnantajille esitetty laiminlyöntimaksu on monin tavoin ongelmallinen6.7.2026 11:41:57 EEST | Tiedote
Työnantajille esitetään uutta laiminlyöntimaksua tilanteisiin, joissa työaika-asiakirjoissa on puutteita. Esitys perustuu ministerivaliokunnan linjaukseen, jonka tarkoituksena on erityisesti työperäisen hyväksikäytön torjunta. Suomen Yrittäjät pitää esitysluonnosta osittain ongelmallisena. – Muutos alentaisi sanktiokynnystä myös tilanteissa, joissa työntekijöille ei ole aiheutunut minkäänlaista vahinkoa. Se myös kohtelisi yrityksiä epäyhdenvertaisesti, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme