Jyväskylän yliopisto

Tutkijat selvittivät maapallon äänien erot urbaanissa ja luonnollisessa ympäristössä

Jaa

Kansainvälinen tutkijaryhmä on kerännyt yli sata vuotta ääntä ympäri maailman ja selvittänyt, miten maapallon äänimaisema eroaa kaupungeissa ja luonnollisen ympäristön välillä. Samalla selvitettiin äänimaiseman vaihtelua vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Arvostetussa Nature Ecology & Evolution –julkaisusarjassa julkaistu tutkimus paljastaa, etteivät kaupungeissa asuvien ihmisten äänimaisemien rytmit ole yhtä ennustettavia kuin luonnossa elävien eläinten

Kansainvälinen tutkijaryhmä on kerännyt ääninäytteitä ympärimaailman ja selvittänyt äänien eroja kaupungeissa ja luonnossa.
Kansainvälinen tutkijaryhmä on kerännyt ääninäytteitä ympärimaailman ja selvittänyt äänien eroja kaupungeissa ja luonnossa. Patrik Lauha.

Kansainvälisessä tutkimuksessa on Jyväskylän ja Helsingin yliopistojen tutkijoiden lisäksi ollut mukana tutkijoita yli 30 eri maasta. Yhteensä automaattisilla äänityslaitteilla on kerätty näytteitä 139 paikasta usean vuoden ajan.

Iltayön kukkuja ja varhainen herääjä kuulee linnun laulut 

Kerätystä äänimateriaalista on analysoitu erilaisia ääntä kuvaavia tunnuslukuja esimerkiksi, kuinka paljon äänienergiaa on matalilla ja korkeilla taajuuksilla sekä kuinka paljon äänessä on vaihtelua. Tämän lisäksi ääntä on luokiteltu eri kategorioihin, joita oli mm. ihmisen tuottama puhe, ajoneuvojen äänet ja luonnon tuottamat äänet kuten esimerkiksi sade ja tuuli. Myös lintujen tuottamista äänistä on automaattisesti tunnistettu lintulajeja.  

"Kerätty ääniaineisto osoittaa, miten luonnosta löytyy ennustettavia rytmejä. Esimerkiksi lintujen laulun aktiivisuus on huipussaan aamulla ja illalla sekä vuodenajoista keväällä", kertoo yliopistotutkija Panu Somervuo Helsingin yliopistosta. 

Linnut ovat tärkeä osa kaupunkien viheralueita 

Yksi tutkimuksen yllättävimmistä tuloksista oli se, että kaupunkien viheralueilla lintulajien määrä oli keskimäärin suurempi kuin luonnontilaisissa ympäristöissä. 

"Tämä johtuu siitä, että viheralueet ovat usein hyvin monimuotoisia, jolloin hehtaarin kokoiselle koealalle osuu monien lintulajien tarvitsemia elinympäristöjä. Tämä tulos ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö luonnontilaiset alueet olisi linnuille tärkeitä, koska niiden lajistoa ei kaupungeista löydy", selventää akatemiaprofessori Otso Ovaskainen Jyväskylän yliopistosta.  

Tutkimus on julkaistu arvostetussa Nature Ecology & Evolution –julkaisusarjassa 9.7.2025.  

Artikkelin tiedot:  

  • Human contributions to global soundscapes are less predictable than the acoustic rhythms of wildlife (muuttui alkuperäisestä) 

  • DOI: 10.1038/s41559-025-02786-5 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Akatemiaprofessori Otso Ovaskainen, Jyväskylän yliopisto, otso.t.ovaskainen@jyu.fi, +358503092795

Yliopistotutkija Panu Somervuo, Helsingin yliopisto, panu.somervuo@helsinki.fi

Kuvat

Kansainvälinen tutkijaryhmä on kerännyt ääninäytteitä ympärimaailman ja selvittänyt äänien eroja kaupungeissa ja luonnossa.
Kansainvälinen tutkijaryhmä on kerännyt ääninäytteitä ympärimaailman ja selvittänyt äänien eroja kaupungeissa ja luonnossa.
Patrik Lauha.
Lataa

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Sivistys elää ja etsii muotoaan – Jyväskylän Kesän 2025 puheohjelma avasi keskustelun tulevaisuuden sivistyksestä8.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

70-vuotta täyttäneen Jyväskylän Kesän vuoden 2025 puheohjelma toi sivistyksen teeman monipuolisesti esiin viidessä eri tilaisuudessa, joissa pureuduttiin muun muassa ajattelun taitoon, koulutuksen saavutettavuuteen ja kulutuskulttuurin kriittiseen tarkasteluun. Puheohjelmien tallenteet ovat katsottavissa Jyväskylän Kesän verkkosivuilla ja Yle Areenassa.

Taiteen ja kulttuurin valtionavustusten leikkaukset uhkaavat toiminnan kehittämistä ja kansainvälistymistä, todetaan tuoreessa tutkimuksessa25.6.2025 12:05:37 EEST | Tiedote

Taiteen ja kulttuurin (harkinnanvaraisten) valtionavustusten leikkaukset koettelevat lähes kaikkia tukea saavia organisaatioita, erityisesti yhdistyksiä. Vaikka leikkaukset heikentävät perustoimintaa, ne rajoittavat ennen kaikkea toiminnan kehittämistä ja kansainvälistymistä, todetaan Jyväskylän yliopiston tuoreessa tutkimuksessa. Selvityksen tilasi opetus- ja kulttuuriministeriö.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye