Kokoomuksen Wallinheimo: Kesätapahtumien järjestäminen ei saa jäädä byrokratiasta kiinni – siksi kevennämme sääntelyä
Tapahtumien järjestämistä hankaloittava lupabyrokratia on paisunut niin raskaaksi, että se uhkaa tukahduttaa erityisesti talkoilla toteutettavat paikallistapahtumat. Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo korostaa, että hallituksen norminpurkutyö tuo kaivattua helpotusta tapahtumajärjestäjien arkeen – ilman että turvallisuudesta tingitään.

Etenkin kesän ulkoilmatapahtumat – kyläjuhlat, festarit ja urheilutapahtumat – ovat monelle paikkakunnalle vuoden kohokohtia. Usein nämä tapahtumat syntyvät vapaaehtoisten voimin, mutta kasvava määrä lupia ja ilmoituksia tekee järjestämisestä niin työlästä, että moni miettii, kannattaako edes yrittää.
"Varsinkin talkoilla toteutettavat pienet yleisötapahtumat ovat joutuneet byrokratialoukkuun. Ilmoituksia, lupia ja raportteja täytyy toimittaa kohtuuttomia määriä useille eri viranomaisille. Sen lisäksi että byrokratiaan kuluu tolkuttomasti aikaa, erilaiset luvat ja ilmoitukset myös tuovat lisää kustannuksia – jotka viime kädessä maksaa tapahtumavieras”, kansanedustaja, hallituspuolueiden norminpurkuryhmän jäsen Sinuhe Wallinheimo kertoo.
Petteri Orpon hallituksen tavoitteena on poistaa tai keventää satoja arkea haittaavia normeja tämän hallituskauden aikana. Norminpurkuryhmä on tarttunut jo toimeen ja kartoittanut tapahtuma-alan toimijoiden kanssa, miten hallinnollista taakkaa voitaisiin keventää.
"Listalle on kertynyt jopa 130 erilaista lupaa, ilmoitusta ja selvitystä, joita tapahtuman järjestäjältä voidaan edellyttää. Tämä osoittaa konkreettisesti, kuinka sääntely on vuosien mittaan paisunut ja pirstaloitunut”, Wallinheimo valittelee.
Työtä tehdään laajassa yhteistyössä tapahtuma-alan, viranomaisten ja ministeriöiden kesken. Tavoitteena on esittää konkreettisia ja järkeviä muutoksia, jotka helpottavat tapahtumien järjestämistä – kuitenkaan tinkimättä osallistujien turvallisuudesta.
”Talkoohenki ja yhteisöllisyys ansaitsevat paremmat edellytykset. Meidän tehtävämme on varmistaa, että tapahtumien järjestämisen esteet puretaan niin, että Suomessa voidaan jatkossakin kokoontua, juhlia ja harrastaa”, Wallinheimo summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sinuhe WallinheimoEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Keski-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kaunisto: vielä vuosi aikaa Sdp:n säästölistaan8.7.2025 13:54:34 EEST | Tiedote
Sdp:n talouslinja pysyy yhä hämärän peitossa, kun Antti Lindtman siirtää HS:n haastattelussa miljardiluokan säästöjen yksityiskohdat ensi vuoden syksyyn. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto vaatii sosialidemokraateilta vastuullista suunnitelmaa julkisen talouden hoitamiseksi.
Kokoomuksen Sarkomaa: Muissa Pohjoismaissa käytössä oleva optikkojen tehtäväkuvan laajennuksen käyttöönotto Suomessa parantaa silmäterveyspalvelujen saatavuutta5.7.2025 07:49:00 EEST | Tiedote
Terveydenhuollon ammattihenkilöasetus 16 §:n kumoaminen liittää Suomen muiden Pohjoismaiden joukkoon silmäterveydenhuollossa helpottaen pääsyä silmälasien hankkimiseksi tai päivittämiseksi tarvittaviin palveluihin sekä alentaa kotitalouksien näönhuollon kustannuksia.
Kokoomuksen Satonen: Hallitus houkuttelee huippuosaajia Suomeen verokannustimella4.7.2025 10:12:00 EEST | Tiedote
Hallitus keventää ulkomaisten huippuosaajien verotusta niin kutsutulla avainhenkilön lähdeverolla. ”Kyse ei ole vain työvoiman saatavuudesta, vaan Suomen pitkän aikavälin kilpailukyvystä”, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Kiinalaiseen verkkokauppaan on puututtava välittömästi3.7.2025 08:48:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä kaipaa EU:n komissiolta huomattavasti vahvempia toimia ulkomaalaisen verkkokaupan ongelmiin puuttumisessa. Parissa vuodessa räjähdysmäisesti kasvaneelle – erityisesti kiinalaiselle – ulkomaiselle verkkokaupalle on laadittava EU-tasoiset säännöt, sekä turvallisuuspuutteiden että vääristyneen kilpailun takia.
Kokoomuksen Partanen: SDP ei osaa esittää säästöjä tuhlaamatta niitä heti uusiin kohteisiin2.7.2025 13:35:00 EEST | Tiedote
”On vaikeaa ottaa tosissaan SDP:n puheita valtiontalouden tasapainottamisesta, kun säästökohteiden perään luetellaan heti uusia menoeriä ja jo tehtyjen säästöjen perumisia”, kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen kommentoi SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin Ilta-Sanomille antamaa haastattelua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme