Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kaunisto: vielä vuosi aikaa Sdp:n säästölistaan

Jaa

Sdp:n talouslinja pysyy yhä hämärän peitossa, kun Antti Lindtman siirtää HS:n haastattelussa miljardiluokan säästöjen yksityiskohdat ensi vuoden syksyyn. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto vaatii sosialidemokraateilta vastuullista suunnitelmaa julkisen talouden hoitamiseksi.

Ville Kaunisto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Ville Kaunisto. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

"Sdp:n talouslinja on suomalaisille yhä mysteeri. Antti Lindtman on lupaillut miljardiluokan säästöjä, mutta keinoista hän on valmis puhumaan vasta vuoden päästä syksyllä. Tämä ei osoita johtajuutta seuraavaksi pääministeriksi pyrkivältä", kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto sanoo.

"Emme pidätä hengitystä tätä listaa odotellessa", hän jatkaa.

Kauniston mukaan hallituksen ero oppositioon on myös se, että hallitus on konkreettisesti vastuussa Suomen taloudenhoidosta.

"Oppositiolla tuntuu olevan tässä erittäin haastavassa ajassa mahdollisuus odotella ja toivoa, että joku muu tekee vaikeat päätökset. Niitä me olemme kieltämättä tehneetkin jotta seuraavalla hallituksella toimintaympäristö olisi vähemmän haastava".

Sosialidemokraateilta on toistaiseksi kuultu avauksia lähinnä hallituksen tekemien säästöjen perumisesta. Esimerkiksi varapuheenjohtajat Matias Mäkynen ja Nasima Razmyar ovat vaatineet tehtyjen säästöjen perumisia, mikä tekee velkaantumisen taittamisesta yhä vaikeampaa. Puoluejohdon keskinäinen nokittelu tuntuu olevan tarkoituksellinen sumuverho, jolla peitetään, että kokonaiskuvan hahmottelua ei ole edes aloitettu.

"Tämä kokonaisuus ei toimi. Ei ole ihme, miksi Lindtman jättää suomalaiset vuodeksi odottamaan säästölistaa. Koko SDP:n puheenjohtajisto puhuu ympäripyöreitä kuinka taloutta tulisi seuraavina vuosina hoitaa", Kaunisto valittelee.

Julkista taloutta heikentää etenkin kasvaneet sote-, puolustus- ja korkomenot. Hallitus on tehnyt historiallisia toimia jotta talouskasvu voisi kiihtyä ja siten kasvavat julkiset menot voitaisiin rahoittaa.

"On tärkeää, että kaikki puolueet esittävät kestävän tavan hoitaa julkista taloutta myös seuraavalla hallituskaudella. Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä maanpuolustus on varsinkin tässä turvallisuustilanteessa kaikista tärkeimpiä yhteiskunnan toimintoja. Niistä ei voi tinkiä, mutta se edellyttää realistista suunnitelmaa rahoittaa julkiset menot. Tätä jäämme sosialidemokraateilta yhä odottamaan".

"Tämä Antti Lindtmanin konkretiaa kaipaava avaus taitaa olla vain hänen kesäfiilistelyään. Kesälomalla sellaiset ovat aivan sallittuja. Ehkä syksyllä saamme kuulla konkreettisemmin mihin suuntaan Suomea tulisi viedä", Kaunisto päättää. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Wallinheimo: Kesätapahtumien järjestäminen ei saa jäädä byrokratiasta kiinni – siksi kevennämme sääntelyä8.7.2025 09:30:00 EEST | Tiedote

Tapahtumien järjestämistä hankaloittava lupabyrokratia on paisunut niin raskaaksi, että se uhkaa tukahduttaa erityisesti talkoilla toteutettavat paikallistapahtumat. Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo korostaa, että hallituksen norminpurkutyö tuo kaivattua helpotusta tapahtumajärjestäjien arkeen – ilman että turvallisuudesta tingitään.

Kokoomuksen Aalto-Setälä: Kiinalaiseen verkkokauppaan on puututtava välittömästi3.7.2025 08:48:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä kaipaa EU:n komissiolta huomattavasti vahvempia toimia ulkomaalaisen verkkokaupan ongelmiin puuttumisessa. Parissa vuodessa räjähdysmäisesti kasvaneelle – erityisesti kiinalaiselle – ulkomaiselle verkkokaupalle on laadittava EU-tasoiset säännöt, sekä turvallisuuspuutteiden että vääristyneen kilpailun takia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye