Pääkaupunkiseudulla sijaitseva yhtiö toimittanut pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle
9.7.2025 08:08:00 EEST | Tulli | Tiedote
Tullilla on tutkinnassa rikoskokonaisuus, jossa pääkaupunkiseudulla sijaitsevan huolinta-alan yhtiön epäillään toimittaneen pakotteiden alaisia tuotteita Venäjälle vuosina 2022–2025. Pakotteiden alaisten tavaroiden tämän hetkinen arvioitu arvo on noin 300 000 euroa.
Tulli epäilee pääkaupunkiseudulla toimivan huolinta-alan yrityksen toimittaneen huomattavan määrän Venäjän pakotteiden alaisia tavaroita Venäjälle. Esitutkinnan kohteena olevat lähetykset ovat sisältäneet muun muassa teollisuuskäyttöön soveltuvia laakereita ja moottoreita. Yhtiön epäillään vieneen tavarat Venäjälle kolmansien maiden kautta, mutta yhtiö on myös yrittänyt viedä kaksikäyttötuotteiksi luokiteltavia tavaroita suoraan Venäjälle ilman vientilupaa. Kaksikäyttötuotteiksi luokiteltavien tavaroiden lähetyksen Tulli on pysäyttänyt Suomeen.
– Suurin osa tutkinnassa olevista tavaroista on poistunut Euroopan unionista joko Liettuan tai Puolan kautta Valko-Venäjälle määränpäänään Keski-Aasian valtiot, kuten Kazakstan ja Kirgisia. Tämän lisäksi toinen usein käytetty kuljetusreitti on kulkenut Euroopan läpi ja tavarat ovat poistuneet yhteisöstä Bulgariasta. Yhtenä merkittävänä tavaroiden vastaanottajana on toiminut yhtiö, joka on sittemmin pakotelistattu Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin toimesta, kertoo tutkinnanjohtaja Hanna Koskenranta.
Yhtiö muutti toimintaansa Venäjän hyökkäyssodan alettua
Tutkinnassa oleva yhtiö on toiminut huolinta-alalla vuosia ja toiminta on keskittynyt Venäjän kauppaan kevääseen 2022 saakka. Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen yhtiön toiminta on muuttunut ja viennit ovat kohdistuneet suurimmalta osin Venäjää ympäröiviin valtioihin.
Tullin suorittamalla etsinnällä takavarikoidun materiaalin perusteella on syytä epäillä yhtiön toimineen välikätenä eurooppalaisten ja venäläisten yhtiöiden välillä. Tämän lisäksi suomalaisen yhtiön epäillään myös ostaneen itse osan toimittamistaan tavaroista Euroopasta ja toimittaneen ne kolmansien maiden kautta Venäjälle. Koska yhtiön toiminnassa on käytetty ulkomaisia hankintakanavia, on tutkinnassa tehty myös kansainvälistä yhteistyötä eri maiden esitutkintaviranomaisten kanssa.
Tulli tutkii tapausta törkeänä säännöstelyrikoksena. Tapauksessa on yksi pääepäilty, joka on yhtiön ainoa vastuuhenkilö. Henkilö on Suomessa asuva keski-ikäinen Neuvostoliitossa syntynyt mieshenkilö. Tapaus siirtyy esitutkinnan valmistuttua syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Koskenranta, tutkinnanjohtaja
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta(at)tulli.fi
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Kymmeniä miljoonia savukkeita laittomasti Suomeen – toiminta ammattimaista ja järjestäytynyttä20.3.2026 08:43:00 EET | Tiedote
Tulli epäilee, että Suomeen tuotiin laittomasti yli 45 miljoonaa savuketta, joista takavarikkoon on saatu noin 7,7 miljoonaa. Toiminta on ollut järjestäytynyttä ja logistisesti ammattimaista. Maahantuontiveroja on vältetty lähes 17 miljoonaa euroa.
Kosmetiikan koostumuksessa runsaasti epäselvyyksiä – Tulli alkaa valvoa kosmetiikasta tulevaisuudessa myös asbestia20.3.2026 08:03:00 EET | Tiedote
Tulli hylkäsi viime vuonna 17 prosenttia valvotuista kosmetiikkatuotteista, joista valtaosa tuli EU:n ulkopuolelta. Tullin valvomista tuoteryhmistä kosmetiikassa on ollut eniten ongelmia jo pitkään.
Tulli paljasti huumausaineiden maahantuontisarjan – takavarikkoon yhdeksän ja puoli kiloa kokaiinia ja yli 30 kiloa hasista ja marihuanaa19.3.2026 08:36:00 EET | Tiedote
Tulli paljasti alkuvuodesta 2026 kahdeksan törkeän huumausainerikoksen sarjan. Huumausainetta sisältäneitä paketteja oltiin tuotu maahan Italiasta pikarahtilähetyksinä. Tulli epäilee, että maahan on tuotu ainakin 13 kiloa kokaiinia ja 50 kiloa hasista ja marihuanaa.
Tilaatko tavaroita ulkomailta? Tullilaskuri kertoo nyt myös, mitä ei saa tilata18.3.2026 07:55:00 EET | Tiedote
Tullin suosittu Tullilaskuri-palvelu on saanut merkittävän parannuksen: palvelu kertoo nyt, jos tavaran tilaamiseen liittyy rajoituksia tai jos sen tilaaminen on kiellettyä. Uudistus otettiin käyttöön helmikuussa, ja sen tavoitteena on auttaa nettitilaajia toimimaan oikein ja turvallisesti.
Suomen satamien turvallisuutta parannetaan kokonaisvaltaisesti16.3.2026 09:59:00 EET | Tiedote
Meriliikennettä hyödyntävä järjestäytynyt rikollisuus kansainvälistyy, kasvaa ja kovenee jatkuvasti. Suomen satamien häiriötön toiminta on tunnistettu keskeiseksi kansalliselle turvallisuudelle ja huoltovarmuudelle. Tullin johtama työryhmä on laatinut toimenpidesuunnitelman, jolla parannetaan satamaturvallisuutta kokonaisvaltaisesti yhteistyössä sekä viranomaisten että yksityisen sektorin kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme