Satelliittikuvat paljastavat ennallistamisen vaikutukset turvemailla
Yli 20 vuotta kattava satelliittiaineisto osoittaa, että ennallistettujen turvemaiden lämpötila ja heijastavuus alkavat muistuttaa luonnontilaisia soita noin vuosikymmenessä. Kasvillisuuden palautumisessa kestää pidempään, ja erot alueiden välillä ovat suurempia.

Aalto-yliopiston vetämä kansainvälinen tutkijaryhmä on juuri julkaissut ensimmäisen laajan, pitkältä ajalta kerättyyn satelliittidataan pohjautuvan analyysin turvemaiden eli ojitettujen soiden ennallistamisen vaikutuksista.
Tutkimuksen pääkirjoittaja, Aalto-yliopiston tutkijatohtori Iuliia Burdun kertoo, että NASAn satelliittikuva-aikasarjoja analysoitiin yli 20 vuoden ajalta.
Tutkijat tarkastelivat turvemaiden tärkeitä ilmastomuuttujia: lämpötilaa, kasvillisuutta sekä säteilyn heijastumista eli albedoa. Tutkimus osoitti selviä muutoksia reilu vuosikymmen ennallistamistoimenpiteiden aloittamisesta.
”Ennallistettujen alueiden heijastavuus ja lämpötila alkoivat muistuttaa enemmän luonnontilaisia soita kuin turvemaita, käytännössä kaikilla tutkituilla alueilla”, Burdun kiteyttää.
Tutkimuksessa oli mukana 72 aluetta Suomesta, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Iso-Britanniasta, Kanadasta ja Yhdysvalloista. Maita yhdistää soiden merkittävä osuus maapinta-alasta.
Mukana oli muun muassa puustoisia ja avoimia soita, turpeennostoalueita ja maanviljelystä varten ojitettua turvealoja.
Ennallistamisen vaikutukset kasvillisuuteen eivät olleet yhtä nopeita ja yhtenäisiä kuin lämpötiloihin ja heijastavuuteen. Burdunin mukaan tähän on useita syitä.
”Heijastavuus ja lämpötila muuttuvat nopeammin turvemaan vettyessä, mutta kasvillisuuden palaaminen kestää kauemmin. Pelkkä ojien tukkiminen ei useinkaan riitä, vaan vaaditaan muitakin toimenpiteitä. Puustoisilla soilla se voi tarkoittaa puiden kaatamista, kun taas täysin ilman kasvillisuuta olevilla turpeennostoalueilla esimerkiksi sammaleen istuttamista”, hän selittää.
Tarkempaa tietoa ekosysteemien tilasta
Kun suo ojitetaan, turve kuivuu ja siihen varastoitunut hiili vapautuu ilmakehään. Ojitetut turvemaat aiheuttavatkin arviolta noin 5 prosenttia globaaleista kasvihuonepäästöistä.
Ojittamattomilla soilla onkin tärkeä rooli sekä hiilinielujen että luonnon monimuotoisuuden kannalta. Suomi ja monet muut maat ovat käynnistämässä laajamittaista turvemaiden ennallistamista, muun muassa EU:n ennallistamisasetuksen vauhdittamana.
Suomen pinta-alasta soita on noin kolmasosa, mistä noin puolet on ojitettuja. Ennallistaminen on suuri ja kallis urakka, ja pelkillä maastomittauksilla sen onnistumista ja vaikutuksia on mahdotonta seurata, korostaa tutkimusta johtanut Aalto-yliopiston professori Miina Rautiainen.
”Turvemaiden ennallistamispäätösten ja -toimenpiteiden tueksi tarvitaan Suomessa ja maailmalla kiireellisesti monipuolista tietoa sekä luonnontilaisten soiden ominaisuuksista että ennallistamisen vaikutuksista. Satelliittikuvien antama data on avainasemassa, kun haluamme ymmärtää ekosysteemien muutoksia laajoilla maantieteellisillä alueilla.”
Tutkijat tekivät tiivistä yhteistyötä Luonnonvarakeskuksenkanssa. Tutkimusta rahoitti Suomen Akatemia.
Tutkimus julkaistiin arvostetussa Environmental Research Letters -lehdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miina RautiainenProfessori, Aalto-yliopisto
Puh:050 401 0780miina.a.rautiainen@aalto.fiKuvat

Tietoa julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Suomen uusin tiedesatelliitti Foresail-1p laukaistiin matkaan – tuottaa tietoa muun muassa avaruussäästä1.12.2025 07:50:00 EET | Tiedote
Uusin suomalainen tiedesatelliitti laukaistiin onnistuneesti matkaan Transporter-15-mission kyydissä Kaliforniasta Vandenbergin avaruustukikohdasta perjantaina 28. marraskuuta illalla Suomen aikaa.
Finland’s Foresail-1p science satellite successfully launched into space1.12.2025 07:50:00 EET | Press release
The Finnish science satellite Foresail-1p was successfully launched into space after 8 PM Finnish time on Friday 28 November 2025, aboard the Transporter-15 mission from Vandenberg Space Force Base, California.
Tutkimus eduskuntavaaleista paljastaa: Valtaapitävät jakautuvat jyrkemmin kuin kansa24.11.2025 07:15:00 EET | Tiedote
Aalto-yliopiston tutkimus osoittaa, että määrällisesti pieni ryhmä – niin sanottu eliitti – vaikuttaa yhteiskunnalliseen jakautumiseen suhteettoman paljon. Eliitin polarisoituminen heijastuu myös tavallisten kansalaisten asenteissa.
Tieteisfiktiosta totta: valon nopeudella toimiva tekoäly osoitettiin mahdolliseksi14.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Tutkijat ovat onnistuneet tekemään niin sanottua tensorilaskentaa valon nopeudella yhdellä laskentakierroksella. Tämä on merkittävä askel kohti seuraavan sukupolven tekoälylaitteistoa, joka perustuu optiseen laskentaan – eli käytännössä valoon – perinteisen elektroniikan sijaan.
Forskningsprojekt visar att kreativitet inte bara går att mäta – den är också en avgörande konkurrensfördel12.11.2025 13:10:00 EET | Pressmeddelande
Det tvärvetenskapliga projektet Creative Leap (Luova loikka) har undersökt hur kreativitet kan identifieras, utvecklas, mätas och ledas – och vilken inverkan den har på affärslivet och samhället i stort.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme