Pohjois-Karjalan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Heinäveden Kilpimäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta
Päätelmässä on esitetty korjauksia ja tarkennuksia sekä suosituksia vaikutuksien lieventämiseksi ja epävarmuuksien tarkentamiseksi. Jatkosuunnittelussa tulee tarkentaa mm. vaikutuksia linnustoon ja Natura-alueiden tarkasteluun.

Pohjois-Karjalan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän Heinäveden Kilpimäen tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta.
OX2 Finland Oy suunnittelee Heinävedelle enimmillään 11 voimalan tuulivoimala-aluetta. Suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 300 metriä, napakorkeus 200 metriä ja roottorin halkaisija 200 metriä ja yksikköteho 8–10 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1 814 hehtaaria.
Alustavan suunnitelman mukaan suunnitelluilta tuulivoimaloilta rakennetaan 110 kV:n sähkönsiirtoyhteys kantaverkkoon joko Fingridin Huutokoski-Kontiolahden tai Varkaus-Kontiolahden 110 kV:n voimalinjaan. Arvioitavia sähkönsiirtolinja reittejä on esitetty kaksi päälinjausvaihtoehtoa SVE1 ja SVE2, joista vaihtoehdon SVE1 osalta tarkastellaan linjauksen alkuosalta toisistaan poikkeavia alavaihtoehtoja SVE1a ja SVE1b. Lisäksi hankkeessa on arvioitu sähkönvarastoinnin mahdollisuutta.
Pohjois-Karjalan ELY-keskus esittää perustellussa päätelmässä näkemyksensä arviointiselostuksen riittävyydestä ja laadusta sekä hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Perusteltuun päätelmään sisältyy yhteenveto selostuksesta annetuista lausunnoista ja mielipiteistä.
Kilpimäen hankkeen arviointiselostus on ollut nähtävillä 3.4.–18.5.2025. Yhteysviranomaiselle toimitettiin 15 lausuntoa ja 23 mielipidettä. Saaduissa lausunnoissa painotettiin hankkeen vaikutuksia mm. pohjavesiin, ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen sekä äänimaisemaan. Osallisten mielipiteissä korostui huoli alueen pirstoutumisesta ja hankkeen vaikutuksista alueen vetovoimaan. Myös lähialueen vapaa-ajan asukkaisiin ja heidän kiinteistöihinsä kohdistuvat vaikutukset korostuivat.
Arviointiselostuksessa esitetään kohtuulliset vaihtoehdot ja niiden todennäköiset merkittävimmät ympäristövaikutukset YVA-lain ja asetusten mukaisesti. Yhteysviranomaisen toteuttaman kuulemisen ja tarkastelun pohjalta perustellussa päätelmässä on esitetty korjauksia ja tarkennuksia sekä suosituksia vaikutuksien lieventämiseksi ja epävarmuuksien tarkentamiseksi, joita toivotaan tarkennettavan hankkeen seuraavissa vaiheissa. Jatkosuunnittelussa tulee tarkentaa mm. vaikutuksia linnustoon ja Natura-alueiden tarkasteluun. Yhteysviranomainen arvioi, että esitetyillä suosituksilla vaikutuksia voidaan lieventää, jopa poistaa, pohjavesien, välkkeen ja vesistöön kohdistuvien vaikutuksien osalta.
Yhteysviranomaisen laatima perusteltu päätelmä, saadut lausunnot ja mielipiteet ovat nähtävillä ympäristöhallinnon verkkosivuilla osoitteessa: www.ymparisto.fi/kilpimakituulivoimaYVA sekä viranomaisen verkkosivuilla 30 päivän ajan osoitteessa www.ely-keskus.fi/kuulutukset.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
YVA-menettelyn yhteysviranomainen:
Jenni Väisänen
ympäristöasiantuntija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
puh.029 502 3012
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Yhteystiedot
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Kauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
p. 0295 026 000
www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Poikkeaminen Pielisen luonnonmukaisesta juoksuttamisesta 8.8.2025 alkaen1.8.2025 15:02:31 EEST | Tiedote
Pielisen vedenkorkeus on vähälumisesta kevättalvesta, kuivasta kesästä ja pitkästä hellejaksosta johtuen matalalla tasolla. Pielisen vedenpinnankorkeus on noin 45 cm ajankohdan keskiarvon alapuolella.
Pohjois-Karjalassa työttömänä 15,2 % työvoimasta22.7.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli kesäkuun lopussa 10 925 työtöntä työnhakijaa, joista 553 oli lomautettuna. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä oli 967 henkilöä enemmän (10 %) ja lomautukset vähentyivät 49 henkilöllä ( 8 %). Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta (71 972 henkilöä) oli 15,2 %. Vuosi sitten työttömien osuus työvoimasta (71 279 henkilöä) oli 14,0 %.
Pohjois-Karjalan LUMO-ohjelma – uusi työkalu luontokadon pysäyttämiseksi16.7.2025 09:36:29 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalan ELY-keskus on käynnistänyt luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelman eli LUMO-ohjelman laadinnan Pohjois-Karjalan maakunnan alueelle.
Kesäkuussa Pohjois-Karjalan vedenkorkeudet olivat matalalla ja kuivuuden ennustetaan jatkuvan7.7.2025 08:55:50 EEST | Tiedote
Kesäkuu oli viileä ja vähäsateinen. Vesistöjen vedenkorkeudet sekä virtaamat olivat vähäisiä. Kevään kuivuus näkyy pohjavedenpintojen laskemisena sekä paikoitellen kaivojen kuivumisena.
Pohjois-Karjalassa työttömänä toukokuussa 10 034 henkilöä25.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli toukokuun lopussa 10 034 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä oli 1 084 henkilöä enemmän. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 13,9 %.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme