Business Finland

Teollisuuden investointituet viidelle suurelle puhtaan siirtymän investointihankkeelle

Jaa

Osana Petteri Orpon hallituksen elinkeinopolitiikan toimia Business Finland avasi tammikuussa 2025 haettavaksi investointiavustuksen suurille puhtaan siirtymän teollisille investoinneille. Nyt ensimmäiset tukipäätökset on tehty, investointiavustus myönnettiin viidelle hankkeelle.

Ilmastoneutraaliin talouteen tähtäävien investointien tukiohjelman perusteluna on kiristyvä kilpailu investoinneista valtioiden välillä. Avustuksilla varmistetaan keskeisten teollisten investointien toteutumista Suomessa.  
 
Avustusta voidaan myöntää teollisuuden tuotantoprosessien päästövähennyksiin ja energiansäästöön sekä puhtaan siirtymän kannalta keskeisten laitteiden ja komponenttien, esimerkiksi akkumateriaalien tuotantoon. Avustus suunnattiin investointihankkeille, joiden kustannukset ovat vähintään 30 miljoonaa euroa. 

Avustus myönnettiin seuraavien yritysten investointihankkeille:  

  • Atria 24,7 miljoonaa euroa 

  • Easpring Finland New Materials 115,4 miljoonaa euroa 

  • Fazer Makeiset 19,5 miljoonaa euroa 

  • Fortum Battery Recycling 84,6 miljoonaa euroa 

  • Metsä Tissue 19 miljoonaa euroa 

– Investoinnit ovat talouskasvun perusta ja olemme ilahtuneita teollisuuden innokkuudesta tehdä ilmastoneutraaliin talouteen tähtääviä investointeja. Näiden avustuspäätösten myötä investointeja saadaan nyt suunnittelupöydältä toteutukseen ja laajoja arvoketjuja hyödyttäviä hankkeita liikkeelle eri puolilla Suomea, sanoo Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noponen.

  

Kiinnostus oli suurta

Haetun avustuksen kokonaismäärä oli yhteensä 716 miljoonaa euroa. Business Finlandin avustuksen osuus määräytyy valtioneuvoston asetuksen perusteella ja on 15–30 % investoinnin kokonaiskustannuksista. 

–  Kävimme lukuisia keskusteluja yritysten kanssa ja lopulta 16 yritystä jätti hakemuksensa päätöskäsittelyyn. Kiinnostus oli suurta ottaen huomioon tukipuitteen ehdot. Nyt rahoituspäätökset tehtiin suurimmalle osalle hakijoista. Muutamien avustushakemusten käsittely siirtyy syksyyn, kertoo hankejohtaja Sini Uuttu Business Finlandista. 

–  Investointiavustus on harkinnanvaraista, ja sen kohdistamisessa huomioitiin investointihankkeen tekninen ja taloudellinen toteutettavuus, investoinnilla aikaan saatavat ympäristövaikutukset sekä vaikutukset työllisyyteen ja aluetalouteen. Investointien on myös täytettävä EU-tukipuitteessa määritellyt lukuisat tekniset kriteerit. Investointihankkeita käynnistyy kaikissa kategorioissa, joissa rahoitusta oli haettavissa, kertoo Uuttu. 

Avustuksesta teki päätökset Business Finland tukea koskevan valtioneuvoston asetuksen nojalla kuultuaan työ- ja elinkeinoministeriötä. Tuki perustuu EU:n tilapäiseen valtiontukisäädösten väljennykseen, jolla jäsenvaltioille on annettu mahdollisuus sopeuttaa talouttaan ja energiamarkkinoitaan Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamaan kriisiin. 

Suuria ilmastoneutraaliin talouteen tähtääviä investointeja vauhditetaan avustuksen lisäksi myös investointihyvityksellä.  Investointihyvitystä voi hakea Business Finlandista 29.8.2025 saakka. Hyvityspäätökset tehdään vuoden 2025 loppuun mennessä.  

Lisätietoja  

Sini Uuttu 
Hankejohtaja 
Business Finland 
sini.uuttu@businessfinland.fi 
+358 50 557 7934 

Investointiavustuksen esittely Business Finlandin verkkosivuilla 

29.8.2025 asti haettavissa olevan investointihyvityksen esittely Business Finlandin verkkosivuilla

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Sini Uuttu
Sini Uuttu
Susanna Lehto
Lataa
Lassi Noponen
Lassi Noponen
Susanna Lehto
Lataa

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Business Finland

Nettihaut paljastavat: sauna, järvet ja yötön yö kiinnostavat kesämatkailijoita26.6.2025 07:44:30 EEST | Tiedote

Suomen kesä tunnetaan ainutlaatuisista luontoelämyksistään kuten tuhansista järvistään ja keskiyön auringon paisteesta. Internetin hakukonedataan perustuvan tiedon mukaan luontoon liittyvien mielikuvien rinnalla kulttuuriin ja urbaaniin elämään liittyvät aiheet sekä kaupunkien tarjonta kiinnostaa yhä useampaa ulkomaista matkailijaa. Suomen tarjonnan tunteminen avaa paremmat mahdollisuudet saada matkailijat houkuteltua kesäiseen Suomeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye