Vahvemman Euroopan kunnianhimoinen budjetti 2028–2034
Euroopan komissio esitti tänään ehdotuksensa EU:n seuraavaksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi. Kunnianhimoisen ja dynaamisen budjetin koko on lähes 2 biljoonaa euroa, mikä vastaa 1,26:ta prosenttia vuosien 2028–2034 keskimääräisestä bruttokansantulosta EU:ssa.
Eurooppaa koettelevat moninaiset haasteet, jotka liittyvät esimerkiksi turvallisuuteen, puolustukseen, kilpailukykyyn, muuttoliikkeeseen, energiaan ja ilmastokestävyyteen. Haasteet eivät ole tilapäisiä, vaan heijastavat systeemisiä geopoliittisia ja taloudellisia muutoksia. Tämän vuoksi niihin on reagoitava päättäväisillä pitkän aikavälin toimilla.
Komissio ehdottaakin, että EU:n budjetti uudistetaan perusteellisesti, jotta se on virtaviivaisempi, joustavampi ja vaikuttavampi.
Tähän maailmantilanteeseen sopiva EU:n budjetti edellyttää uudistettuja ja vakaita tulonlähteitä. Tämän vuoksi komissio ehdottaa myös uusia omia varoja ja mukautuksia nykyisiin varoihin. Tämä helpottaa jäsenmaiden budjetteihin kohdistuvia paineita ja tuottaa 58,5 miljardia euroa vuodessa.
Uuden monivuotisen rahoituskehyksen keskeiset osat
- Lisätään budjetin joustavuutta, jotta Eurooppa voi toimia ja reagoida nopeasti.
- Tehdään EU:n rahoitusohjelmista yksinkertaisempia, tehostetumpia ja yhdenmukaisempia.
- Räätälöidään budjetti paikallisiin tarpeisiin investointeihin ja uudistuksiin perustuvien kansallisten ja alueellisten kumppanuusohjelmien avulla.
- Parannetaan kilpailukykyä, jotta Eurooppa voi turvata toimitusketjut, tehostaa innovointia ja olla puhtaan ja älykkään teknologian kärkimaanosa.
- Luodaan tasapainoinen uusien omien varojen paketti, jolla varmistetaan riittävät tulot EU:n prioriteetteja varten ja minimoidaan jäsenmaiden julkiseen talouteen kohdistuvat paineet.
Investoidaan ihmisiin, jäsenvaltioihin ja alueisiin
Uudessa pitkän aikavälin budjetissa jäsenmaiden ja alueiden toteuttama EU-rahoitus yhdistetään yhteen yhtenäiseen strategiaan, jonka ytimessä on koheesio- ja maatalouspolitiikka. Strategia pannaan täytäntöön kansallisten ja alueellisten kumppanuusohjelmien avulla.
Ohjelmat suunnitellaan ja toteutetaan tiiviissä yhteistyössä komission, jäsenmaiden, alueiden, paikallisyhteisöjen ja kaikkien muiden asiaankuuluvien sidosryhmien kesken. Kukin jäsenmaa voi saada saman verran rahoitusta kuin nykyäänkin.
Viljelijöille ja kalastajille myönnettävä tulotuki korvamerkitään erikseen. Tähän kuuluvat ympäristötoimenpiteet, maatiloilla tehtävät investoinnit, nuorten viljelijöiden tukeminen ja riskinhallintavälineet.
Uusilla kumppanuusohjelmilla luodaan laadukkaita työpaikkoja, kehitetään osaamista ja tuetaan sosiaalista osallisuutta kaikissa jäsenmaissa, kaikilla alueilla ja kaikilla aloilla.
Oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta ei tingitä. Ehdollisuusasetus suojaa edelleen koko EU:n budjettia oikeusvaltioperiaatteen rikkomiselta. Kansallisiin ja alueellisiin kumppanuusohjelmiin sisällytetään lisätakeita sen varmistamiseksi, että jäsenmaat noudattavat oikeusvaltioperiaatetta ja perusoikeuskirjaa.
Edistetään koulutusta ja demokraattisia arvoja
Osaamiseen tehtävien investointien lisääminen on olennaisen tärkeää, jotta EU:n opiskelijoita ja työntekijöitä voidaan auttaa hyödyntämään mahdollisuuksia. Vahvistettu Erasmus+ -ohjelma on osaamisunionin selkäranka. Vahvalla AgoraEU-ohjelmalla edistetään yhteisiä arvoja, kuten demokratiaa, tasa-arvoa ja oikeusvaltioperiaatetta, ja tuetaan Euroopan kulttuurista monimuotoisuutta, audiovisuaalialaa ja luovia aloja, tiedotusvälineiden vapautta ja kansalaisyhteiskunnan osallistumista.
Edistetään vaurautta kilpailukyvyn, tutkimuksen ja innovoinnin avulla
Uudesta 409 miljardin euron Euroopan kilpailukykyrahastosta investoidaan strategisiin teknologioihin, mikä hyödyttää koko sisämarkkinoita, Lettan ja Draghin raporttien suositusten mukaisesti. Rahastosta tuetaan neljää alaa:
- puhdas siirtymä ja hiilestä irtautuminen
- digitaalinen siirtymä
- terveys, bioteknologia, maatalous ja biotalous
- puolustus ja avaruus.
EU:n tutkimuskehys, mukaan luettuna 175 miljardin euron arvoinen Horisontti Eurooppa -lippulaivahanke, jatkaa innovoinnin rahoittamista tiiviissä yhteydessä Euroopan kilpailukykyrahastoon.
Suojellaan ihmisiä sekä kasvatetaan varautumista ja resilienssiä
Komissio ehdottaa uutta kriisimekanismia, josta voidaan antaa jäsenmaille lähes 400 miljardin euron edestä lainoja. Kriisimekanismi aktivoitaisiin silloin, jos unioniin kohdistuu vakavia kriisejä. Kansallisilla ja alueellisilla kumppanuuksilla tuetaan investointeja ja uudistuksia kaikilla varautumisen ja kriisinhallinnan aloilla. Maataloutta koskevalla varauksella tuetaan viljelijöitä ja vakautetaan markkinoita tarvittaessa.
Euroopan kilpailukykyrahasto parantaa myös EU:n valmiutta ja strategista riippumattomuutta keskeisillä aloilla ja keskeisissä teknologioissa kehittämällä teollisia valmiuksia ja rahoittamalla huipputeknologiaa.
Suojataan Eurooppaa
Pitkän aikavälin talousarvio auttaa rakentamaan Euroopan puolustusunionin, joka voi suojautua ja toimia nopeasti aina tarvittaessa. Euroopan kilpailukykyrahaston puolustus- ja avaruusosiosta osoitetaan 131 miljardia euroa puolustus-, turvallisuus- ja avaruusinvestointien tukemiseen, mikä on viisi kertaa enemmän rahoitusta EU:n tasolla edelliseen monivuotiseen rahoituskehykseen verrattuna. Verkkojen Eurooppa -välineen sotilaallisen liikkuvuuden osa-alue kymmenkertaistuu. Energiavarmuuden parantamiseksi Verkkojen Eurooppa -välineestä myönnetään rahoitusta rajatylittäville energia- ja liikennehankkeille.
Kumppanuuksilla vahvempi Eurooppa maailmannäyttämöllä
Jotta ulkoisen toiminnan rahoitusta voidaan yksinkertaistaa, Globaali Eurooppa – jonka osuus budjetista on 200 miljardia euroa – maksimoi käytännön vaikutukset ja parantaa EU:n ulkoisen toiminnan näkyvyyttä kumppanimaissa.
EU jatkaa horjumatonta tukeaan Ukrainalle ja varaa budjetista 100 miljardia euroa Ukrainan tukemiseen vuosina 2028–2034.
Seuraavaksi
Jäsenmaat keskustelevat neuvostossa EU:n seuraavan pitkän aikavälin talousarviota ja tulojärjestelmää koskevasta päätöksestä. Monivuotista rahoituskehystä koskevan asetuksen hyväksyminen edellyttää yksimielisyyttä ja sitä edeltävää Euroopan parlamentin hyväksyntää. Jotkin tulopuolen osatekijät (erityisesti uudet omat varat) edellyttävät neuvoston yksimielisyyttä ja jäsenmaiden hyväksyntää niiden valtiosääntöjen asettamien vaatimusten mukaisesti.
Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/en/ip_25_1847
Yhteyshenkilöt
Ismo UlvilaTiedotuspäällikkö
Puh:050 541 1122ismo.ulvila@ec.europa.euMarjut LeskinenTalouspoliittinen neuvonantaja
Puh:050 501 8321marjut.leskinen@ec.europa.euMikko Vähä-SipiläTalouspoliittinen neuvonantaja
Puh:044 902 3382mikko.vaha-sipila@ec.europa.euEuroopan komission Suomen-edustusto
Euroopan komission Suomen-edustuston tehtävänä on:
- Tiedottaa Euroopan unionin toiminnasta ja sen vaikutuksista Suomessa.
- Tarjota suomalaisille tiedotusvälineille ja suoraan kansalaisille tietoa EU:n toimista ja päätöksistä
toimia EU-komission edustajana Suomessa.
- Raportoida komissiolle tärkeistä poliittisista, taloudellisista ja yhteiskunnallisista kehityskuluista Suomessa.
Euroopan komission Suomen-edustuston kotisivu: https://finland.representation.ec.europa.eu/index_fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan komission Suomen-edustusto
EU-kommissionen presenterar sitt arbetsprogram för 202624.10.2025 12:52:15 EEST | Pressmeddelande
EU-kommissionen presenterar i dag 2026 års arbetsprogram som innehåller en rad åtgärder som ska bidra till att skapa ett mer suveränt och oberoende Europa. Arbetsprogrammet med titeln ”Tiden för Europas oberoende är inne” går in på nuvarande och kommande utmaningar som uppstår till följd av hot mot vår säkerhet och demokrati. I arbetsprogrammet lyfts även konflikter och geopolitiska spänningar fram som utmaningar samt risker för vår ekonomi och industri, liksom de allt snabbare klimatförändringarna. Programmet bygger på åtagandena i de politiska riktlinjerna och i ordförande Ursula von der Leyens uppdragsbeskrivningar till kommissionskollegiet, liksom på de idéer som presenterades i talet om tillståndet i unionen 2025.
Komissio on julkistanut vuoden 2026 työohjelmansa24.10.2025 12:52:15 EEST | Tiedote
Euroopan komissio on tänään julkistanut vuoden 2026 työohjelmansa, jolla pyritään rakentamaan suvereenimpaa ja riippumattomampaa Eurooppaa. Työohjelman nimi on ”Euroopan riippumattomuuden hetki”. Siinä keskitytään nykyisiin ja tuleviin haasteisiin, kuten EU:n turvallisuuteen ja demokratiaan kohdistuviin uhkiin, konflikteihin ja geopoliittisiin jännitteisiin, EU:n talouteen ja elinkeinoelämään kohdistuviin riskeihin sekä ilmastonmuutoksen kiihtymiseen. Työohjelma perustuu komission poliittisissa suuntaviivoissa ja puheenjohtaja von der Leyenin EU:n komission jäsenten kollegiolle lähettämissä toimeksiantokirjeissä esitettyihin sitoumuksiin sekä vuoden 2025 puheessa unionin tilasta esitettyihin ajatuksiin.
EU-kommissionen och EU:s utrikesrepresentant presenterar en ny färdplan för försvaret för att stärka den europeiska försvarskapaciteten16.10.2025 15:55:23 EEST | Pressmeddelande
I dag har EU-kommissionen och EU:s utrikesrepresentanten lagt fram en ”Färdplan för försvarsberedskap 2030 – för att bevara freden” för EU:s medlemsländer. Det är en övergripande plan för att stärka den europeiska försvarskapaciteten.
Komissio ja korkea edustaja esittävät uuden puolustustiekartan Euroopan sotilaallisten suorituskykyjen vahvistamiseksi16.10.2025 15:55:23 EEST | Tiedote
Komissio ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ovat tänään ehdottaneet EU:n jäsenvaltioille ”Rauhan puolesta – puolustusvalmiuden tiekartta 2030” -ehdotuksen, joka on kattava suunnitelma Euroopan sotilaallisen suorituskyvyn vahvistamiseksi.
Faciliteten för återhämtning och resiliens är drivkraft för hållbar tillväxt i hela EU8.10.2025 16:30:23 EEST | Pressmeddelande
Faciliteten för återhämtning och resiliens närmar sig sin slutgräns 2026. Den fjärde årsrapporten över faciliteten för återhämtning och resiliens läggs fram av EU-kommissionen idag och visar att faciliteten fortsätter att främja positiva reformer och investeringar i hela EU.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme