Taide ja jätteiden korttelikeräys lyövät kättä Oulun asuntomessuilla
Pientalojen jätteiden korttelikohtainen syväkeräys etenee asuntomessuilla Oulussa. Hartaanselänrannan messualueella on neljä kotimaisen Molok Oy:n tuotteilla toteutettua jätehuoltoyhtiö Kiertokaaren kierrätyspistettä.
Pisteistä yksi on veneilijöille ja muut kolme mahdollistavat alueen asukkaille seitsemän jätelajin korttelikeräyksen kävelyetäisyydellä kotoa. Kierrätyspisteet ovat mukana alueen taideohjelmassa. Molokin syväkeräysastiat tarjoavat silmäniloa asukkaille.

Toimivat, turvalliset ja katseen kestävät jätteiden kierrätyspisteet ovat pientä pinta-alaansa isompi osa Oulun koko asuntomessualueen viihtyisyyttä. Kimppakeräyspisteet sopivat myös messujen yhteisöllisyysteemaan. Niiden ansiosta asuintalojen tonteilla ei tarvita eikä edes sallita omia jäteastioita, sillä yhteinen syväkeräys tehostaa merkittävästi jätteenkuljetusta ja vähentää siihen liittyvää liikennettä asuinalueella.
Lisäksi jätehuoltoyhtiö selvittää messujen jälkeen alkavalla pilottihankkeella käyttäjien tunnistamisen ja eri jätelajien maksujen vaikutusta kierrätysasteeseen, jota koko Suomessa on nostettava tuntuvasti.
Kierrätyspisteet mukana alueellisessa taideohjelmassa
Kierrätyspisteen viihtyisyys on viety uudelle tasolle esimerkiksi pienvenesatamassa, missä Oulun kaupunki kerää kokeilulla kokemuksia veneilijöiden mahdollisuudesta kierrättää sekajätteen lisäksi kartonki- ja muovipakkauksia. Kokemuksia on tarkoitus hyödyntää myöhemmin muissakin alueen venesatamissa. Erityisen myös veneilijöiden kierrätyspisteestä tekee sen sisällyttäminen Hartaanselänrannan alueelliseen taideohjelmaan.
Asuntomessujen taideohjelmasta vastannut taidekoordinaattori, kuvataiteilija Moosa Myllykangas on hakenut alueelle laadukkaita ja hyvin aikaa kestäviä taideammattilaisten töitä. Niistä muodostuu asuntomessualueelle tunnistettavia maamerkkejä, jotka jättävät muistijälkiä niin nykyisten kuin tulevien sukupolvien mieliin.
Teokset on rahoitettu prosenttitaideperiaatteella alueen rakennuttajilta, rakentajilta ja Oulun kaupungilta saaduilla varoilla. Prosenttiperiaatteen mukaan vähintään yksi prosentti rakennuskustannuksista käytetään taiteeseen.
Säästöä ja silmäniloa syväkeräyssäiliöistä
Taiteen tiedetään lisäävän asuinympäristön viihtyisyyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia. Sillä on tavoiteltu myös arjen kauneutta, mikä näkyy syväkeräysastioiden lisäksi taiteilija Sakari Matinlaurin suunnittelemassa venelaiturin portissa.
Kohteita yhdistää materiaalina käytetty corten-teräs. Molokin syväkeräysastioiden corten-teräksisiä kuoria elävöittävät Tiina Konttilan kuvitukset, jotka erottuvat hyvin teräslevyn ja keräysastian väliin lisätyn neonkeltaisen akryylin ansiosta.
Yhteistyö kuvittajan kanssa oli uutta myös Molokille. Vaikka erilaisia lajittelua helpottavia kuvaelementtejä on syväkeräysastioissa käytetty ennenkin, nyt saatiin ihan uniikki toteutus, aluepäällikkö Harri Leppänen toteaa.
Myös monia teknisiä ja mittoihin liittyviä asioita piti ottaa huomioon, kun ideasta edettiin toteutukseen.
– Esimerkiksi kansien istuvuus ja jaettujen säiliöiden vesikourujen toiminta piti varmistaa. Verhousta tehtäessä oli myös suojattava itse säiliöitä ja ottaa huomioon poraussyvyys betonikaivoon ja myös asennustavan mahdolliset vaikutukset verhouksen mitoitukseen, Leppänen kertoo.
Asuntomessut 2025 alkavat Oulussa 18. heinäkuuta, ja ne kestävät kuukauden.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oulun Asuntomessualueen Molok-pisteitä koskeviin kysymyksiin vastaa aluepäällikkö Harri Leppänen
+358 40 5658 183
harri.leppanen@molok.com
Toimitusjohtaja Teemu KoveroMolok Oy
Puh:+358 40 8256 024teemu.kovero@molok.comKuvat



Linkit
Molok Oy on osa SULO Groupia
Molok Oy on maailmanlaajuinen jätteiden syväkeräysjärjestelmien markkinajohtaja. Yli 30 vuoden aikana yritys on asentanut yli 200 000 säiliötä yli 45 maahan. Molok Oy:n pääkonttori ja tuotanto sijaitsevat Ylöjärvellä. Yrityksen liikevaihto 2024 oli noin 27 miljoonaa euroa.
Molok Oy on osa SULO Groupia. SULO on Euroopan johtava jätehuollon ratkaisujen toimittaja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Molok Oy
Teemu Kovero Molok Oy:n toimitusjohtajaksi20.3.2024 12:15:45 EET | Tiedote
Teemu Kovero on nimitetty Molok Oy:n toimitusjohtajaksi 1.4.2024 alkaen.
Suomalainen jätehuoltoalan edelläkävijä Molok on löytänyt uuden kodin ja liittyy yrityskaupan myötä osaksi maailmanlaajuista jätehuollon markkinajohtajaa SULOa10.7.2023 16:00:00 EEST | Tiedote
Jätteiden syväkeräysjärjestelmien kehittäjä ja edelläkävijä Molok on suomalainen menestystarina, joka on pääomasijoittaja Vaaka Partnersin omistuksessa laajentunut yli 40 maahan viimeisten seitsemän vuoden aikana ja tehnyt vastuullisuudesta yrityksen strategisen kulmakiven. Nyt Molokin on aika siirtyä kasvussa seuraavaan vaiheeseen. Molok liittyy yrityskaupassa osaksi SULOa, maailmanlaajuista jäteratkaisujen markkinajohtajaa. Kaupassa SULO ostaa Molokin koko osakekannan. Molokin pääkonttori säilyy Nokialla.
Molok, a pioneer in the waste management industry in over 40 countries, finds a new home in an acquisition and joins SULO, the global waste management leader, and the SULO family of products10.7.2023 16:00:00 EEST | Press release
Molok, the original developer and pioneer of semi-underground waste solutions, is a success story that, under the ownership of private equity investor Vaaka Partners, has expanded to more than 40 countries over the past seven years and made sustainability a strategic cornerstone of the company. Now it's time for Molok to move to the next stage of its growth. Molok is joining SULO, the global market leader in waste solutions, in an acquisition. In the transaction, SULO will acquire the entire share capital of Molok. Molok’s headquarters will remain in Nokia, Finland.
Loviisan asuntomessuilla kestävää jätteenkeräystä eri asumismuodoille24.5.2023 07:10:00 EEST | Tiedote
Erilaisiin asumismuotoihin sopivat jätteiden keruun vaihtoehdot ovat esillä Loviisan asuntomessuilla 2023. Keräyspisteitä on tarjolla niin omakoti- kuin kerrostaloasujille, ja lisäksi esitellään kaikkien asukkaiden käyttöön tuleva monipuolinen ekopiste. Ekopiste on osa alueen jätehuoltopalvelut tuottavan Rosk’n Roll:in keräystoimintaa.
Uusi älykäs MolokDomino ohjaa vähentämään sekajätettä ja ympäristön kuormitusta22.8.2022 08:10:00 EEST | Tiedote
MolokDomino-jätesäiliöt mahdollistavat nykyaikaisen jätehuollon, johon saadaan mukaan niin älyä kuin käyttäjäystävällistä muotoiluakin. Älyominaisuudet helpottavat sekä asukkaiden arkea että jätesäiliöitä hallinnoivan tahon työtä. Säiliöiden valmistuksessa panostetaan kestäviin ratkaisuihin ja ympäristöystävällisyyteen, kuten kierrätysmateriaalien lisäämiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme