Suomen tekoälyeliitti koostuu 40–49-vuotiaista miehistä – ”On korkea aika ottaa mukaan kaikki työntekijät”
22.7.2025 08:00:00 EEST | Tekniikan akateemiset - TEK | Tiedote
Suomalainen tekoälyeliitti on saanut huomattavasti muita enemmän tekoälyyn liittyvää täydennys- ja uudelleenkoulutusta. Koulutusta tarvitsisivat nyt kaikki muutkin, sanoo Tekniikan akateemiset TEKin innovaatio- ja elinkeinopolitiikan asiantuntija Mikko Särelä.

Tekoälyn hallinta on keskittynyt Suomessa valtaosin noin 40–49-vuotiasta miehistä koostuvalle tekoälyeliitille, kertoo Tekniikan akateemiset TEKin ja Insinööriliiton uusi tekoälytutkimus.
Tekoälyeliitti työskentelee pääsääntöisesti johdossa, keskijohdossa tai erittäin vaativissa tietotekniikan asiantuntijatehtävissä. Se vastaa myös tekoälytyökalujen käyttöönotosta suomalaisilla tekniikan alan ammattilaisten työpaikoilla.
Tekoälyeliitti käyttää tekoälyä selvästi muita enemmän ja monipuolisemmin. He ovat saaneet huomattavasti enemmän tekoälyyn liittyvää täydennys- ja uudelleenkoulutusta. He kokevat myös, että tekoäly on tehnyt heistä työssään entistä tuottavamman.
Tekniikan akateemiset TEKin innovaatio- ja elinkeinopolitiikan asiantuntijan Mikko Särelän mukaan tekoäly kuuluu kaikille eikä vain tekoälyeliitille.
– On korkea aika ottaa mukaan kaikki työntekijät. Tekoälyn kehitystyö ei saa jäädä kapean asiantuntijajoukon harteille. Tarvitsemme mukaan eri-ikäisiä sekä eri sukupuolia ja eri taustoja edustavia ihmisiä. Vain monimuotoinen osallistuminen varmistaa, että tekoälyratkaisut palvelevat oikeudenmukaisesti koko yhteiskuntaa.
Särelän mukaan tekoälyeliitti voisi jakaa jo nyt osaamistaan helposti.
– Yritysten on tärkeää etsiä omasta henkilökunnastaan varhaiset tekoälyn käyttöönottajat ja tarjota näille mahdollisuus vaihtaa kokemuksia, kouluttaa muita ja auttaa yritystä valitsemaan toimivat tekoälytyökalut, Mikko Särelä sanoo.
Tekoälytutkimus kertoo myös, että tekoäly on tuonut työpaikoille uusia tarpeita. Monet ovat hämillään työpaikkojen tekoälykäytännöistä ja kokevat tarvitsevansa lisää koulutusta.
– Reilu puolet vastaajista kertoo, että käytäntöjä ja ohjeita tekoälyn käyttöön työpaikalla on määritelty, muttei välttämättä riittävästi. Tarvetta on myös lisä- tai uudelleenkoulutukselle, Tekniikan akateemiset TEKin tutkimuspäällikkö Susanna Bairoh kertoo.
Mikä tutkimus?
Tekoälytutkimus toteutettiin osana Tekniikan akateemiset TEKin ja Insinööriliiton vuotuisia työmarkkinatutkimusia, joiden tiedonkeruu tehtiin web-kyselyllä loka–marraskuussa 2024. Tutkimuksessa selvitettiin tekoälyn käyttöä ja tekoälyyn liittyviä näkemyksiä tekniikan alan työpaikoilla Suomessa. Vastauksia saatiin noin 18 900, ja vastausprosentti oli 21. Vastaajista miehiä oli 77 ja naisia 23 prosenttia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko SäreläInnovaatio- ja elinkeinopolitiikan asiantuntijaTekniikan akateemiset TEK
Puh:044 526 4556mikko.sarela@tek.fiSusanna BairohTutkimuspäällikkö
Puh:+358 9 2291 2563susanna.bairoh@tek.fiKuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
Budjettiriihessä on tehtävä osaamistasoa nostavia päätöksiä28.8.2026 08:56:09 EEST | Tiedote
Taloudessa näkyy merkkejä paremmasta, elinkeinoelämän luottamus on kasvanut ja palkansaajien ostovoima kohentunut liittojen neuvottelemien palkankorotusten ansiosta. Hallituksen on tehtävä tätä kehitystä vauhdittavia päätöksiä budjettiriihessään 1.–2.9.
Tekoälyn käyttö nostaa selvästi palkkaa10.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Aktiivisimmat tekoälyn käyttäjät ansaitsevat jopa kahdeksan prosenttia enemmän.
Vastavalmistuneiden kansainvälisten osaajien työllisyystilanne on heikentynyt21.5.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Vain noin puolella tekniikan alan yliopistoista 2025 valmistuneista kansainvälisistä osaajista oli työpaikka valmiina tai tiedossa valmistumishetkellä. Tilanteen parantamiseksi on kehitettävä sekä opiskelijoiden kielitaitoa että verkostoja, esimerkiksi lisäämällä mahdollisuuksia tehdä diplomitöitä yrityksissä.
Nämä nuoret edustavat Suomea Saksassa22.4.2026 16:36:43 EEST | Tiedote
Tekniikan akateemiset TEKin Kipinä-kilpailun voittajat suuntaavat syksyllä EU:n tiedekisaan.
TEKin viesti hallituksen kehysriiheen: Leikkaussakset, juustohöylät ja moottorisahat on pidettävä irti TKI-rahoituksesta17.4.2026 09:07:00 EEST | Tiedote
Suomen tulevan menestyksen kannalta on välttämätöntä, että hallitus pitää kiinni parlamentaarisesti sovitusta tutkimus-, kehitys- ja innovaatioinvestointien neljän prosentin osuudesta bruttokansantuotteesta. Hallitus kokoontuu kehysriiheen 21.–22.4.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme