Tanja Hakamo on Koiramme-lehden uusi päätoimittaja
18.7.2025 15:00:00 EEST | Suomen Kennelliitto ry | Tiedote
Koiramme-lehden päätoimittajuus vaihtuu syksyllä, kun tehtävässä aloittaa Tanja Hakamo.

Tanja Hakamo aloittaa syyskuussa Koiramme-lehden uutena päätoimittajana. Hän siirtyy tehtävään Me Naiset -lehdestä, missä hän on tehnyt toimittajan ja tuottajan töitä yli 20 vuotta. Hakamon ura toimittajana alkoi vuonna 1995 hänen valmistuttuaan Laajasalon opiston toimittajakoulusta.
– Olen valtavan kiitollinen, motivoitunut ja innoissani uudesta tehtävästä, jossa kaksi minulle läheistä maailmaa, journalismi ja koiraharrastus, yhdistyvät ainutkertaisella tavalla. Tulen Me Naisista timanttisesta työyhteisöstä, missä olen saanut oppia, kehittyä ja toteuttaa ideoitani monipuolisesti eri kanavissa. Lähtöpäätös ei syntynyt kevyesti, mutta olisi ollut suorastaan pöhköä olla tarttumatta työtilaisuuteen, joka tuntui kuin räätälöidyltä minulle.
Uusi päätoimittaja on aktiivinen pitkän linjan koiraharrastaja
Tanja Hakamo on ollut koiraharrastaja vielä toimitusuraansakin kauemmin. Ensimmäinen koira, tiibetinterrieri, hankittiin lapsuudenkotiin vuonna 1981. Tiibetinterrierien lisäksi koiraperheeseen on kuulunut lyhytkarvainen weimarinseisoja.
– Kansainvälinen koiraharrastus on tuonut omaan elämääni ainutlaatuisia kokemuksia, elämyksiä, muistoja sekä huikean määrän ystäviä, joiden kanssa tiemme tuskin muuten olisivat koskaan kohdanneet. Arjessani juttelen koirien kuulumisista yhtä luontevasti filmitähtien, satunnaisen junamatkustajan ja kummipoikani kanssa. Tuossa ihmisten kohtaamisessa onkin yksi koiramaailman suurimmista arvoista – harva harrastus koskettaa yhtä monimuotoista ja suurta ihmisryhmää kuin rakkaus koiriin. Tämä on keskeinen ajatus myös tulevassa työssäni Koiramme-median ja -toimituksen vetäjänä, Hakamo sanoo.
– Tulevaisuuden monikanavaisen Koiramme-median tehtävä on lisätä vuorovaikutusta, yhteisöllisyyttä ja ymmärrystä koiraharrastuksen sisällä sekä osana muuta yhteiskuntaa.
Koiramme-lehden pitkä historia tukee lehden kehittämistä
Tanja Hakamo aloittaa tehtävässään 1.9. Koiramme-lehden pitkäaikaisen päätoimittaja Tapio Eerolan jäädessä eläkkeelle 31.10. Tapio Eerola on tehnyt pitkän päivätyön Koiramme-lehdessä aluksi lehden toimituspäällikkönä vuodesta 1987 alkaen ja päätoimittajana vuodesta 1993 alkaen.
– Koiramme-lehdellä on vaikuttava historia, vahvat perinteet sekä tärkeä asema kennelmaailman omana mediana. Samalla kuitenkin ajattelen, että paljon sen potentiaalia on vielä lähtötelineissä odottamassa käyttöönottoa, Hakamo pohtii.
– Tapiolle haluan toivottaa onnellisia eläkevuosia ja sanoa lämpimät kiitokset jokaisesta yli 30 vuoden lehdestä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kimmo MustonenSuomen Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja
Puh:0400 914 423kimmo.mustonen@kennelliitto.fiKuvat
Linkit
Suomen Kennelliito - Hyvää elämää koiran kanssa
Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry on vuonna 1889 perustettu koira-alan asiantuntijajärjestö sekä koirien kasvattajien, omistajien ja harrastajien edunvalvoja. Meillä on noin 136 000 jäsentä. Edistämme rekisteröityjen rotukoirien kasvattamista ja käyttöä sekä koirien hyvinvointia ja koiranpidon edellytyksiä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Koiramme-lehdellä on vankka asema kennelmaailmassa
Koiramme-lehti on Kennelliiton jäsenlehti ja yksi Suomen vanhimpia yhtäjaksoisesti ilmestyneitä aikakauslehtiä. Lehti ilmestyy kymmenen kertaa vuodessa. Lehdestä voi tilata joko perusversion, MetsästysKoiramme-version tai version, joka sisältää molemmat lehdet. Lehtien yhteenlaskettu levikki oli vuonna 2024 lähes 130 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kennelliitto ry
Kerttu, Sisu och Hilla – de populäraste hundnamnen år 20255.1.2026 09:34:41 EET | Pressmeddelande
Precis som med människonamn finns det olika trender även bland hundnamn. Förutom traditionella hundnamn, får hundar allt oftare namn som är populära bland människor.
Kerttu, Sisu ja Hilla suosituimmat koiran kutsumanimet vuonna 20255.1.2026 09:34:41 EET | Tiedote
Niin kuin ihmistenkin nimissä, on myös koirien kutsumanimissä erilaisia trendejä. Perinteisten koiran kutsumanimien rinnalla koirille annetaan yhä useammin ihmisten niminä suosittuja nimiä.
Till Kennelklubbens register anmäldes 37 538 hundar år 20255.1.2026 09:21:34 EET | Pressmeddelande
Antalet hundar registrerade hos Finska Kennelklubben minskade ytterligare år 2025. Det var inga stora förändringar i populariteten av de populäraste hundraserna. Labrador retriever är fortfarande Finlands populäraste hundras.
Kennelliiton rekisteriin ilmoitettiin 37 538 koiraa vuonna 20255.1.2026 09:21:34 EET | Tiedote
Suomen Kennelliittoon rekisteröityjen koirien määrä laski yhä vuonna 2025. Suosituimpien koirarotujen suosiossa ei ollut suuria muutoksia. Labradorinnoutaja on yhä Suomen suosituin koirarotu.
Huolehdi koirastasi uutenavuotena27.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Koiran turvallisuuden tunteen tarve korostuu uutenavuotena, sillä rakettien kovat äänet ja värikkäät valot voivat pelottaa monia koiria.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

