Momentum Kirjat

Uutuustietoteos Kultaiset hiekat, kiviset rannat kertoo elämästä Seiskarin saarella

Jaa

Kirja kokoaa yhteen Seiskarin ihmisten historian, joka ansaitsee tulla kerrotuksi yksiin kansiin tiivistäen. Kirja kuvaa seiskarilaisten kamppailua meren armoilla, mutta samalla siitä hyötyen. Se on Seiskarin ja seiskarilaisten tarina.

Kansi: Kari Kortelainen
Kansi: Kari Kortelainen

Harri Eskolan tietokirja Kultaiset hiekat, kiviset rannat — Seiskarin saaren tarina on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana.

Kultaiset hiekat – Seiskarin saaren tarina on kertomus pienestä Suomenlahden itäisimmästä saaresta historian melskeissä, melkein niiden keskiössä. Se on epätodennäköinen tarina siitä, kuinka kivisestä mutta kauniista pikkusaaresta tuli Suomen tiheimmin asuttu kunta. Kuinka ympäröivä meri ja sen rannoilta eri vaikutteet Suomen Karjalasta, Inkeristä ja Pietarista muovasivat ainutlaatuisen saarelaiskulttuurin. Tuo elämäntapa joutui kriisiin, kun elinkeinot kärsivät rajusti itärajan sulkeuduttua vuonna 1920.
Viimeiset vuosikymmenet olivat taistelua kieltolain melskeissä, mutta myös aurinkoisia kesiä matkailijoiden löydettyä saaren vaikuttavat hiekkarannat. Lopulta elämä romahti, ja sota ajoi
saarelaiset evakkoon.

Kirjottaja Harri Eskola on seiskarilaisten vanhempien jälkeläinen. Hänen entinen kotisaarensa on Kotkassa, nykyinen asuinpaikka Espoossa. Suvun merenkulkuperinne jatkui hetken opintojen valinnassa – hän on koulutukseltaan laivanrakennuksen diplomi-insinööri.

ESKOLA, HARRI : Kultaiset hiekat, kiviset rannat — Seiskarin saaren tarina
304 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789524171984
Ilmestymisaika: Heinäkuu 2025

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt, haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista voi lähettää osoitteeseen info@momentumkirjat.fi

Vuonna 2023 perustettu Momentum Kirjat kuuluu Aviador Oy:hyn, kuten myös vuonna 2012 perustettu Aviador Kustannus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Kari Kortelainen
Kansi: Kari Kortelainen
Lataa

Linkit

Momentum Kirjat

Suotie 15
05200 Rajamäki

Momentum Kirjat on kotimainen kirjankustantamo. Julkaisemme elämäkertoja, historiikkeja sekä kauno- ja tietokirjallisuutta kustanteina ja palvelukustanteina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Momentum Kirjat

Nummelalaisen Heikki Ylösen esikoisrunokokoelma pohtii ihmisyyden mysteeriä ja kertoo kaipuusta kohti valoa25.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Heikki Ylösen runokokoelma Melkein kuin ihminen on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Kävelen vahvemmin ja varmemmin. Kävelen uskoen ja nopeammin. Ehkä sitten löydän tien, ehkä sitten en enää ole, eksyksissä. Heikki Ylönen (s. 1989) on Vihdin Nummelasta kotoisin, naimisissa oleva neljän lapsen isä, jonka ensi teos on runokokoelma. Ylösellä on pitkä kokemus hoiva-alasta eri tehtävissä ja sen kautta myös ihmiskohtaamisista. Melkein kuin ihminen on lähes kahdenkymmenen vuoden tiivistetty tulos, joka kertoo elämän iloista ja suruista sekä kasvusta läpi vaikeiden aikojen. Runokokoelman ajoittaisen synkän sävyn alta voi aistia tekijän kaipuun kohti valoa sekä mietteliäisyyden siitä, mikä tekee ihmisestä ihmisen. YLÖNEN, HEIKKI : Kirjan nimi 103 sivua Nidottu, pehmeäkantinen ISBN 9789524171465 Ilmestymisaika: Maaliskuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt, h

Kokkolalaissyntyisen Jari Isopahkalan esikoisromaani tarjoaa vaihtoehtoisen ratkaisun Suomen velkaongelmaan24.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Jari Isopahkalan romaani Sorronesto on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Jari Isopahkalan esikoisromaani Sorronesto luo nyky­aikaan vaihtoehdon fiktion avulla. Ajanjaksolla kesästä 2023 kevääseen 2024 kirja paljastaa mitä tapahtuu Suomen velkaongelmalle. Alussa päähenkilö Juho etsii ystävänsä kanssa presidenttiehdokkaan. Kirjassa pyritään sorronestoon Suomen taloudellista itsenäisyyttä lisäämällä. Se johdattaa Juhon ainutlaatuiseen seikkailuun mielenkiintoisten henkilöiden keskellä ja valtakunnan politiikassa. Yllättävä hanke auttaa politiikan seurausten hallinnassa ja Suomen aseman parantamisessa. Jari Isopahkala on syntynyt Kokkolassa vuonna 1972. Hän on opiskellut Oulussa tuotantotalouden diplomi-insinööriksi. Nykyään hän asuu Turussa. ISOPAHKALA, JARI : Sorronesto 210 sivua Sidottu, kovakantinen ISBN 9789524171939 Ilmestymisaika: Heinäkuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpost

I told the Moon about You – loviisalaisen Juliana Kärkkäisen englanninkielistä rakkausrunoutta22.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Juliana Kärkkäisen englanninkielinen runokokoelma I told the Moon about you on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. The poems I keep rereading about us do nothing more than awaken the dusty old ghosts in my brain. They told me to leave them alone. They don't want to remember the good anymore. A lost love is like exploring a new town in the late autumn, without having anyone to hold your hand. Juliana Kärkkäinen was born in 2000 from a small town called Loviisa in Finland. She started writing at a very early age when she discovered that this was the best way to express her feelings, especially in the English language. Her poems touches on relationships, when you meet the right person at the wrong time and how loving too much, can sometimes be harmful to yourself. KÄRKKÄINEN, JULIANA : I told the Moon about you 48 sivua Nidottu, pehmeäkantinen ISBN 9789524171915 Ilmestymisaika: Kesäkuu 2025 Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye