Parhaasta annoksesta kisataan Oulussa jälleen syyskuussa – ravintoloiden ilmoittautuminen Makuseikkailuun nyt auki
Makuseikkailu järjestetään neljättä kertaa Oulussa 24.–27. syyskuuta. Tapahtumassa ravintolat ja kahvilat kilpailevat herkullisimman maisteluannoksen luomisessa. Voittajan valitsevat asiakkaat.

Tapahtuman tavoitteena on nostaa esiin Oulu2026-alueen ruokakulttuuria ja raaka-aineita sekä madaltaa asiakkaiden kynnystä astua itselle uusiin ravintoloihin. Ravintoloissa ja kahviloissa suunnitellaan tapahtumaa varten maisteluannos. Voittaja valitaan asiakkaiden antamien pisteiden perusteella.
Makeiden maisteluannosten ja juomien hinta Makuseikkailussa on 5 euroa, suolaisten puolestaan 7 euroa. Arctic Food Labin tuottaja Katri Jämsä kertoo, että suosituksena on käyttää annoksissa Arctic Food Lab -verkoston tuottajien tuotteita tai pääosin muita Oulu2026-alueen raaka-aineita.
”Ilmoittautumisaikaa ravintoloilla ja kahviloilla on 17. elokuuta saakka. Toivottavasti saadaan jälleen ihania, monipuolisia annoksia kisaan ja sitten syyskuussa paljon kävijöitä nauttimaan ravintoloiden luovuudesta ja makuelämyksistä”, lisää Jämsä.
Kisaan osallistuvat ravintolat ja annokset tullaan julkaisemaan Arctic Food Labin verkkosivuilla syyskuun alkupuolella.
Viime vuonna mukana Makuseikkailussa oli 15 ravintolaa ja kahvilaa, kävijöitä noin 2 400. Voiton vei Bistro Mesun savusiikapatee. Tapahtumaa kehitetään edelleen kohti Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2026.
Lisätiedot ja ilmoittautumislomake ravintoloille: https://arcticfoodlab.fi/makuseikkailu/
Makuseikkailu on osa Oulun seudun matkaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026. Arctic Food Lab -ohjelma näyttää, mitä pohjoinen ruokakulttuuri on, ja mitä kaikkia tuotteita ja palveluita Oulu2026-alueen puhtaista raaka-aineista voidaan jalostaa korkeatasoisella, paikallisella osaamisella.
Yhteyshenkilöt
Katri JämsäTuottaja, Arctic Food Lab & Oulu2026
Puh:040 542 4081katri.jamsa@oulu2026.euLinkit
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kulttuuripääkaupunkivuosi yltää 39 kumppanikuntaan pohjoisessa Suomessa. Tavoitteena on pysyvä kulttuuri-ilmastonmuutos. Kulttuuri-ilmastonmuutos merkitsee pysyvästi rikkaampaa kulttuurielämää ja muutosta alueelle. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta.
Oulu2026 tarjoaa innostavaa, kestävää ja eurooppalaista sisältöä jo ennen vuotta 2026, jolloin kattava kulttuuripääkaupunkivuosi huipentuu. Toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö sr. Oulu2026:n pääyhteistyökumppanit ovat Pohjolan OP ja Kaleva Media.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden toteutukseen haetaan vapaaehtoisia koko alueelle – uutena toimintana Kulttuurikaverit20261.10.2025 15:04:33 EEST | Tiedote
Oulu2026 hakee jälleen vapaaehtoisia mukaan toteuttamaan ensi vuotta. Haku on avoinna 1.–19. lokakuuta ja mukaan voivat ilmoittautua kaikki yli 15-vuotiaat, jotka haluavat olla mukana toteuttamassa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta. Vapaaehtoistoiminta on ainutlaatuinen tapa päästä osaksi kulttuuripääkaupunkivuotta ja sen toteutusta. Uutena toimintana avataan Kulttuurikaveri2026-haku.
Miniburger vei voiton Makuseikkailussa – kävijämäärä kasvoi reippaasti30.9.2025 17:30:47 EEST | Tiedote
Arctic Food Labin Makuseikkailu järjestettiin viime viikolla keskiviikosta lauantaihin. Neljän päivän aikana 16 ravintolassa ja kahvilassa kävi yhteensä 3 327 makuseikkailijaa Oulussa ja Iissä. Kisan herkullisimmasta annoksesta voitti J&S Burgerin The Miniburger.
Oulu2026 julkistaa lisää Vuosi vaihtuu -show’n esiintyjiä23.9.2025 08:29:41 EEST | Tiedote
BESS, Mieskuoro Huutajat, Marko Keränen, Oulu Sinfonian jousikvartetti sekä Tanssikeskus Citydance täydentävät kulttuuripääkaupunkivuoden starttaavan show’n esiintyjäkaartia.
Makuseikkailu-tapahtuma kutsuu keskiviikosta lauantaihin22.9.2025 11:40:15 EEST | Tiedote
Oulun seudun ruokakulttuuria esille nostava Arctic Food Labin Makuseikkailu järjestetään 24.–27. syyskuuta. Kisaa herkullisimmasta maisteluannoksesta käy 16 ravintolaa ja kahvilaa. Tapahtumaa varten on suunniteltu 5 ja 7 euron hintaisia annoksia.
100 Days to Go: Oulu Gears Up for its European Capital of Culture Year22.9.2025 10:55:43 EEST | Press release
In just 100 days, Oulu and its 39 partner municipalities in Northern Finland will open their year as European Capital of Culture. Excitement is building across the region as final preparations are underway – and the official event calendar, featuring thousands of cultural experiences throughout 2026, has just been published.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme