Keski-Suomen järvissä kuumaa ja kuivaa
Kuuman heinäkuun jälkeen maakunnan vedenpinnat ovat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta reilusti keskiarvojen alapuolella. Kuivuudesta kärsivä alue kulkee Pirkanmaalta Keski-Suomen läpi Pohjois-Karjalaan. Paikoin ollaan jopa kymmeniä senttejä alle ajankohdan keskiarvojen.

Erityisen matalalle vedenpinnat ovat painuneet joidenkin säännösteltyjen järvien alapuolisissa vesistöissä. Esimerkiksi Vatiajärvi Laukaassa on laskenut mittaushistorian ennätysalhaisiin lukemiin. Vain kerran on mitattu (vuonna 1941) yli sadan vuoden mittaushistorian aikana yhtä alhainen vedenkorkeus samana päivänä.
– Yläpuolisista vesistöistä ei ole ilman sateita paljoakaan apua lähiaikoina saatavissa. Voimalaitokset ja tehtaat joutuvat noudattamaan niille myönnettyjä säännöstelylupia, jotka yleensä määräävät yläpuolisen vesistön vedenkorkeuden alarajan. Ne ovat nyt pääpiirteissään saavutettu, vesistötarkastaja Petteri Kemppi kertoo.
Helteiden aikana järvihaihdunta on ollut erityisen suurta, arviolta 5 – 10 mm vuorokaudessa.
Pintaveden lämpötila vaihteli 3.8. virallisilla mittauspaikoilla +23…+24 C astetta, mikä on noin 4 astetta ajankohtaan nähden tavanomaista lämpimämpää. Vastaavia lämpötiloja ei ole mitattu mittauspaikoilla Keski-Suomessa koko 2000-luvun aikana kuin pari kertaa.
Taulukossa reaaliaikaisia vedenkorkeuksia Keski-Suomen järvillä:
Järven nimi |
Havaintopaikan sijainti |
Ero ajankohdan keskiarvoon 3.8.2025 (cm) |
Muurasjärvi |
Pihtipudas |
+5 |
Saanijärvi |
Pihtipudas |
-7 |
Kolima |
Viitasaari |
-12 |
Kärnäjärvi |
Viitasaari |
-14 |
Kivijärvi |
Kivijärvi |
-2 |
Vuosjärvi |
Kannonkoski |
-22 |
Muuruejärvi |
Kannonkoski |
-21 |
Keitele |
Viitasaari |
-29 |
Kyyjärvi |
Kyyjärvi |
-3 |
Pääjärvi |
Karstula |
+5 |
Karankajärvi |
Karstula |
-15 |
Kalmarinjärvi |
Saarijärvi |
-11 |
Saarijärvi |
Saarijärvi |
+34 |
Summasjärvi |
Saarijärvi |
-9 |
Lannevesi |
Saarijärvi |
+4 |
Pyhäjärvi |
Saarijärvi |
+2 |
Kiimasjärvi |
Äänekoski |
+21 |
Vatianjärvi |
Laukaa |
-65 |
Saraavesi |
Laukaa |
+6 |
Konnevesi |
Konnevesi |
-17 |
Kynsivesi |
Laukaa |
-12 |
Leivonvesi |
Laukaa |
-13 |
Kuuhankavesi |
Hankasalmi |
0 |
Armisvesi |
Hankasalmi |
-4 |
Kuusvesi |
Laukaa |
-4 |
Lievestuoreenjärvi |
Laukaa |
-8 |
Leppävesi |
Jyväskylä |
-4 |
Päijänne |
Jyväskylä |
-10 |
Palokkajärvi |
Jyväskylä |
-10 |
Muuratjärvi |
Muurame |
-4 |
Saarijärvi |
Korpilahti |
+3 |
Ala-Kintaus |
Petäjävesi |
+6 |
Petäjävesi |
Petäjävesi |
-21 |
Pälämä |
Jämsä |
+4 |
Suontee |
Joutsa |
-3 |
Pihlajavesi |
Keuruu |
-6 |
Keurusselkä |
Mänttä |
-14 |
Linkin takana reaaliaikaisia vedenkorkeuksia Keski-Suomesta:
http://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/FIN/Vedenkorkeus/KSU.htm
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petteri KemppiVesistötarkastajaKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:0407470684petteri.kemppi@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomen ELY-keskus muuttaa ensi viikolla uusiin toimitiloihin12.9.2025 12:44:13 EEST | Tiedote
ELY-keskus siirtyy pois nykyisestä toimipaikastaan Cygnaeustalosta ja toimii maanantaista 15.9. alkaen valtion yhteisissä toimitiloissa Sinetissä (Vapaudenkatu 58).
Useilla sillankorjauskohteilla syksyn mittaan liikennehaittoja11.9.2025 13:34:16 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa korjataan tällä hetkellä useita valtion omistamia siltakohteita joko perus- tai ylläpitokorjausurakkana. Töiden mahdollistamiseksi liikennettä joudutaan ohjaamaan kohteen mukaan välillä kokonaan joko kiertotielle tai -reitille.
Mt 6304 Uuraistentie suljetaan raskaalta liikenteeltä 13.–14.9.20259.9.2025 12:15:07 EEST | Tiedote
Maantiellä 6304 (Uuraistentie) vaihdetaan maantierumpu Saarijärven päässä Kotiniemenpolun kohdalla. Tien läpiajoliikenne joudutaan sulkemaan raskaalta liikenteeltä rummun vaihdon ajaksi. Samaan aikaan Uuraistentien päällystystyöt etenevät kohti valmistumistaan.
Järvi-Suomen luonnon monimuotoisuutta tuetaan 2,3 miljoonalla eurolla9.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Järvi-Suomen maaseudun luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen on myönnetty 2,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta tänä vuonna ns. JÄSMY-teemahaun kautta.
Haapamäen sortumakohdan korjausurakoitsija valittu, työt käynnistyvät tällä viikolla8.9.2025 09:36:31 EEST | Tiedote
Hankintalain mukaiseen kilpailutukseen jätettiin 12 tarjousta. Urakka on kilpailutettu laadittujen korjaussuunnitelmien pohjalta. Korjaustyöt valtatiellä 23 pääsevät alkamaan viipymättä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme