Momentum Kirjat

Haikuja ja hetken kaikuja -kirja on saanut lämpimän vastaanoton – myös kirjailijan tarina on kiinnostanut useita medioita

11.8.2025 08:00:00 EEST | Momentum Kirjat | Tiedote

Jaa

Huhtikuussa julkaistu Haikuja ja hetken kaikuja (Momentum) on herättänyt lukijoissa suurta kiitollisuutta ja pysähtymisen tunnetta.

Leena Yliportimon kuva © Katja Henkola
Leena Yliportimon kuva © Katja Henkola

Yleisin palaute kirjasta on spontaani ja ytimekäs: “ihana kirja!” Teosta on kuvattu myös “täydeksi timantiksi” sekä “kauniiksi, herkäksi ja oivaltavaksi” – ja moni lukija on kertonut yllättyneensä siitä, miten haikut koskettivat, vaikka runous ei muuten olisi tuttua. Kirja on saanut kiitosta myös sosiaalisessa mediassa. Useat vaikuttajat ovat jakaneet sen julkisesti kanavissaan, kuten Marja Hintikka (Instagram-story) ja Annukka Nauraja (Instagram, TikTok, Facebook, LinkedIn).

Haikuja ja hetken kaikuja on haikurunokokoelma, joka syntyi vakavan sairastamisen keskellä ja toi lohtua vaikeina aikoina. Se kuljettaa lukijansa merelle, metsään, kotiin ja kaupungin kaduille – pieniin hetkiin, jotka tuovat hengähdystauon arjen ja alkavan syksyn kiireen keskelle.

Teoksen ytimessä on ajatus:
hetkeen pysähtyminen ja siitä nauttiminen voi olla pienestä kiinni.

Kirja ja sen tausta ovat herättäneet kiinnostusta myös mediassa:
– Voi hyvin -lehden heinäkuun numerossa (7/25) julkaistiin artikkeli kirjailijasta ja kirjan synnystä.
– Hidasta elämää -sivusto pyysi Leenaa kirjoittamaan vieraskynätekstin luomisen merkityksestä sairastamisen yhteydestä.
Anna.fi julkaisee elokuussa artikkelin Leenasta, kirjasta ja sen taustasta.
– Luontaisterveys-lehdessä ilmestyy elokuun lopussa juttu Leenan tarinasta ja haikujen maailmasta.

rannan kivillä
on aina kaikki hyvin
meri silittää

Teos
Haikuja ja hetken kaikuja
Kirjailija: Leena Yliportimo
Kustantaja: Momentum Kirjat
Julkaisupäivä: 9.4.2025
ISBN: 978-952-417-163-2
Sivumäärä: 56
Sidottu, kovakantinen
Kansi: Luiz Risi

Kirjailija
Leena Yliportimo on runoilija, copywriter ja tarinankertoja. Vakavasta sairaudesta toipuessaan hän on oppinut etsimään arjesta merkityksiä, kauneutta ja toivoa – myös silloin, kun elämä kulkee hitaasti. Kirjoittaminen, laulaminen ja luonnossa liikkuminen ovat hänelle tapa hengittää ja rentoutua arjen keskellä.

Instagram: @small.talkia.elamasta

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt
Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt, haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista voi lähettää osoitteeseen: info@momentumkirjat.fi

Vuonna 2023 perustettu Momentum Kirjat kuuluu Aviador Oy:hyn, kuten myös vuonna 2012 perustettu Aviador Kustannus.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Leena Yliportimon kuva © Katja Henkola
Leena Yliportimon kuva © Katja Henkola
Lataa
Kansi: Luiz Rizi
Kansi: Luiz Rizi
Lataa

Linkit

Momentum Kirjat

Suotie 15
05200 Rajamäki

Momentum Kirjat on kotimainen kirjankustantamo. Julkaisemme elämäkertoja, historiikkeja sekä kauno- ja tietokirjallisuutta kustanteina ja palvelukustanteina.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Momentum Kirjat

Kaksikielinen tietokirja Katso minua kauniisti kuiskii naiseuden iloista sensuellein boudoir-valokuvin ja paljain tekstein18.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Michaela "Mia" Grandellin ja Katariina Tuomisen tietokirja Katso minua kauniisti – Se på mig vackert: Boudoir-valokuvausta raaseporilaisin silmin – Boudoirfotografi genom raseborgska ögon on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. On ihanaa olla nainen. Kikatella, hassutella, höpsötellä, pusutella, rakastella. Nyt nautitaan naisena olon ihanuudesta planetaarisella mittakaavalla. Matkataan aina naiseuden kuplivasta kikatuksesta sen arkaaiseen ytimeen. Michaela ”Mia” Grandellin sensuellit boudoir-valokuvat ja Katariina Tuomisen paljaat tekstit sykkivät yhdessä kollektiivisena sydämenä, joka päästää lukijansa intiimiin kosketukseen naiseuden kanssa. Det är ljuvligt att vara kvinna. Att fnissa, tramsa, flamsa, pussas, älska. Nu får vi njuta av det underbara i att vara kvinna i en planetär skala – från den bubblande fnissigheten till den arkaiska kärnan. Michaela ”Mia” Grandells sensuella boudoir-fotografier och Katariina Tuominens texter pulserar tillsammans som ett kollektivt hjärta och

Suomen- ja vietnaminkielisessä esikoisrunokokoelmassa kaksi kieltä muodostaa yhden sielun17.9.2026 09:30:00 EEST | Tiedote

Lê Nhựt Tâmin runokokoelma Sanojen kaiku – Tiếng vọng trong tôi on julkaistu Momentum Kirjojen kustantamana. Le Nhựt Tamin esikoisrunokokoelma tutkii menetettyä rakkautta, sanojen kipua ja olemisen etsimistä. Suomeksi ja vietnamiksi kirjoitetut runot istuvat hiljaisessa huoneessa pohjattoman odotuksen äärellä ja ovat pakahtua. ”revit vatsanpohjastani kipuilen katseeni särkee peilin” Tập thơ đầu tay của Le Nhựt Tam kham pha tinh yeu đa mất, nỗi đau của ngon từ va hanh trinh kiếm tim sự hiện hữu. Được viết bằng tiếng Phần Lan va tiếng Việt, những bai thơ ở trong căn phong lặng im, trước vực sau của sự chờ đợi, như muốn vỡ oa. ”anh xé em từ sau thẳm đáy lòng em quặn đau ánh nhìn em làm vỡ tám gương” Le Nhựt Tam, Suomessa tuttavallisemmin Tam Le, on vietnamilaissuomalainen kirjoittaja, asioimistulkki sekä työllisyyden ja kotoutumisen asiantuntija. Hän muutti lapsena Suomeen ja kirjoittaa kielestä, muistoista ja ihmisen sisäisistä liikkeistä. Musiikki on hänelle inspiraation

Mitä tapahtuu, kun ihminen yrittää tavoitella parempaa elämää ja tulevaisuutta 1800-luvun sääty-yhteiskunnassa?17.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Desiree Räsäsen Perisynnin riivaamat on historiallinen romaani kaksinaismoralismista ja vallankäytöstä. Sen päähenkilö Maria Hermanintytär on ollut todellinen henkilö. Anna-Elina Lavasteen historiallisessa romaanissa Päivä yötä pakenee seurataan oululaisen Kortekankaan per­heen elämää ja selviytymiskamppailua 1800-luvulta 1940-luvulle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye