Kymenlaakson rannikoiden merialueilla kohonnut vibrioosiriski
Kymenlaakson hyvinvointialue suosittelee harkitsemaan merivedessä uimista, mikäli elimistön vastustuskyky on alentunut.

Pitkään jatkuneiden helteiden takia riski Vibrio-suvun bakteerin aiheuttamaan infektioon on kohonnut Itämeren rannikolla. Tämä koskee myös Kymenlaakson merialueita.
Niiden henkilöiden, joiden elimistön vastustuskyky on alentunut, kannattaa tällä hetkellä harkita meressä uimisen välttämistä etenkin siinä tapauksessa, jos henkilöllä on ihorikkoja tai haavaumia. Alentunut vastustuskyky lisää alttiutta saada infektiotartunta. Vastustuskyky voi alentua esimerkiksi kroonisen sairauden, erilaisten lääkitysten ja hoitojen tai korkean iän myötä.
Vibrio-bakteerin aiheuttama infektio voi tarttua uimisen yhteydessä haavan kautta ja aiheuttaa paikallisen ihotulehduksen. Henkilöillä, joiden vastustuskyky on alentunut, tulehdus voi levitä nopeasti ja muuttua vakavaksi, jopa henkeä uhkaavaksi yleisinfektioksi.
Bakteeri voi aiheuttaa uimareille myös korvatulehduksia sekä vatsataudin oireita, jos merivettä päätyy runsaasti suuhun ja sitä nielaisee. Vibrion aiheuttama vatsatauti voi kestää muutamasta tunnista useisiin päiviin.
Vibrioosiriski on koholla niin kauan, kun meriveden pintalämpötila säilyy korkeana. Kymenlaakson lisäksi vibrioosiriski on kohonnut erityisesti Pohjois-Pohjanmaan, Varsinais-Suomen, Ahvenanmaan, itäisen Uudenmaan ja Helsingin rannikoilla.
Yhteyshenkilöt
Peter Klemets
osastonylilääkäri, tartuntataudit ja infektioiden torjunta
peter.klemets@kymenhva.fi (tavoitettavissa 7.8.2025)
Kymenlaakson hyvinvointialue
Järjestämme Kymenlaakson sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut. Noin 159 500 asukkaan maakuntaan kuuluvat Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää ja Virolahti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kymenlaakson hyvinvointialue
Kysely asukkaille yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumisesta hyvinvointialueen palveluissa ja päätöksenteossa29.9.2025 14:59:55 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialue kutsuu asukkaita vastaamaan kyselyyn, jonka avulla selvitetään yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista palveluissa ja päätöksenteossa. Vastauksia hyödynnetään alueen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman kehittämisessä.
Yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistämistä hyvinvointialueella esitetään aluehallitukselle 30.9.202526.9.2025 09:09:33 EEST | Tiedote
Yhteistoimintaneuvotteluiden eli yt-neuvotteluiden käynnistämistä Kymenlaakson hyvinvointialueella käsitellään aluehallituksen kokouksessa 30.9.2025.
Kymenlaakson keskussairaalan uusi pääovi käyttöön 20.10.202522.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Uusi pääovi sijaitsee vanhan ambulanssirampin tilalla Kotkantien puolella sairaalaa. Ovi otetaan käyttöön 20.10.2025 kello 6. Samalla sairaalan eteläpäädyssä sijaitseva nykyinen pääovi poistuu käytöstä. Pääoven lisäksi otetaan käyttöön uusitut aulatilat, jossa sijaitsevat asiakaspalvelupiste, sisäpiha ja kahvio.
Kausirokotukset järjestetään Kymenlaaksossa 4.–17.10.202510.9.2025 13:52:56 EEST | Tiedote
Syksyn kausirokotuskierroksella tarjotaan maksutonta influenssarokotetta ja koronarokotteen tehosteannosta. Ajanvaraus rokotukseen avautuu Oma Kymenlaaksossa 22.9.2025. Hyvinvointialue kerää ajankohtaiset tiedot kausirokotuksista verkkosivujen tietopakettiin.
Kymenlaakson hyvinvointialueen tulos jäämässä talousarviota heikommaksi8.9.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Kymenlaakson hyvinvointialue on julkaissut vuoden 2025 toisen osavuosikatsauksen ajalta tammi-heinäkuu. Tulos tilikaudelle 2025 on jäämässä hieman talousarviota heikommaksi. Osavuosikatsaus viedään aluehallitukselle tiedoksi 9.9.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme